Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19817

Haapamäen "kuivan kesän orava-ajat" ohi - kuka on uuden painoluokan herra ja hidalgo?

$
0
0

Jani Haapamäki on valmistautunut Vantaan EM-paineihin leireilemällä ahkerasti. Kauhajoen Karhun painijan kroppa on ollut koetuksella, mutta tällä kertaa hänen ei tarvitse ”vetää itseään kuivan kesän oravaksi” ennen kisoja, kuten hän blogissaan asian ilmaisi.

Kansainvälinen painiliitto (FILA) muutti painoluokat vuoden alusta, ja Haapamäen entinen painoluokka – 55-kiloiset – poistettiin kokonaan. Haapamäen uudeksi painoluokaksi tuli 59 kiloa, joten laihduttamista ei jatkossa tule yhtä paljon kuin aikaisemmin.

- Onhan tässä saanut syödä paljon paremmin kuin ennen, ja sen verran hyvin syönyt, että kyllä minulla ihan hyvin pudotettavaa on 59 kiloonkin, Haapakoski naurahti Yle Urheilun haastattelussa.

- Painoin paljon siihen 55 kiloon, joten minulla on sellaiset 6 kiloa pudotettavana tähänkin. Yleensä ne viimeistä 2-4 kiloa ovat olleet vaikeinta, mutta se on ihan normaalia.

Leireillä "jannua nippuun"

59-kiloisten jälkeen seuraava painoluokka on 66 kiloa, joten tähän alimpaan painoluokkaan on todennäköisesti tunkua. Haapakoski odottaakin, että taso on kova, vaikka kaikki eivät luultavasti onnistukaan painonpudotuksessaan.

- Yhtään matsiahan ei ole 59-kiloisissa vielä painittu. Nyt vasta EM-kisoissa nähdään, kuka on herra ja hidalgo tässä sarjassa Euroopassa. Leireillä olen pistänyt jannua nippuun, joten minulla on tosi hyvä fiilis, Haapamäki vakuutti.

- Luultavammin pystyn lähtemään matolle paljon freshimpänä kuin silloin 55 kilon aikoihin, koska ei ole niin paljon painonpudotusta. Pystyn taistelemaan paljon kovempaa heti alusta lähtien.

Pilke silmäkulmassa liikkeelle

Painin EM-kisat järjestettiin edellisen kerran Suomessa vuonna 2008, jolloin kisat käytiin Tampereella. Jani Haapamäki oli tuolloinkin mukana Suomen joukkueessa, hän hävisi 55 kilon luokan pronssiottelun ja sijoittui viidenneksi. Vuotta myöhemmin hän juhli Vilnassa saman luokan Euroopan mestaruutta.

- Kotikisat eivät ole vaikuttaneet valmistautumiseeni mitenkään, mutta onhan se pikkuisen mukavampi painia kotiyleisön edessä kuin jossain Uzbekistanissa paikallisen yleisön edessä. Se tuo aina pikkuisen lisäkipinän, ja tykkään muutenkin, kun on kunnon kannustusta. Siitä saa aina yhden vaihteen lisää.

31-vuotias Haapamäki vakuuttaa, että hän on pystynyt valmistautumaan Vantaan kisoihin hyvillä mielin ja aikoo lähteä kotikisoihin rennommalla mielin kuin kuusi vuotta sitten.

- Ehkä se on sellainen iän tuoma kokemus, että pystyy lähtemään rennommin näihin skaboihin. Aina ei tarvitse olla hampaat irvessä. Lähden pilke silmäkulmassa liikkeelle. Kaikki on mahdollista, niin kuin urheilussa aina on. Kun minulla on hyvä fiilis, niin se on se tärkein juttu.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19817

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>