Tukholmalaista AIK:ta edustava jalkapalloilija Milla-Maj Majasaari on ehdolla vuoden maalivahdiksi Ruotsin pääsarjassa Damallsvenskanissa. Liiga kertoi ehdokasvalinnoista Twitter-tilillään.
Porilaislähtöinen Majasaari, 22, siirtyi FC Hongasta AIK:n paitaan joulukuussa 2019 ja oli nostamassa seuraa korkeimmalle sarjatasolle. Kaudella 2020 hänet valittiin toiseksi korkeimman tason Elitettanin parhaaksi maalivahdiksi.
– Tämä on minulle iso juttu. En voinut kuvitellakaan tällaista ensimmäisellä kaudellani, Majasaari kirjoitti Instagramissa.
Majasaari kertoi päivityksessään, että kärsi ennen kauden alkua heikosta itseluottamuksesta eikä ollut varma, riittävätkö hänen kykynsä korkealla tasolla.
– Onnistuin keräämään itseni ja keskittymään yksi peli kerrallaan. Sain jokaisesta ottelusta lisää itsevarmuutta ja opin, että olen enemmän kuin kykenevä pelaamaan tässä sarjassa. Tulen muistamaan tämän kauden loppuikäni, Majasaari kirjoitti.
Suomalaisen lisäksi ehdolla kauden parhaaksi maalivahdiksi ovat Vittsjön kanadalainen Sabrina D'Angelo ja Häckenin ruotsalainen Jennifer Falk.
AIK on sarjassa sijalla kymmenen ja on jo varmistanut paikkansa liigassa ensi kaudelle. Joukkuetta valmentaa Maiju Ruotsalainen. Majasaaren lisäksi joukkueessa pelaavat suomalaisista Kaisa Collin, Jenny Danielsson ja Emma Santamäki.
AIK kohtaa lauantaina kauden päätöspelissään Linköpingin.
Nuorisomaajoukkueet läpi kalunnut Majasaari pääsi ensimmäistä kertaa A-maajoukkueen mukaan viime vuoden lokakuussa. Peliminuutteja Helmareissa ei ole vielä tullut.
Lue myös: