Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19753

Kommentti: Suomalaistalentti ajautui erikoisesti koirankoppiin Calgaryssa, NHL-paikasta vääntö kovaotteisen venäläisen kanssa

$
0
0

Kun NHL-kauden alku viivästyi syksyllä 2020, Juuso Välimäki palasi Ilvekseen pelaamaan SM-liigaa. Tammikuussa 23-vuotias puolustaja palasi Pohjois-Amerikkaan ja Calgary Flamesiin kovin odotuksin.

Pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla pelannut Välimäki oli SM-liigan paras puolustaja, ellei paras pelaaja. Hän suorastaan dominoi liigakaukaloita.

Toistuvista loukkaantumisista kärsineen Välimäen ura NHL:ää ajatellenkin näytti olevan palaamassa raiteilleen. Kaudella 2018–2019 hän pelasi vain 44 ottelua, vuotta myöhemmin ei ensimmäistäkään.

Calgary porskuttaa NHL:n kärkikahinoissa, mutta Välimäen tilanne ei ole edennyt odotetulla tavalla.

Ennen kuin Flames-luotsi Darryl Sutter aikaisin maanantaiaamuna vihdoin vapautti Välimäen tositoimiin, tämä ehti istua lehdistöparvella peräti 11 ottelua. Lokakuun lopun Pittsburgh-pelin ja maanantaiaamun Boston-kamppailun väliin jäi lähes neljä viikkoa.

Tilanne on hämmentävä. Kilpailu puolustuskaluston vasemmalla laidalla on juuri nyt kovaa, mutta Välimäki on ansainnut otteillaan jotain aivan muuta kuin neljän viikon karenssin.

Darryl Sutter katsoo alaviistoon mietteliäänä.
Darryl Sutter johtaa Calgary Flamesia isännän elkein. Se näkyy sekä sarjataulukossa että Juuso Välimäen peliajassa.Getty Images

Välimäkeä vuotta vanhemman Oliver Kylingtonin sensaatiomainen syyskausi on vaikeuttanut nokialaisen tilannetta merkittävästi. Ruotsalainen on minuuttinsa ansainnut.

Kallispalkkainen Noah Hanifin on vasemman puolen pakeista jo palkkapussin koon kautta selkeä valinta. Hanifinin ja Kylingtonin takana Välimäki on käynyt kisaa kovaotteisen venäläisen, Nikita Zadorovin kanssa.

Zadorov ja Välimäki tuovat pöytään hyvin erilaisia asioita. Toistaiseksi vanhan liiton veteraanivalmentaja Sutter on suosinut Zadorovin fyysistä pelityyliä – ajoittain silloinkin, kun Zadorovin peli ei erityisen hyvin ole kulkenut.

Toisaalta tilanne ei yllätä: Sutteria ei tunneta nuorten pelaajien kehittäjänä. Hän on luotsi, joka haluaa käsiinsä karhean veteraaniporukan, josta repii irti maksimaalisen tuloksen. Los Angelesissa ei Sutterin alaisuudessa 2010-luvun alussa kehitetty nuoria, vaan voitettiin pari Stanley Cupia.

Sutterin ammattitaidon voi juuri nytkin tarkastaa läntisen konferenssin taulukosta: Calgary on kärjessä.

Nikita Zadorov ja Mikael Granlund kamppailevat NHL-kaukalossa. Zadorovin maila on Granlundin kainalossa.
Nikita Zadorov (vas.) on tunnettu fyysisistä otteistaan NHL-kaukalossa. Kuvassa Mikael Granlund käymässä kamppailua venäläispuolustajan kanssa.All Over Press

Jonkinlaisen viestin siitä, miten Sutter Välimäen näkee, lähettää myös tapa, jolla tämä siirrettiin sivuun. Välimäki heitettiin katsomoon lokakuun lopulla tilanteessa, missä Flames oli juuri pelannut nollapelin ja voittanut viidennen peräkkäisen ottelunsa. Välimäki pelasi ottelussa 18 minuuttia ja voitti pelinsä 1–0.

Pohjois-Amerikassa voittavaa joukkuetta vaihdetaan harvoin, joten viesti tältä osin oli voimakas.

Välimäki palasi kaukaloon maanantaina tavalla, jolla sieltä lähti kolme viikkoa aiemmin. Joukkue voitti, pelasi nollan ja nyt nokialaispuolustajalle kirjattiin vielä syöttöpistekin tilille. Välimäki pelasi jämäkän pelin, mikä oli oiva vastaus valmennusjohdolle, joka oli pakotettu tekemään muutos Zadorovin heikon edellisottelun vuoksi.

Mikään ei silti muutu isossa kuvassa. Välimäki pelaa tällä haavaa Calgaryssa kuudennen puolustajan minuutteja, eikä suomalaisen ole helppo tuoda tässä roolissa parhaita puoliaan esiin.

Kun valmennus vetää siimat kireälle, pelistä tulee helposti virheiden välttelyä. Välimäki ei pääse orkestroimaan kiekolla tai pyörittämään ylivoimapeliä, mikä toisi esiin hänen parhaat puolensa.

Ilman loukkaantumisia edessä voi olla vaikea kausi.

Välimäki on neljän vuoden takainen ykköskierroksen varaus. On ihmeellistä, että hänen kaltaista talenttia istutetaan viikkotolkulla katsomossa. Hänen kehittämisen voisi kuvitella olevan seuralle prioriteetti.

Käsillä saattaa hyvinkin olla solmutilanne, joka ei aukea kuluvan kauden puitteissa. Etenkin, jos ja kun Calgary jatkaa voittamista ja etenee pudotuspeleihin. Välimäen sopimus Calgaryn kanssa kestää kesään 2023, minkä jälkeen pelaajan oikeudet ovat edelleen seuralla.

Kolme vuotta ennen Välimäkeä ykköskierroksella varattu Sam Bennett tuskaili Albertassa vuosikaudet pienessä pohjaketjun roolissa ennen kuin sai viime keväänä kaupan Floridaan. Sittemmin hän on ollut NHL:ssä piste per peli -pelaaja.

Välimäki voi hyvinkin olla ajautumassa samalle polulle.

Lue myös:

Kaapo Kakko lunastaa häneen kohdistettuja odotuksia – pisteputki kasvoi neljään otteluun

Harvinaisen tempun tehnyt Roope Hintz kerää ylistystä valmentajalta – katso, kuinka historialliset alivoimamaalit syntyivät samalla tavalla

Kommentti: Kauhuskenaario uhkaa Pekingin olympiakiekkoa – NHL-pelaajat saattavat sittenkin jättää kisat väliin

Suomalaislupaus kertoo huiman tarinansa NHL:n koronapyörteen keskeltä – palloilu hallilla vaihtui pikadebyyttiin ja ennätykseen


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19753

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>