Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen kapteeni Tim Sparv tunnetaan paitsi Huuhkajien avainpelaajana, myös kenttien ulkopuolisiin yhteiskunnallisiin asioihin tarttuvana vaikuttajana.
Ylen Urheilustudiossa lauantaina vieraillut keskikenttäpelaaja on ehdolla Vuoden esikuvaksi tammikuussa järjestettävässä Urheilugaalassa. Torstaina Suomen Palloliitto ja Veikkausliiga myönsivät Sparville, 34, arvostetun Captain's Ball -erikoispalkinnon.
– Koen, että meillä on hyvä mahdollisuus puhua koko kansalle, mutta erityisesti lapsille ja nuorille. Se kuuluu työhöni ja rooliini. Yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat minua tosi paljon. Nuorena elin omassa kuplassa ja olin vähän itsekäs. Onneksi olen vanhempana vähän viisastunut, Sparv kertoi Urheilustudion sohvalla.

Sparv on puhunut viime vuosina erityisesti ihmisoikeuksien puolesta ja kritisoinut Qatarin MM-kisaisännyyttä. Jalkapallon miesten MM-kisat pelataan vuoden päästä Qatarissa, jonne on rakennettu kymmenen viime vuoden aikana hulppeita jalkapallostadioneita pitkälti ulkomaisella siirtotyövoimalla.
Työntekijöiden huonojen asumis- ja työolojen on todettu polkevan heidän ihmisoikeuksiaan. The Guardian -lehti kertoi helmikuussa 2021, että Qatarin rakennustyömailla oli kuollut kymmenen vuoden aikana yli 6 500 siirtotyöntekijää.
Qatarin leirit jääneet historiaan
Huuhkajat on leireillyt useana talvena Persianlahden rantavaltioissa, joko Arabiemiraateissa tai Qatarissa. Samoin on tehnyt muun muassa Ruotsi, ja maat ovat kohdanneet harjoitusotteluissa.
Vuonna 2019 Huuhkajien Qatarin-leiri nousi poikkeuksellisen isosti otsikoihin, kun Riku Riski jättäytyi pois maan ihmisoikeustilanteen takia.

Kritiikki ja valveutuneisuus ovat saaneet aikaan muutoksen: Suomi ja Ruotsi suuntaavat tammikuun leirilleen tällä kertaa Etelä-Portugaliin.
– Siinä voimme vaikuttaa. Meidän ei tarvitse mennä harjoitusleirille Qatariin. Onneksi päätimme, että tästä lähtien emme mene sinne enää, Sparv kertoi.
"Toivon, että starat käyttävät tilaisuuden hyväkseen"
Kun toisessa vaakakupissa on urheilullisten unelmien toteuttaminen ja toisessa se tosiasia, että urheillaan ihmisoikeuksia sortavassa maassa, joutuu urheilija vaikeiden kysymysten eteen.
Suomi jäi ilman MM-kisapaikkaa, joten boikottikysymystä ei Sparvin tarvitse henkilökohtaisella tasolla miettiä.
– Olen aina sanonut, että kisojen järjestäminen Qatarissa on ongelma. En kuitenkaan usko tässä vaiheessa boikotteihin. Uskon, että asiat siirtotyöläisillä ovat paremmin nyt kuin kymmenen vuotta sitten. Ne eivät ole hyvin, mutta ne ovat menneet eteenpäin, Sparv sanoi.

Sparv toivoo, että Qatarin MM-kisat ovat viimeiset, jotka järjestetään sellaisessa maassa, jossa ihmisoikeuksia ei kunnioiteta. Hän odottaa näkevänsä kannanottoja jalkapallon vaikutusvaltaisimmilta henkilöiltä.
– Kun isot starat menevät pelaamaan MM-kisat Qatarissa, toivon, että he käyttävät tilaisuuden hyväkseen ja uskaltavat puhua ihmisoikeuskysymyksistä myös pressitilaisuuksissa, Sparv sanoi.
Lue myös: