Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Mercedes-aika päättyy, Bottakselle jäi ristiriitaiset fiilikset – "Kaikki keskittyminen on siinä, että saamme molemmat tittelit"

$
0
0

Viisi kautta Mercedeksellä on tuonut Valtteri Bottakselle kymmenen voittoa, 20 paalupaikkaa ja neljä kärkikolmikon sijaa MM-lopputuloksissa. Saavuttamatontakin on jäänyt.

– Ristiriitaiset fiilikset (näistä viidestä vuodesta). Kun tulin talliin vuonna 2017, ainoa asia mielessäni oli voittaa (henkilökohtainen) maailmanmestaruus. Se ei toteutunut. Mutta on muistettava positiiviset asiat, olen kasvanut paljon niin kuljettajana kuin ihmisenäkin. Olen oppinut paljon tässä tallissa, ja olemme saavuttaneet paljon yhdessä, Bottas totesi gp-viikonlopun alla.

– Tässä lajissa et koskaan voi olla täysin tyytyväinen. Mutta olen saavuttanut jotain viiden vuoden aikana, ja olen varma, että se auttaa minua tulevaisuudessa.

Bottaksen Mercedes-aika täyttyy erityisen jännittävästi, sillä Abu Dhabissa jaossa ovat vielä niin kuljettajien kuin valmistajien maailmanmestaruustittelit. Red Bullin Max Verstappen ja Mercedeksen Lewis Hamilton lähtevät kisaan tasapisteissä, ja valmistajien tilanteessa Mercedes johtaa Red Bullia 28 pisteellä.

– Kaikki keskittyminen on siinä, että saamme molemmat tittelit. Ihan hullua, että Max ja Lewis ovat tasoissa 21 kisan jälkeen. Ja se tuo hienon lopetuksen niin meille kaikille tallissa kuin myös kaikille faneille. Jokainen meistä tallissa todella nauttii siitä, että saa olla mukana tässä, Bottas hehkutti.

"Totta kai soisin tallitoverilleni mestaruuden"

Bottaksella ei enää MM-tilanteessa ole henkilökohtaisesti tavoiteltavaa, sillä kolmossija on jo varmistunut. Ja vaikka mies vakuuttaakin lähtevänsä tavoittelemaan paalupaikkaa ja voittoa, voi mestaruustaisto kaiken muuttaa.

– Lewisin ei itse asiassa ole pakko voittaa, riittää, että hän on maalissa ennen Maxia. Katsotaan mitä tapahtuu, mutta minä olen ehdottomasti valmis joukkuepeliin. Olen varmistanut kolmossijani ja olen valmis auttamaan tallia saamaan ykkössijan molemmissa mestaruustaistoissa. Totta kai soisin tallitoverilleni mestaruuden ennemmin kuin vastustajalle, joten hän (Hamilton) saa ehdottomasti tukeni.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>