Sitkeä, avoin, ja rehellinen. Erittäin taitava ja hyvä peliäly.
Näin eri haastateltavat luonnehtivat Nuorten Leijonien tähtipuolustaja Topi Niemelää. Niemelä on yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista sunnuntaina alkavissa nuorten MM-kisoissa.
– Hän on hauska tyyppi. Aika rento. Ei kauheasti mieti tulevaa, eikä menneitä. Hän elää tässä hetkessä, eikä kauheasti stressaa, Nuorten Leijonien hyökkääjä Ville Koivunen luonnehtii Topi Niemelää.
Kaksikko on toisilleen tuttu myös Oulun Kärpistä, jossa Niemelä on pelannut pisteiden valossa jopa sensaatiomaisen alkukauden. Niemelä on toiminut Kärppien ylivoiman moottorina ja noussut puolustajien pistepörssin kärkeen tehoilla 6+18=24.
– Olen tehnyt kesällä asioita oikein. Peli on lähtenyt kulkemaan, ja olen saanut itseluottamusta. Olen pelannut vain omilla vahvuuksilla ja yrittänyt kehittää samalla heikkouksia, Niemelä sanoo.
Niemelä onkin pystynyt kehittämään vuosien saatossa heikkouksiaan, laukausta ja puolustuspeliä. Nuorukainen tunnettiin aiempina vuosina lähinnä syöttelijänä, mutta kehittynyt laukaus on tuonut tänä vuonna jopa kuusi maalia.
Tämä on Niemelälle harvinaista. Esimerkiksi juniorisarjoissa Niemelä on iskenyt yhteensä kuusi maalia ainoastaan alle 16-vuotiaissa.
– Hänellä on kyky pelata pää ylhäällä ja hän on viivassa sulavaliikkeinen. Laukaus on kehittynyt viime vuosina, ja hänellä on nykyään myös laukaisu-uhkaa, eikä ole pelkästään syöttelijä viivassa. Hän on monipuolinen viivapelaaja, mutta edelleen laukaus on selvä kehityskohde, Kärppien ja Nuorten Leijonien apuvalmentaja Ville Mäntymaa sanoo.
Niemelä kertoo esikuvakseen Jokereissakin pelanneen Erik Karlssonin. San Jose Sharksin puolustaja on tullut tunnetuksi juuri kiekollisista taidoistaan.
– Hänellä on samanlaisia kiekollisia taitoja kuin Erik Karlssonilla. Hän voi olla jossain vaiheessa hänentasoinen pelaaja. Toivon kuitenkin, että hän muistaa kokonaisvaltaisen pelaamisen ja peruspakin tehtävät, eikä mieti pelkästään kiekollisia suorituksia, Mäntymaa sanoo.

Epäonninen kausi
Kiekon kanssa Niemelässä näkyy pelurimainen luonne. Hän on erittäin taitava, ja pystyy edistämään peliä omilla, älykkäillä ratkaisuillaan. Puolustamisessakin Niemelä on ottanut kehitysaskeleita parempaan suuntaan nihkeämmän alkukauden jälkeen.
Tässä on auttanut Niemelän asenne. Hän taistelee jokaisessa tilanteessa voittaakseen.
– Syyskausi on ollut nousujohteinen. Hän ei aloittanut missään nimessä kokonaisvaltaisesti niin hyvin, mutta on koko ajan pystynyt nostamaan tasoaan ja ymmärtänyt kokonaisvaltaisen pelaamisen merkityksen. Sitä kautta hän on saanut onnistumisia myös tehopisteiden valossa, Mäntymaa sanoo.
Vielä viime kausi oli Niemelälle rikkonainen. Syksyllä Niemelä sai pienen nilkkavamman, nuorten kisojen jälkeen hän loukkasi ranteensa ja myöhemmin solisluunsa.
Otteluita Kärppien edustuksessa kertyi pudotuspelit mukaan lukien ainoastaan 19. Nuorten MM-kisat Edmontonissa olivatkin Niemelälle henkisesti tärkeä turnaus. Nuorukainen iski seitsemään peliin tehot 2+6=8. Hänet myös valittiin kisojen parhaimmaksi puolustajaksi.
– Ne kisat olivat totta kai tärkeät. Minulla oli vaikea alkukausi ja oli vähän haasteita mahtua pelaamaan Kärpissä. Minulla oli kova halu näyttää ja sain onnistumisen. Se antoi uskoa ja itseluottamusta loppukautta kohden.

Ympäristön esimerkillä
Kisojen jälkeen Niemelä loukkaantui, mutta sai paluunsa jälkeen enemmän vastuuta Kärpissä. Tällä kaudella Niemelä onkin jo hypännyt Kärppien ykkösylivoiman kapellimestariksi. Oululaisten ylivoimapeli on ollut selvästi liigan tehokkainta.
– Hän on vuoden valmiimpi, henkisesti kypsempi ja ottanut fyysisestikin seuraavan askeleen. Totta kai Oulussa on myös hyviä peliaajia, joista ottaa esimerkkiä:
– Viime vuosina on ollut Lasse Kukkosta ja tällä kaudella Atte Ohtamaata. Hän on saanut seurata vierestä heidän toimintatapojaan ja arkeaan. On monia syitä, miksi hän on kehittynyt askeleen eteenpäin, Mäntymaa sanoo.
Koivusen luonnehdinta siitä, ettei Niemelä muistele menneitä ja elää hetkessä, tuntuu pitävän paikkansa. Hän ei nimittäin halua arvioida viime kevään parhaan puolustajan valinnan tärkeyttä omalla urallaan.
– Nyt on uudet kisat, ja sillä ei ole mitään väliä, mitkä meriitit olivat vuosi sitten. Nyt keskitytään tuleviin kisoihin, turha liikaa menneisyyteen keskittyä, Niemelä kuittaa.
Niemelä kuitenkin kulkee esikuvansa Erik Karlssonin jalanjäljissä, sillä myös ruotsalainen on valittu urallaan nuorten kisojen parhaaksi puolustajaksi. Karlsson viimeisteli vuoden 2009 kisoissa kuuteen otteluun pisteet 2+7=9, ja on sittemmin pelannut yli 800 ottelua NHL:ssä.
Ikimuistoinen reissu
Suomi pelaa kisansa viime vuoden tapaan Edmontonissa. MM-kisat muistetaan hotellikaranteeneista ja tiukoista koronasäännöistä.
– Hotelli on tuttu paikka. Edmontonissa en ole pihalla kulkenut ollenkaan, joten ei voi vielä kotiin paluuksi sanoa, Niemelä virnistää.
– Se oli hieno ja ikimuistoinen reissu. Samalla erikoinen, kun olimme kuplassa, ei ollut katsojia ja pelasimme tyhjille katsojille. Ei se pronssi huonokaan ollut, mutta totta kai nyt lähdemme kullasta tappelemaan.
Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat pelataan Kanadan Edmontonissa ja Red Deerissä 26.12.2021–5.1.2022. Suomi aloittaa MM-urakkansa sunnuntaina Saksaa vastaan.
Lue myös: