Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Sami Kauhanen on Jokerien uusi toimitusjohtaja

$
0
0

KHL:ssä kiekkoileva Helsingin Jokerit tiedotti syyskuussa, että Eveliina Mikkola väistyy Jokerit Hockey Club Oy:n toimitusjohtajan paikalta. Seuran hallitus ja Mikkola olivat tiedotteen mukaan sopineet asiasta yhteisymmärryksessä. Mikkola toimi seuran johdossa kahden vuoden ajan.

Jokerien toimitusjohtajan tehtäviä väliaikaisesti hoitaa hallituksen puheenjohtaja, seuran osaomistaja Jari Kurri.

Nyt Jokerit on löytänyt uuden toimitusjohtajan. Tehtävään on nimetty Suomen Hippos ry:n jättävä Sami Kauhanen.

Jokerit vahvisti Kauhasen pestin maanantaipäivänä. Jokerit tiedottaa, että hän aloittaa tehtävässä virallisesti maanantaina 21.2.2022.

Jo aiemmin aiheesta kertoi Ilta-Sanomat.

Vastannut aiemmin Veikkauksella urheilusponsoroinnista

Suomen Hippos ry tiedotti 20. joulukuuta, että Kauhanen on ilmoittanut eroavansa tehtävästään. Kauhanen aloitti Hippoksen toimitusjohtajana syyskuussa 2020.

– Ihan oma ratkaisu tämä oli. Ura jatkuu jonkun muun parissa, mutta kerrotaan siitä sitten, kun on aika, Kauhanen kommentoi eroaan Suomen Hippos ry:stä Maaseudun Tulevaisuudelle.

Kauhanen siirtyi 2020 Hippokseen Veikkauksesta. Hän toimi Veikkauksella vedonlyönnin liiketoimintaryhmän johtajana. Vuonna 2015 Kauhanen esiintyi julkisuudessa, kun hän kertoi Veikkauksen ja Jokerien uudesta sopimuksesta.

– Henkilökohtaisen motivaationi kannalta Jokereiden toimitusjohtajan tehtävä tuntuu itselleni täydelliseltä. Jääkiekko on lähellä sydäntäni ja Jokerit vielä lähempänä. Lähden suurella innolla uuteen haasteeseen, Kauhanen hehkuttaa nyt Jokerien tiedotteessa.

– Sain Veikkaus-vuosieni aikana tehdä läheistä yhteistyötä Jokereiden kanssa ja olin vaikuttunut siitä, kuinka ammattimainen ja hienosti hoidettu organisaatio on kyseessä. Opin tuntemaan seuran ihmisiä, ja jo tuolloin tuli sellainen tunne, että olisi joskus hienoa olla Jokereissa töissä, Kauhanen kertoo.

Kauhanen vastasi vuodesta 2015 eteenpäin kolmen vuoden ajan Veikkauksen viiden suurimman urheilulajin sponsoroinnista.

Kauhasen mukaan koronapandemian selättämisen jälkeen edessä on paljon töitä, jotta yleisömäärät saadaan nostettua vuoden 2019 ja sitä edeltäneelle tasolle.

– Koronan jälkeisen ajan uudelleenrakentaminen on ehdottomasti seuralle prioriteetti. Toivottavasti tämän kauden jälkeen pääsemme eroon rajoituksista ja luomaan yhdessä uutta aikaa. Uskon, että omasta aiemmasta työkokemuksestani on hyötyä siinä, miten kommunikaatio ja yhteys kannattajiin ja yhteistyökumppaneihin rakennetaan nyt ja tulevaisuudessa, Kauhanen kommentoi.

Vihdistä kotoisin olevan Kauhasen perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi aikuista lasta.

Jokerit on tällä hetkellä KHL:ssä läntisen konferenssin neljäntenä. Se pelaa seuraavan ottelunsa tiistaina, kun Helsingissä vierailee Kunlun.

Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 13.16, kun Jokerit oli vahvistanut Kauhasen toimitusjohtajan pestin.

Lue lisää:

Jokerien kannattajayhdistys Eteläpääty esitti hiljaisen protestin Dinamo Minsk-ottelussa – "Toivoisimme, että Jokerit pystyisi edustamaan länsimaisia arvoja"

Viime vuonna reissu peruuntui, nyt Jokerien Minskin-vierailulle "ei ole mitään esteitä" – kapteeni Anttila kertoo, miksi ei kommentoi politiikkaa

Jokereiden päävalmentaja vaihtuu kauden jälkeen – Lauri Marjamäki ei jatka tehtävässä

Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa, Eveliina Mikkola lähtee kahden vuoden jälkeen – osapuolet eivät kommentoi asiaa


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>