Maastohiihdon Tour de Skin perjantai ei ollut suomalaisittain onnistuneimmasta päästä. Naisten 10 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteistölähtökilpailussa Krista Pärmäkoski oli parhaana suomalaisena 15:s ja miesten 15 kilometrillä parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Iivo Niskanen, joka oli 20:s.
Päivää synkensi Suomen hotellissa ilmennyt koronatapaus, josta norjalainen NRK kertoi verkkosivuillaan. NRK:n mukaan sen tiimin jäsen on antanut positiivisen koronatestituloksen, ja koko tiimi on asetettu karanteeniin.
Samassa hotellissa majoittuu useampi Tour de Skille osallistuva maajoukkue. Ruotsin hiihtomaajoukkue arvosteli ankarasti hotellin riittämättömiä koronatoimia ja teki ratkaisunsa vaihtamalla hotellia perjantai-iltana.
Suomi ei vielä ole vaihtamassa majoituspaikkaa, kertoi Suomen joukkueen lääkäri Mira Kaikkonen Yle Urheilulle.
– Nyt kun kuulimme, että NRK:n puolella on ilmeisesti parikin tapausta ollut, teimme riskiarvion tilanteesta ja totesimme, että oikeastaan ainoa tilanne, milloin joudumme muiden kanssa tekemisissä olemaan, on ruokailu. Päädyimme siihen, että pystymme pysymään erillään muista joukkueista ja minimoimaan kaikki altistusriskit. Pysymme tässä hotellissa, mutta olemme todella tarkkoja kontaktien välttämisen osalta.
Kaikkosen mukaan joukkueelle selvisi matkalla, että muitakin joukkueita on majoitettu samaan hotelliin.
– Sveitsissä joukkueet olivat käytännössä omissa erillisissä pienissä hotelleissa. Paikan päällä Saksassa selvisi, että täällä kyseessä on valtavan suuri hotellikompleksi. Täällä on useampi joukkue ja lisäksi muuta porukkaa. Se, että meidät on järjestäjien toimesta majoitettu isoon samaan hotelliin kertoo, että hotellitilanne täällä on koronan ja pyhien takia aika hankala. Olemme aika kaukana kisapaikalta, varmasti on ollut haastavaa löytää majoitusta.
Buffetruokailussa riski
Ruotsin joukkue arvosteli ankarasti hotellin koronatoimia riittämättömiksi. Ruotsin maajoukkueen lääkäri Jan Wall sanoi, että joukkue huomasi heti sisäänkirjauduttuaan, ettei hotelli ole koronaturvallinen. Myös ruotsalaishiihtäjä Calle Halfvarsson kritisoi majoitusta.
– Kaikki käyttävät samoja asioita. Syömme kaikki samasta buffetista isossa ruokasalissa. Tämä on epäammattimaista, Halfvarssonpuhisi Aftonbladetille.
Myös Kaikkonen myöntää buffetruokailussa piilevän riskin.
– Buffetruokailussa on aina riski, koska kaikki käsittelevät samoja ottimia eikä täällä talon puolesta ole mahdollista saada käytettäviä kumihanskoja. Olemme sitten itse huolehtineet tälläiset asiat.
Kaikkosen mukaan muut hotellivieraat tai esimerkiksi median edustajat eivät kuitenkaan saa käyttää samoja ruokailutiloja, minkä lisäksi salissa on mahdollista säilyttää turvavälit.
Siitä huolimatta myös Kaikkonen arvostelee kisajärjestäjien majoitusvalintaa.
– Kyllä hieman itsekin ihmettelen majoitusvalintaa. Täällä Saksassa viranomaiset ovat koronan suhteen tiukempia kuin Sveitsissä ja esimerkiksi toisin kuin tiedossa oli, meitä on edelleen testattu tiukemmin kuin perusprotokollassa. Sillä tavalla on hassua, että meidät on majoitettu paikkaan, missä ei ole niin helppo välttää kontakteja ja missä on myös ulkopuolisia. Se, että olemme isossa hotellissa, missä on joukkueen ulkopuolisia on aina riski ja puhkaisee koronakuplan.
Suomi aikoo jatkaa omia tiukkoja koronaturvallisuustoimijaan. Eveliina Piipolla todettiin ennen tourin alkua koronatartunta, ja hänet asetettiin karanteeniin. Samassa huoneessa majoittunut Vilma Nissinen matkusti Sveitsistä kotiin altistumisen takia. Hän oli oireeton ja hänen testituloksensa olivat negatiivisia.
– Saimme tartuntaketjun katkaistua, jatkotartuntoja ei ole tullut ja luotamme, että samalla systeemillä pystymme jatkamaan edelleenkin, Kaikkonen päättää.
Lue myös:
Kläbo kiristi Oberstdorfin yhteislähtökisan voittoon, Iivo Niskanen 20:s
Koronatartunta estää Eveliina Piipon hiihdot Tour de Skillä
Vilma Nissinen matkusti Sveitsistä kotiin korona-altistumisen takia – ei kilpaile Tour de Skillä