Puolitoista viikkoa kestänyt sirkus tenniksen maailman ykköspelaajan Novak Djokovicin ympärillä tuli vihdoin päätepisteeseen sunnuntaina. Australian liittovaltion päätöksen mukaan Djokovic karkotetaan maasta ja häntä uhkaa kolmen vuoden matkustuskielto Australiaan. Yhdeksän kertaa Australian avoimet voittanut serbi joutuu siis lähtemään kotiin ennen turnauksen alkua.
Tapauksessa on riittänyt käänteitä. Rokottamaton Djokovic kertoi alun perin saaneensa Australian avoimilta erivapauden pelata. Kun Djokovic saapui maahan, rajaviranomaiset peruivat kuitenkin hänen viisuminsa ja hänet siirrettiin säilöön vastaanottokeskukseen.
Djokovicin lakimiehet vetosivat siihen, että pelaaja oli saanut positiivisen koronatestituloksen 16. joulukuuta ja oikeus peruikin viisumin peruutuspäätöksen. Australian maahanmuutosta vastaavalla ministerillä Alex Hawkella oli kuitenkin valta perua Djokovicin viisumi uudelleen ja näin hän tekikin.
Djokovic valitti vielä tästä päätöksestä, mutta lopulta sunnuntaina saatiin lopullinen ratkaisu. Australialaiset ovat noudattaneet tiukkoja koronarajoituksia ja hallituksen näkemyksen mukaan Djokovicin "läsnäolo maassa Australian avointen aikana voi vaarantaa ihmishenkiä ja järjestystä, koska se lisäisi rokotevastaista tunnelmaa ja välinpitämättömyyttä koronasääntöjä kohtaan."
Prosessi oli sekava eikä ollut kunniaksi kenellekään. Kaikelta kohulta olisi ensinnäkin vältytty, jos Djokovic olisi ottanut rokotteet. Ammattilaispelaajat olivat aluksi melko laiskoja rokottautumaan, mutta viime aikoina mediassa on näkynyt tietoja, joiden mukaan 97 sadasta parhaasta pelaajasta olisi rokotettuja.
Djokovic pelasi myös uhkapeliä, jos hän vetosi siihen, että sai positiivisen testituloksen 16. joulukuuta. Mistä hän tiesi saavansa sen, vai miten hän aikoi muuten päästä mukaan turnaukseen? On esitetty myös epäilyksiä siitä, oliko tulos itse asiassa tullut 16. joulukuuta vai mahdollisesti myöhemmin. Jos se tuli 16. joulukuuta, sekin herättää lisää kysmyksiä. 17. joulukuuta hän oli tennistapahtumassa jakamassa palkintoja lapsille ja 18. päivä kasvokkain lehtihaastattelussa.

Toisaalta myöskään Australian viranomaisille ei voi antaa korkeita pisteitä asian hoidosta. Djokovicia pompoteltiin edestakaisin. Hänelle annettiin erivapaus pelata, mutta sitten hänet kuitenkin pysäytettiin lentokentällä ja vietiin säilöön. Päätös muuttui edestakaisin moneen kertaan ja lopullinen ratkaisu saatiin vasta päivää ennen turnauksen alkua.
Nyt turnaus pelataan ilman miesten ykköspelaajaa. Se on tietysti harmillista, vaikka toisaalta on oikein, että tähtipelaajalle ei anneta erityiskohtelua.
Djokovic ehdittiin jo sijoittaa kaavioon ykköseksi. Hänen poistumisensa turnauksesta tekee myös kaaviosta epätasapainoisen. Grand Slam -turnauksissa on erilaisia sääntöjä poisjääntien vaikutuksista riippuen siitä, missä vaiheessa poisjäänti tapahtuu. Nyt ensimmäisen päivän otteluohjelma oli jo julkaistu, kun päätös Djokovicista tuli. Se tarkoittaa sitä, että karsinnoissa hävinnyt italialainen Salvatore Caruso tulee Djokovicin paikalle kaavioon. Näin kaavion yläosa muuttui huomattavasti helpommaksi.
Djokovic menetti mahdollisuuden ottaa historiallinen 21:s Grand Slam -turnausvoitto, jolla hän olisi siirtynyt yksin kaikkien aikojen tilaston kärkeen. Ja mitä Djokovicin uralle tapahtuu jatkossa? Häntä uhkaa siis kolmen vuoden matkustuskielto Australiaan. Ottavatko muutkin maat yhtä tiukkoja rajoituksia käyttöön? Ja miten Djokovicin sponsorit suhtautuvat tilanteeseen? Kysymyksiä maailman ykkösen ympärillä riittää.
Lue myös: