Mikko Rantanen nousi ratkaisijaksi, kun Colorado Avalanche kukisti Minnesota Wildin maalein 4–3 jääkiekkoliiga NHL:ssä.
Ottelu ratkesi lopulta voittomaalikilpailussa, kun Rantanen iski kiekon kylmänviileästi verkkoon.
Rantanen onnistui myös varsinaisella peliajalla, kun hän viimeisteli kauden 20:nnen maalinsa. Hän ylsi 20 maalin merkkipaaluun jo viidennen kerran NHL-uransa aikana. Suomalainen saalisti ottelussa myös syöttöpisteen, joten hänellä on tällä hetkellä kasassa pisteet 20+26. Hän johtaa suomalaisten tämän kauden pistepörssiä ja on koko NHL:n pistepörssissä kuudentena.
Rantanen iski ottelun avausmaalin reilun 15 minuutin pelin jälkeen, kun Nathan MacKinnonin laukaus kimposi päädyn kautta suoraan suomalaisen lapaan.
Colorado pelasi kahden miehen ylivoimalla, joten Rantanen sai iskeä rauhassa kiekon takatolpalta verkkoon. Suomalaislaituri on kolmen ottelun maaliputkessa.
Rantasella oli paikkoja myös lisäosumiin. Avauserän lopulla Rantanen pääsi yrittämään ylivoimahyökkäyksestä, mutta tällä kertaa Wild-vahti Kaapo Kähkönen venyi kiekon tielle.
Kaprizov tasoitti pelin kahdesti
Päätöserään lähdettiin Coloradon 2–1-johdossa, mutta Kirill Kaprizov toi Wildin tasoihin ajassa 46.46.
Tämän jälkeen Coloradon ykkösketju osui jälleen, kun MacKinnon iski Gabriel Landeskogin ja Rantasen syötöstä kiekon maaliin.
Minnesota pysyi kuitenkin sitkeästi pelissä mukana.
MacKinnonin osumasta ehti kulua vain 19 sekuntia, kun kiekko oli jälleen Coloradon maalissa. Tälläkin kertaa asialla oli Kaprizov, jolle osuma oli jo kauden 16:s.
Kamppailu venyi lopulta voittomaalikilpailuun saakka. Siinä voiton nappasi Colorado, kun Rantanen oli ainoa onnistuja.
Wildin maalilla Kähkönen pelasi tappiosta huolimatta loistavan ottelun. Hän venyi kiekon tielle kaikkiaan 35/38 kertaa.
Vastustajan maalilla Darcy Kuemper joutui jättämään pelin kesken toisessa erässä, kun Jordan Greenway törmäsi maalivahtiin. Greenwaylle tuomittiin tilanteesta kaksiminuuttinen estämisestä.
Voitto oli Coloradolle jo kolmas perättäinen. Samalla Minnesotan oma putki katkesi kolmen voiton jälkeen.
Buffalon Jokiharju avasi ottelun maalitilin
Toisaalla Buffalo Sabres hävisi kotonaan Detroit Red Wingsille jatkoajalle venähtäneessä ottelussa. Detroit vei voiton maalein 3–2.
Ottelun maalitilin avasi Buffalon suomalaispuolustaja Henri Jokiharju, kun ottelua oli takana noin kymmenen minuuttia. Jokiharjun maali oli pitkään pelin ainoa ja seuraavan kerran verkko heilui vasta kolmannessa erässä, kun Jeff Skinner iski Buffalon toisen maalin.
Vain minuuttia myöhemmin Detroitin Vladislav Namestnikov pääsi kuitenkin kaventamaan ja kolme minuuttia tästä tilanne tasoittui, kun Dylan Larkin iski kiekon kotiseuran verkkoon.
Larkin siivitti päätöserän onnistumisellaan ottelun jatkoajalle, jolle hän itse toi päätöksen reilun kahden minuutin jälkeen tekemällään maalilla.
Buffalolle ottelu oli toinen peräjälkeen ilman voittoa. Detroit sen sijaan nappasi toisen perättäisen voittonsa.
Donskoi heilutti verkkoa voittolaukauskisassa
Seattle puolestaan otti kotonaan voittolaukauskisaan venähtäneessä koitoksessa Chicago Blackhawksista voiton luvuin 3–2.
Toisen erän jälkeen kotijoukkue oli tappiolla, mutta päätöserän alussa Ryan Donato tasasi tilanteen. Donaton maali vei ottelun jatkoajalle, joka jäi maalittomaksi.
Voittolaukauskisassa verkkoa heilutti onnistuneesti ensin Donato, minkä jälkeen Seattlen voiton varmisti vielä suomalaishyökkääjä Joonas Donskoi.
Seattle katkaisi Chicagon neljän voiton putken.
San Josen Timo Meier tykitti viisi maalia
San Jose Sharksin sveitsiläishyökkääjä Timo Meier takoi kotijäällä Los Angeles Kingsin maaliin ällistyttävät viisi osumaa ja teki samalla seurahistoriaa.
Meier on ensimmäinen Sharks-pelaaja, joka on onnistunut tekemään viisi maalia ottelun aikana. Liigatasolla hän on järjestyksessään viides pelaaja, joka on onnistunut tässä 2000-luvulla.
Myös joukkuetoverit napsivat tehopisteitä, kun Tomas Hertlin tilille kilahti neljä syöttöpistettä ja Erik Karlssonille kolme.
Sharks vei kotivoiton loppulukemin 6–2.
Hattutemppu jo avauserässä
Meier aloitti urakointinsa, kun peliä oli takana vasta kolme minuuttia. Tämän jälkeen maalirintamalla oli tovin hiljaista, kunnes noin 16 minuutin kohdalla latvialaishyökkääjä Rudolfs Balcers iski kotijoukkueen toisen maalin.
Meier teki toisen maalinsa noin kolme minuuttia myöhemmin ja varmisti hattutempun vain parisenkymmentä sekuntia tämän jälkeen.
Avauserän viimeisellä minuutilla maalin teki vielä Los Angelesin Anze Kopitar ja toiseen erään lähdettiin 4–1-tilanteessa. Toisen erän alussa Meier teki vielä yhden maalin ja iski lopulta viidentensä, kun samaista erää oli jäljellä alle puoli minuuttia.
Kolmannen erän ainoaksi onnistujaksi jäi Kingsin Mikey Anderson.
NHL-kierroksen tulokset:
Buffalo–Detroit ja 2-3
BUF: Jokiharju 1+0
Colorado–Minnesota vl 4–3
COL: Rantanen 1+1+ratkaiseva maali vl-kisassa
MIN: Kähkönen 35/38 torj.
San Jose–Los Angeles 6–2
Arizona–Montreal 5–2
Seattle–Chicago vl 3–2
SEA: Donskoi ratkaiseva maali vl-kisassa
NY Islanders–Philadelphia 4–1
NYI: Salo 0+1
St. Louis–Nashville 5–3
STL: Husso 32/35 torj.
NSH: Saros 24/29 torj.
Vegas–Pittsburgh 3–5
PIT: Kapanen 0+2
Lue myös:
Anton Lundell ja Mikko Rantanen viettivät kahden maalin iltaa – katso maalit
Tuukka Rask palasi kaukaloon voitokkaasti – Patrik Laineelta komea "tavaramerkkimaali"