Suomen jäätanssihuiput Juulia Turkkila ja Matthias Versluis joutuivat viime viikolla jäämään sivuun Tallinnan EM-kisoista, kun Turkkilan PCR-koronatestitulos näytti positiivista. Turkkila oli sairastanut koronan lieväoireisena viime vuoden lopussa.
Tiistaina taitoluistelijoiden viikkojen piina päättyi, kun Turkkila sai huojentavia uutisia koronatestistä.
– Positiivisia uutisia kylläkin, kun vihdoin tuli negatiivinen tulos. Helpotus ja huokaus. Ei tarvitse sitä enää stressata, hyväntuulinen Turkkila kertoo puhelimitse.
Turkkila ja Versluis on jo nimetty Pekingin talviolympialaisiin, jotka alkavat reilun kahden viikon päästä. Suomella on ollut edellisen kerran jäätanssipari olympialaisissa 28 vuotta sitten vuonna 1994, kun Susanna Rahkamo ja Petri Kokko kilpailivat Lillehammerissa.
Turkkila-Versluisin Pekingin-matka olisi pahimmassa tapauksessa voinut jäädä väliin, mikäli PCR-testi olisi toipumisesta huolimatta pysynyt positiivisena helmikuulle asti. Esimerkiksi oireettomana koronan sairastanut yhdistetyn hiihtäjä Ilkka Herola on joutunut kinkkiseen tilanteeseen, kun hänen PCR-koronatestituloksensa on näyttänyt pitkään positiivista.
Suomen mitalitoivoihin lukeutuva Herola ei ole päässyt kilpailemaan joulutauon jälkeen lainkaan. Nyt hän jännittää, ehtiikö testitulos muuttua negatiiviseksi ennen Kiinaan lähtöä.

Kiinaan ja olympialaisiin ei voi matkustaa ilman kahta negatiivista PCR-testitulosta muutamaa päivää ennen matkaa.
– Eilen pystyin menemään aika rennosti testiin. Koko ajan luotin siihen, että ihan varmasti se kääntyy jossain vaiheessa negatiiviseksi. Onneksi ei ollut ihan päivistä kiinni, vaan aikaa on kuitenkin. Enemmän jännitti ne testit EM-kisoihin, kun aikaa oli naftisti ja tiesimme, että tulos voi pysyä negatiivisena pitkään, parin viikon päästä Pekingiin matkustava Turkkila kertoo.
EM-kisoista vetäytyminen oli Turkkilalle ja Versluisille kova kolaus, sillä ne olisivat olleet viimeiset kovatasoiset kisat ennen olympiakoitosta. Nyt kaikki näyttää kuitenkin hyvältä ja ohjelmat hioutuvat parhaaseen muotoonsa vielä viimeisten viikkojen aikana.
– Nyt vedetään ihan harjoitussuunnitelmien mukaan. Tosi innolla odotan olympialaisia. Totta kai täytyy tosi huolella vielä huolehtia terveysturvallisuudesta ja vältellä silti ihmisiä. Riski sairastua uudestaan on minulla pienempi, mutta pitää olla tosi varovainen, Turkkila sanoo.
Lue myös:
Suomen jäätanssijoiden Turkkilan ja Versluisin syventynyt rakkausteema hehkui Finlandia Trophyssä