Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19753

Suomalaisilla hyvä päivä ampumahiihdon maailmancupissa – Tero Seppälä lähellä palkintokorokepaikkaa Italian Anterselvassa

$
0
0

Tero Seppälä sijoittui kuudenneksi ampumahiihdon maailmancupin yhteislähtökilpailussa Italian Anterselvassa. Hän ampui kilpailussa kolme sakkokierrosta. Seppälä hiihti neljännen kerran kahdeksan parhaan joukkoon ampumahiihdon maailmancupissa tällä kaudella.

Tällä kaudella Seppälä on sijoittunut kahdesti maailmancupissa viidenneksi.

Seppälä kamppaili kisan loppuun asti palkintokorokesijoituksesta. Hän tuli yhdessä viimeiseen ammuntaan kolmantena hiihtäneen norjan Sturla Holm Lägreidin kanssa. Viimeisessä pystyammunnassa tuuli pyöri kovasti ampumapaikalla, mikä osaltaan vaikeutti Seppälän suoritusta ja tuloksena viimeisestä ammunnasta oli kaksi sakkokierrosta.

Kisan voittoon hiihti yhden sakon ampunut Saksan Benedikt Doll. Toiseksi sijoittui kolme ohilaukausta ampunut Norjan Johannes Thingnes Bö. Kisan kolmas oli Norjan Lägreid.

Hyvä kisan aloitus

Tero Seppälä ja Olli Hiidensalo aloittivat yhteislähdön hyvillä ammunnoilla.

Ensimmäisessä makuuammunnassa molemmat suomalaiset ampuivat kaikki taulut alas. Toisen makuupaikan sekä Seppälä että Hiidensalo selvittivät yhdellä sakolla.

Toisen ammunnan jälkeen Seppälä on kilpailussa kuudentena. Hiidensalo on sijalla yhdeksän. Maalissa Olli Hiidensalo oli 16:s. Hiidensalolle sijoitus oli uran toiseksi paras maailmancupissa. Hochfilzenin sprintissä joulukuussa hän oli 11:s.

– Kokonaisuudessaan kilpailu oli todella hyvä suomalaisilta. Tämä on selkeä merkki siitä, että meillä on kaksi hyväkuntoista kisaajaa lähdössä mukaan olympialaisiin, jotka voivat tehdä tulosta matkalla kuin matkalla. Toivottavasti jätkiltä ei jalat tyhjentyneet ja vielä saataisiin huomenna hyvä tulos viestistä, sanoo Yle Urheilun asiantuntija Ville Kotikumpu.

Lauantaina naiset hiihtävät viestin. Suomen naiset antavat vielä olympianäyttöjä ajatellen viestijoukkueen valintaa olympialaisiin.

Viestikisa alkaa Yle Areenassa kello 15.55 ja TV2:ssa kello 16.00.

Anterselva, Italia – miehet, yhteislähtö 15 km:

1) Benedikt Doll, Saksa, 37.14,9 (0+0+1+0=1)
2) Johannes Thingnes Bö, Norja, +31,3 (1+0+1+1=3)
3) Sturla Holm Lägreid, Norja, +1.28,8 (0+2+0+1=3)
4) Antonin Guigonnat, Ranska, +1.34,7 (0+0+2+0=2)
5) Sivert Guttorm Bakken, Norja, +1.35,2 (0+1+2+0=3)
6) Tero Seppälä, Suomi, +1.42,1 (0+1+0+2=3)
7) Michal Krcmar, Tshekki, +1.54,1
8) Quentin Fillon Maillet, Ranska, +1.55,5
...
16) Olli Hiidensalo, Suomi, +2.45,7 (0+1+1+2=4)

Lue lisää:

Saiko Suomi uuden ampumahiihtäjän olympialaisiin? Nastassia Kinnuselta uran paras sijoitus Suomen riveissä

Kahdella suomalaisurheilijalla viikonloppuna hurjat panokset – ampumahiihdon ja yhdistetyn valmentajat haluavat täyttää kaikki Suomen maapaikat Pekingiin


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19753

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>