Viikonloppuna NFL:n puolivälierissä eli Divisional Roundilla nähtiin neljä huimaa jännitysnäytelmää. Kolme otteluista ratkesi varsinaisen peliajan viimeisen sekunnin pistesuoritukseen ja yksi ottelu vasta jatkoajalla. Lisäksi kolmessa ottelussa neljästä jatkoon meni altavastaaja, runkosarjassa vähemmän voittoja ottanut joukkue.
Suomen aikaa myöhään sunnuntai-iltana alkaneessa ottelussa laulukuoroon lähti viime kauden mestari, kaikkien aikojen jenkkifutaajan Tom Bradyn edustama Tampa Bay Buccaneers. Los Angeles Rams voitti viime hetken potkumaalilla 30–27.
Rams vaikutti menevän menojaan jo ensimmäisellä puoliajalla. Kahden neljänneksen jälkeen vierasjoukkue johti 20–3. Ramsin pelinrakentaja, 33-vuotias Matthew Stafford oli heittänyt 106 jaardia ja joukkueensa 10–0-johtoon ennen kuin 44-vuotias Brady sai perille edes ottelun ensimmäisen heittonsa.
Vielä toisen puoliajan alussakaan ei todella näyttänyt siltä, että ottelun ratkaisu venyy viime sekunneille. Rams kasvatti johtonsa lukemiin 27–3. Tampa sai ensimmäisen touchdowninsa vasta aivan kolmannen neljänneksen lopussa – sitä ennen se oli onnistunut vain kahdessa potkumaalissa.
Neljännellä jaksolla Rams hermoili sitten toden teolla. Buccaneers sai pallon 15 minuuttia kestävän neljänneksen alussa, kun Rams sekoili snapissa. Pelinrakentaja Stafford ei ollut valmis, kun peli jo käynnistyi, ja Buccaneers sai riistettyä pallon.
Video tilanteesta alla tai tästä linkistä.
Brady onnistui saamaan pallon kunnolla puolustuksen selustaan ensimmäistä kertaa, kun ottelua oli jäljellä vain kolme ja puoli minuuttia. Laitahyökkääjä Mike Evans nappasi pallon kiinni Bradyn 55-jaardisesta heitosta, teki touchdownin, ja Tampa nousi seitsemän pisteen päähän onnistuneella lisäpistepotkulla.
Enää Tampa tarvitsi tasoihin noustakseen yhden touchdownin ja onnistuneen lisäpistepotkun.
Video Bradyn 55-jaardisesta ja Evansin touchdownista alla tai tästä linkistä.
Vieläkin peli oli täysin Ramsin omissa käsissä, mutta joukkue rähmäsi pallon heti seuraavalla hyökkäysvuorolla takaisin Buccaneersille, jolle jäi reilu pari minuuttia aikaa tehdä tasoittava pistesuoritus.
Viimeksi Bradyn joukkue oli ollut pudotuspeleissä yhtä isosti tappiolla Super Bowlissa 2017, jolloin Atlanta Falcons johti New England Patriotsia 25 pisteellä. Patriots nousi kuitenkin tasoihin, ja Super Bowl -ottelu eteni ensimmäistä kertaa historiassa jatkoajalle – ja jatkoajalla Patriots nappasi voiton.
Jatkoajalle peli näytti menevän nytkin. "Brady tekee sen taas", kohistiin, kun Buccaneers nousi kuin nousikin tasoihin. Siinä vaiheessa ottelua oli jäljellä 42 sekuntia. Ensin Leonard Fournette teki touchdownin ja sitten potkaisija Ryan Succop onnistui lisäpisteyrityksessä – lukemiksi 27–27.
Video Fournetten touchdownista alla tai tästä linkistä.
Mitä vielä. Buccaneersin puolustus petti, kun pelikellossa oli 25 sekuntia jäljellä. Pelinrakentaja Staffordin 44-jaardinen heitto löysi Cooper Kuppin, ja Rams pääsi vain 12 jaardin päähän Buccaneersin maalialueesta – se oli helpohko tehtävä Ramsin potkaisijalle Matt Gaylle laittaa pallo haarukkaan.
Samaan aikaan, kun pallo löysi tiensä maaliin, pelikello meni nollaan ja pettynyt Tom Brady asteli kentälle onnittelemaan vastustajia.
Ottelun ratkaisevat suoritukset voit katsoa alta. Staffordin 44-jaardisen heiton voit myös katsoa tästä linkistä ja ratkaisevan potkumaalin tästä.
– Ziiiiiih! Klassikko. Mestariteos. Kiitos seurasta, sanaton, kirjoitti Twitterissä Viaplaylle ottelun selostanut Mika Laurila.
Voiko Brady päättää uransa tällaiseen pettymykseen?
Mutta jäikö klassikko Tom Bradyn viimeiseksi otteluksi NFL:ssä? Elokuussa 45 vuotta täyttävä Brady on murskannut lukuisia ennätyksiä. Hän on voittanut Super Bowlin seitsemän kertaa, kuudesti New England Patriotsissa ja kerran Buccaneersissa, ja hänet on valittu viidesti Super Bowlin arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Syksyllä Brady rikkoi NFL:n ennätyksen syöttöjaardeissa ohittaen Drew Breesin – nyt Bradyllä on runkosarjassa koossa 84 520 jaardia. Joulukuussa Brady ohitti Breesin onnistuneiden syöttöjen määrässä, joita hänellä nyt on 7 263. Myös heitettyjen touchdownien määrässä, 624, Brady on ennätysmies. Hän on aloittanut NFL:n runkosarjaottelun 316 kertaa ja voittanut niistä 243.
Myös playoff- sekä Super Bowl -ennätyksiä voisi luetella mittavan listan. Brady on Super Bowlin vanhin voittaja, kun hän viime kaudella johdatti Buccaneersin voittoon ollessaan 43 vuotta, 6 kuukautta ja 5 päivää vanha.
Brady on pelannut 22 kautta NFL:ssä, päässyt playoffeihin 19 kertaa, päässyt Super Bowliin 10 kertaa ja voittanut mestaruuden seitsemän kertaa. Hän pelasi New England Patriotsissa 2000–2019, ja nyt päättyi toinen kausi Tampa Bayssa.
Sekin oli kiintoisa fakta, että NFL:n puolivälierissä Brady oli vanhempi kuin muiden National Football -konferenssista puolivälieriin päässeiden joukkueiden päävalmentajat.

Bradylla on sopimus Buccaneersin kanssa myös ensi kaudeksi, mutta eilisen tappion jälkeen hän oli vaitonainen, palaako vielä kehiin. Hän on joskus aiemmin sanonut pelaavansa 45-vuotiaaksi, ja se tulee täyteen elokuussa.
– En ole uhrannut sille juurikaan ajatuksia. Täytyy ottaa päivä kerrallaan ja katsoa, missä mennään, Brady pyöritteli tappion jälkeen The Athleticin mukaan.
Bradylta kysyttiin, ajatteliko hän pelin aikana tai sen jälkeen, että nämä saattoivat olla huikean uran viimeisiä hetkiä.
– Ajattelin voittamista. Se on minun mentaliteettini, mennä kentälle ja yrittää voittaa, antaa joukkueelleni paras mahdollisuus voittoon. Totta puhuen, ajattelen yhä peliä. En ajattele tällä hetkellä muuta kuin viimeisintä viittä minuuttia, Brady vastasi.
Brady pelasi kauden aikana kaikki ottelut ja vakuutti olevansa fyysisesti edelleen kunnossa. Buccaneersin päävalmentaja, syksyllä 70 vuotta täyttävä Bruce Arians vahvisti jatkavansa pestissään. Arians totesi, että "riippuu Tomista", milloin keskustelut ensi kaudesta aloitetaan.

Bradyn siirto kauden 2019–20 jälkeen Patriotsista Floridaan oli todellinen paukku. Brady solmi alun perin Buccaneersin kanssa kaksivuotisen sopimuksen, mutta sitä jatkettiin vuodella viime kauden jälkeen, jotta Bradyn palkkakustannuksia saatiin jaettua pidemmälle ajanjaksolle.
Se taas helpotti Buccaneersin palkkakattotilannetta, jotta seura pystyi pitämään kasassa viime kauden mestariryhmänsä. Enää se ei välttämättä ole mahdollista, joten voi olla, että Tampa menettää useita tärkeitä pelaajiansa, jatkoi Brady tai ei.
– Entä, jos Bradya ei enää ole? Entä, jos hän päättää 44-vuotiaana, vaikka onkin edelleen terve ja pelaa Pro Bowl -tasolla – monien mielestä MVP-tasolla – kävellä ulos ja vihdoin nauttia ajastaan perheensä kanssa? The Athletic tunnelmoi.
Brady on naimisissa brasilialaismalli Gisele Bündchenin kanssa ja heillä on kaksi lasta. Patriots-vuosinaan Brady tienasi Forbesin mukaan 350 miljoonaa dollaria. Summasta 235 miljoonaa oli Forbesin mukaan palkkoja ja bonuksia, loput tulot sponsorisopimuksista ja muista kampanjoista.
Brady on myös kaupallistanut TB12-metodin, joka sisältää oppeja muun muassa ruokavaliosta, jota Brady pitää yhtenä pitkän uransa salaisuuksista. 2017 julkaistiin kirja The TB12 Method: How to Achieve a Lifetime of Sustained Peak Performance – tämä vain esimerkkinä, miten Brady on hyödyntänyt nimeään NFL:n ulkopuolella.

Bengals-taru jatkuu
Myös muissa viikonlopun otteluissa nähtiin yllätyksiä.
Viikkoa aiemmin Cincinnati Bengals otti ensimmäisen pudotuspelivoittonsa 31 vuoteen, kun se pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella pudotti Las Vegas Raidersin.
Nyt puolivälierissä se kaatoi Tennessee Titansin 19–16, kun potkaisija Evan McPherson onnistui viimeisellä sekunnilla. 22-vuotias McPherson pelaa NFL:ssä ensimmäistä kauttaan. Bengals eteni konferenssinsa finaaliin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1988.
Bengalsille hävinnyt Titans voitti runkosarjassa oman konferenssinsa American Footballin, kun Bengals oli siinä neljäs.
Katso Bengalsin ja Titansin välisen ottelun ratkaisu, McPhersonin potkumaali, alta tai tästä linkistä.
Entä mitä tekee Aaron Rodgers?
Suurin yllätys, ainakin runkosarjan perusteella, nähtiin kuitenkin Wisconsinissa. National Football -konferenssin voittanut Green Bay Packers hävisi konferenssissa sijalle kuusi sijoittuneelle San Fransisco 49ers:lle 10–13.
Tämäkin ottelu ratkesi viimeisellä sekunnilla kokeneen potkaisijan, 39-vuotiaan Robbie Gouldin potkumaaliin. Gould upotti ratkaisevan potkumaalin 45 jaardista, mutta herätti sosiaalisessa mediassa erityistä huomiota tempauksellaan jo ennen ottelua. Gould viritti tähtäintään, kun Packersin joukkuetta esiteltiin, ja potki palloja yli vastustajien kesken alkuseremonioiden.
Katso video peliä edeltävästä tilanteesta alta tai tästä linkistä.
Green Bay Packersin konkaripelinrakentaja, Aaron Rodgers, 38, pelasi loistavan runkosarjan, mutta taival pudotuspeleissä jäi lyhyeksi. 2011 Super Bowlin voittanut Rodgers on pelannut koko uransa 2005 alkaen Green Bayssa ja valittu kolmesti runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi – sen valinnan hän saattaa saada vielä tästäkin kaudesta.
Tällä kaudella nähdään NFL:n välierät eli konferenssifinaalit ensimmäistä kertaa sitten kauden 2009–2010, kun kumpikaan kaksikosta Brady–Rodgers ei ole mukana.
Rodgersin tulevaisuus on hämärän peitossa – jatkaako hän uraansa ja jos, niin missä.
Patrick Mahomes ja Josh Allen tarjoilivat viimeisen jännärin
Herkkupalat eivät loppuneet tähänkään. Viimeisin puolivälierä oli Kansas City Chiefsin ja Buffalo Billsin odotettu kohtaaminen, joka venyi jatkoajalle asti. Lopulta voiton lukemin 42–36 vei toissa kauden Super Bowl -mestari Chiefs.
Chiefsin potkaisija Harrison Butker tasoitti ottelun potkumaalilla varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla. Jatkoajalla ratkaisevan touchdownin teki Travis Kelce.
Katso ratkaiseva touchdown alta tai tästä linkistä.
Chiefsin ja Billsin ottelu oli ennen kaikkea kahden pelinrakentajan Patrcik Mahomesin, 26, ja Josh Allenin, 25, odotettu välienselvittely. Mahomes voitti Super Bowlin kaudella 2019–2020 ja kesällä 2020 Mahomes solmi Chiefsin kanssa Pohjois-Amerikan urheiluhistorian kalleimman sopimuksen.
Jos Mahomes pelaa 10 vuoden sopimuksensa loppuun asti, hän voi tienata bonukset mukaan lukien 503 miljoonaa dollaria eli noin 445 miljoonaa euroa, uutisoi muun muassa ESPN.
– Kaikki, mitä voimme sanoa, on kiitos, NFL twiittasi jännitysnäytelmän päätteeksi, kun Mahomes ja Allen kättelivät.
NFL:n välierissä eli konferenssifinaaleissa tämän viikon sunnuntaina pelataan ottelut Kansas City Chiefs – Cincinnati Bengals sekä Los Angeles Rams – San Fransisco 49ers.
Historian 56. Super Bowl pelataan paikallista aikaa sunnuntaina 13. helmikuuta Kalifornian Inglewoodissa uudella SoFi Stadiumilla.
Lue lisää:
NFL-seuran valmentaja joutui eroamaan törkyviestiensä takia – "Olen pahoillani"
Vanhalle kotistadionilleen palannut Tom Brady rikkoi NFL:n syöttöennätyksen
Historiallinen ulostulo: NFL-pelaaja Carl Nassib kertoo olevansa homoseksuaali