Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen kohtaa olympiaturnauksessa perjantaina Latvian kello 15.10 alkaen. Ottelu selostetaan suorana Yle Puheeseen. Peliä seurataan tiiviisti myös Ylen olympiaseurannassa.
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue aloitti olympiaturnauksen 6–2-voitolla Slovakiasta. Voiton takasivat ykkösketjun tehot ja Sakari Mannisen kolme maalia.
Yle Urheilun jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen uskoo, että perjantain Latvia-ottelussa on jonkin toisen kentän vuoro vastata maaleista.
– Päävalmentaja Jukka Jalosen leijonapesueesta löytyy aina jostain ratkaisija – kukin pelaaja vaikuttaa vuorollaan ottavan sen roolin, Lehkonen sanoo.
Latvia osoitti iskukykynsä turnauksen avausottelussa, kun se hävisi Ruotsille niukasti maalein 2–3. Lehkonen muistuttaa, että Latvia on hurmosjoukkue, jota ei saa päästää nauttimaan hyökkäyspelistä.
– Hurmos pitäisi saada sammutettua karhealla puolustuspelaamisella, koska sitä Latvian maajoukkue inhoaa yli kaiken.
Lehkonen kehottaa kotikatsomoissa seuraamaan olympiaturnauksen tuomarilinjaa. Hänen mukaansa miesten turnauksessa pelattiin kahden ensimmäisen päivän aikana erittäin kovaa, fyysistä jääkiekkoa.
– Olen nähnyt sellaisia taklauksia, joista esimerkiksi SM-liigassa tulisi varmaan pitkiä pelikieltoja. Täällä saa rapsakkaasti paukuttaa täysillä päin.

Hän uskoo tuomarilinjan olevan tietoinen päätös, jolla halutaan mainostaa olympiakiekon kovuutta.
Saatetaanko turnauksen edetessä sitten nähdä jonkinlainen muutos tiukempaan tuomarilinjaan? Lehkosen mukaan "tällä mennään koko turnaus", ja se sopii Suomelle oikein hyvin.
– Kentällä on niin kokeneita jätkiä, että tällainen hallittu kiihko voi olla yksi joukkueen vahvuuksista. Suomelle sopii oikein hyvin, jos aletaan pelata niin sanotusti viidakkosäännöillä.
Lehkosen mukaan esimerkkejä kovista taklauksista nähtiin torstaisessa Kanadan ja Saksan kohtaamisessa. Kanada pelasi kahden erän aikana todella kovaa, mutta alkoi viimeisessä erässä säästelemään, koska joukkueella oli niin selvä 5–1-johtoasema.
Leijonilta yksilövirheitä Slovakiaa vastaan
Vaikka Suomi lopulta voitti torstaisen ottelun selvästi, peli ei missään nimessä ollut täydellistä.
– Antaisin arvosanaksi 7 tai 8, mutta täyttä kymppiä ei vielä saatu, Leijonat-hyökkääjä Teemu Hartikainen arvioi Suomen otteita torstaina.
– Kaikki joukkueessa halusivat pelaamaan, eikä siksi ehkä ollut kaikissa tilanteissa ajatus mukana. Mutta tehokkuus oli poikkeuksellisen hyvällä tasolla, sen ansiosta tehtiin maalit, kolmen maalin Manninen summasi Leijonien ottelua.
Myös asiantuntija Lehkonen sättii Leijonien yksilövirheitä. Hänen mukaansa Suomi yritti päästä pakolla hyökkäykseen Slovakian peittämältä kenttäpuolelta. Välillä Leijonien pelaajat pyrkivät riskillä ohittamaan vastustajan.
– Päävalmentaja Jalonen oli tietyllä tapaa hyvin, hyvin vihainenkin virheistä, koska ne olivat hieman irrallisia hänen pelitavastaan. Lisäksi epäselvyyttä oli siinä, että jos pelaajalle tapahtuu virhe, kuka tilanteen paikkaa. Jos nämä käydään joukkueen sisällä lävitse, Suomen peli paranee.

Lehkonen jäi kaipaamaan yhtä asiaa Suomen avausottelussa: hyökkäyssiniviivan murtamista.
– Leijonien harjoituksissa olen nähnyt, että parhaimmillaan vastapuolen on todella hankala torpedoida Suomen hyökkäyksiä, kun omalta puolelta tullaan vauhdilla. Treeneissä hyökkäys on näyttänyt todella hyvältä.
Lehkosen mukaan harjoituksissa nähdyllä hyökkäystaktiikalla Suomelta nähtäisiin tehoja – varsinkin, jos hyökkäyksistä tulisi hyviä laukaisupaikkoja.
– Kentällisten rakenne on niin hyvässä kunnossa, pelaajat on sijoitettu oikeisiin paikkoihin, että sillä päästäisiin jatkopeleihin.
Nähdäänko maalissa Olkinuora?
Lehkonen uskoo, että perjantain Latvia-ottelussa maalissa nähdään Jussi Olkinuora, vaikka Harri Säteri pelasikin torstaina hyvän ottelun. Lehkonen sanoo, että Jalosen maajoukkueissa maalivahdit vain tuppaavat aina onnistumaan.
– Antaisin siitä kunnian Suomen viisikkopelaamiselle. Hyökkäyspelistä lähteminen puolustuspäähän on hyvää. Kenttäpelaajat peittävät laukaisupaikkoja, joten veskareilla on kyllä turvallista pelata maalissa Suomen viimeisenä lukkona.
Lehkonen sanoo olevansa varma siitä, että Leijonien peli paranee Latvia-otteluun. Hänen mukaansa Suomen neljän kentän rotaatio tuo selvän materiaali- ja pelitapaedun Leijonille.
– Pelin edetessä Latvia putoaa varmasti kyydistä.
Yle jakaa Pekingin olympialaisten mediaoikeudet Suomessa Discovery Finlandin kanssa. Discovery esittää kisoista yksinoikeudella jääkiekkoa televisiossa ja digikanavissa.
Discoveryn yksinoikeus ei ulotu radioon, joten Leijonien ottelu selostetaan suorana Yle Puheeseen. Peliä seurataan tiiviisti myös Ylen olympiaseurannassa.
Pekingin olympialaisten koko aikatauluun voit tutustua täällä.
Lue myös:
Kommentti: Kaukalon pienin oli taas suurin – Leijonien ykköshyökkääjä jaksaa hämmästyttää
Kommentti: Vain olympiakulta on Leijonille kyllin hyvä tulos