– Syke on pikkuisen vielä korkealla, huokaisee isä Eero Niskanen tuoreeltaan heti Iivo Niskasen olympiakultahiihdon jälkeen.
– Mahtava päivä oli taas tänään ja jännää oli.
Eero ja Tarja Niskanen ovat yleensä matkanneet kisapaikalle katsomaan lastensa Kertun ja Iivon hiihtoja, mutta tällä kertaa koronapandemian takia kisoja on katsottu kotona, tänään yhdessä Iivo Niskasen vaimon Saanan kanssa.
– Paikan päällä voi yleensä liikkua ja hyppelehtiä, siinä on muutakin yleisöä, jännittävämpää on katsoa näin kotisohvalla kisoja, Eero Niskanen mietti Yle Puheen Olympiaradion haastattelussa.
Kisan jälkeen kannustusjoukot kotona ottivat ryhmähalin.
Isä-Niskanen sanoo, että perhe seurasi tiiviisti väliaikoja kisan aikana. Iivo Niskasen ero hopealle jääneeseen Venäjän olympiakomitean joukkueen Aleksandr Bolshunoviin näytti jo kisan aikana sen verran suurelta, että isoilta sydämentykytyksiltä vältyttiin.
– Vaan kyllähän se kannattaa aina maaliin asti odottaa viimeiseen asti, ennen kuin rupeaa tuulettamaan. Voitto on varma vasta, kun kaikki ovat maalissa, Eero Niskanen toteaa.
Iivo Niskanen on valmistautunut tähän mitalihetkeen kahdeksan vuotta, Sotshin pettymyksestä asti. Silloin 15 kilometriä hiihdettiin viimeksi perinteisellä olympialaisissa, Niskanen oli tuolloin neljäs ja jäi pronssimitalista 0,2 sekuntia.
– Tällä on iso merkitys, kun tietää vuosien työn, jonka hän on tehnyt. Se tuotti nyt hedelmää, antaa eteenpäin itseluottamusta ja ruokkii menestystä. On urheilijalle, koko perheelle ja hiihdon ystäville tosi mahtava juttu, että menestystä tulee.
Iivo Niskanen on urheilijana tunnettu suurista vaatimuksistaan, joita hän itselleen asettaa sekä valtavasta voitonhalustaan.
– Iivo on varmasti ajatellut, että kaikki muu kuin kulta on pettymys, itse olisin jo huokaissut helpotuksesta, että mitali olisi tänään tullut, mutta kultaa ilman muuta odottelin ja toivoin, isä sanoo.
Eero Niskanen arvelee, että päällimmäinen tunne pojalla on nyt helpotus. Se, mitä lähdettiin kisoista hakemaan, saavutettiin.
– Pienet suosikin paineet näyttävät vain piristävän Iivoa, ei näyttänyt suoritusta haittaavan, naurahtaa isä.
Tyttären hopea on kultareunuksinen
Iivo Niskasen sisko Kerttu Niskanen saavutti eilen torstaina olympiahopeaa naisten 10 kilometrin väliaikalähtökilpailussa. Niskanen hävisi huimassa taistelussa voittaja Therese Johaugille vaivaiset 0,4 sekuntia. Pronssia kisassa otti Suomen Krista Pärmäkoski.
– Ei ollut mieli maassa Kertulla, hopeamitali on kultareunuksinen, sovittiin se sillä tavalla, ylpeä isä myhäilee tyttärensä saavutuksesta.
Isä tietää sisarukset toistensa voimavarana ja tuki onkin äärimmäisen tärkeää olympialaisten kaltaisessa ympäristössä.
– Iivo ja Kerttu ovat toisiaan tsempanneet. Kun voi olla vähän kisajännitystä, he ovat pystyneet rentouttamaan toisiaan.
Lue myös:
Olympiakultaa! Iivo Niskanen ylivoimaiseen voittoon miesten 15 kilometrillä