Ruotsin Elvira Öberg ankkuroi Ruotsin ampumahiihdon naisten viestin olympiavoittoon. Tasaisen vahvasti esiintyneessä joukkueessa hiihtivät Elvira Öbergin lisäksi Linn Persson, Mona Brorsson ja Hanna Öberg. Joukkue käytti kuusi varapatruunaa, eikä joutunut kertaakaan sakkokierrokselle.
Venäjän olympiakomitean joukkue oli toinen. Hopeamitalistit hiihtivät järjestyksessä Irina Kazakevich, Kristina Reztsova, Svetlana Mironova ja Uliana Nigmatullima.
Saksan Denise Herrmann nosti joukkueensa kolmanneksi ohi viidenneksi hiipuneen Italian ankkurin Federica Sanfilippon.
Nastassia Kinnunen oli Suomen ankkuri. Joukkeen sijoitus oli 16:s.
Suomen joukkueen viestin aloitti Suvi Minkkinen. Toisen osuuden hiihti kokenut Mari Eder. Suomen ensimmäiset hiihtäjät ampuivat puhtaasti eivätkä joutuneet käyttämään varapatruunoita.
Osuutensa neljänneksi nopein hiihtäjä Eder oli tyytyväinen päivän suoritukseensa, mutta henkilökohtaiset kisat Pekingissä olivat pettymys.
– Vaikka paskan käärisi pakettiin ja laittaisi rusetin, niin ei se sisältö muutu. Arvokisoissa kaiken pitää onnistua nappiin, että pääsee kauden keskiarvoon. Siihen päästiin, harmi, että henkilökohtaisissa kisoissa ei tullut venymistä, Eder tuumi Yle Urheilun haastattelussa.
Kolmannelle osuudelle lähti ensimmäisissä olympialaisissaan hiihtävä Erika Jänkä. Hän joutui kiertämään pystyammunnan sakkoringin kaksi kertaa.
– Ei siitä hyvät fiilkset jäänyt. Kukaan ei halua tulla tekemään kisoihin tällaista suoritusta. Luokatonta tekemistä ampumapenkalla. Harmittaa koko joukkueen puolesta. Tämä on urheilua ja elämää, mennään tästä eteenpäin.
Jänkä arveli, että ennen kisoja saatu koronatartunta ja jatkuvasta matkustamisesta aiheutunut stressi vaikutti kisoissa etenkin henkisesti.
Suomen ankkuri Nastassia Kinnunen ei ehtinyt ampumaan, sillä Suomi otettiin kierroksella kiinni ja liputettiin radalta. Joukkue käytti kuusi varapatruunaa ja kiersi kaksi sakkokierrosta.
Naisten 4x6 km viesti
1) SWE 1.11,3
2) ROC +12,0
3) GER +37,4
4) NOR +50,7
5) ITA +1.33,1
16) FIN +1 kierros
Lue lisää: