Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19817

Jukurit sai uuden hallituksen – suurin omistaja tarttuu itse ruoriin

$
0
0

Edellinen hallitus jätti paikkansa ja ilmoitti, että taustalla on epäluottamus suurimman omistajan Heikki Viitikon kanssa. Viitikko oli jättäytynyt pois hallituksesta vuotta aiemmin.

Viitikko itse kertoi ilmoittaneensa hallitukselle, että lopettaa Jukureiden rahoituksen, ellei talouden vahvistamiseen liittyviä muutoksia saada aikaiseksi.

Keskiviikkona, ylimääräisessä yhtiökokouksessa valitussa uudessa hallituksessa ovat toiseksi suurin omistaja, edellisen hallituksen puheenjohtaja Jukka Toivakka sekä Kai Simola ja Olli-Pekka Randelin. Vain Randelin on uusi jäsen, mutta osa edellisen hallituksen jäsenistä jäi sivuun.

Jukureiden tiedotteen mukaan uuden hallituksen tärkein tehtävä on vahvistaa yhtiön taloutta kaksi vuotta kestäneen koronapandemian jäljiltä sekä rakentaa uutta liiketoimintaa, joka mahdollistaa toiminnan jatkumisen ja kehittämisen.

Viitikko omistaa Jukureiden taustayhtiöstä noin 27 prosenttia, Toivakka 24. Viitikko on rahoittanut lisäksi yhtiötä pääomalainojen kautta.

Jukurit pelaa uuden valmentajan Olli Jokisen johdolla vahvaa liigakautta ja on runkosarjassa parhaillaan toisena.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19817

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>