Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19793

Kalle Rovanperän voitossa historian havinaa – isä ja poika ovat voittaneet nyt saman MM-rallin

$
0
0

Kalle Rovanperä tuuletti Ruotsin MM-rallin voittoa sunnuntaina Uumajassa. 21 vuotta sitten isä-Harri ajoi saman rallin voittoon, nyt Kalle teki saman tempun. Rovanperät ovat ensimmäinen isä-poika-pari, joka on yltänyt moiseen temppuun.

– Onhan se ihan siistiä, onneksi tämä voitto ei jäänyt minulle ainoaksi, Kalle viittasi isänsä MM-rallihistoriaan. Poika johtaa isäänsä nyt voitoin 3–1, kun Kalle otti jo viime vuonna voitot Virossa ja Kreikassa.

Rovanperällä oli homma hanskassa koko viikonvaihteen ajan, vaikka perjantaina lähtöpaikka ensimmäisenä vaikeutti ajamista. Auramiehen rooli hidasti menemistä.

– Ei tuntunut vaikealta tai pahalta, oli koko ajan hyvä rytmi päällä. Tiesimme hetket, kun emme pystyneet vastaamaan. Emme tehneet virheitä ja otimme aikaa takaisin, kun taas kykenimme, Rovanperä kertasi.

Rovanperä, 20, on kestänyt upeasti kovissa painetilanteissa. Hän tosin huomautti juhlahumun keskellä, ettei huipputason ralliura ole kestänyt vielä kovinkaan pitkään.

– Olemme pystyneet aina puristamaan tiukoissa tilanteissa, sehän on kyllä hyvä ominaisuus.

Ruotsin MM-ralli ajettiin nyt aiempaa pohjoisempana, Uumajan seudulla. Tämä takasi loistavat olosuhteet.

– On parempi, kun on kunnon olosuhteet ja kunnolla lunta. Talviralli vaatii sen, tietkin olivat hienoja, vaikka muutamat pätkät olivat vähän tylsiä. Oli pitkiä suoria, Rovanperä kuvaili.

Huhtikuussa Kroatiassa ajettavaan seuraavaan MM-ralliin kelpaa nyt lähteä sarjan kärkipaikalta. Tosin vuosi sitten meno katkesi ulosajoon jo ensimmäisellä erikoiskokeella.

– Ei ole hirveän vaikeaa parantaa viime vuodesta. Yritetään päästä viittä kilometriä pidemmälle ensimmäisellä pätkällä. Jos saataisiin asfaltilla yhtä hyvä fiilis kuin nyt lumelle, Rovanperä mietti.

Lue myös:

Kalle Rovanperä ajoi voittoon Ruotsissa ja nousi MM-kärkeen – nosti esiin ukrainalaisten hädän heti maaliin tultuaan

Rovanperä voittoon ja Lappi komeasti kolmanneksi – näin Ruotsin MM-ralli eteni

Rovanperän perheen tähti on vaihtunut – podcast-jakson vieraana isä-Harri


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19793

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>