Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa rikkoi sunnuntai-iltana hiljaisuutensa Venäjän hyökkäykseen liittyen. Fifa kielsi venäläisiltä pelaamisen kotimaassaan. Venäjän tulee jatkossa pelata maaottelunsa nimellä "Venäjän jalkapalloliiton joukkue". Venäjän lippu ja kansallislaulu kielletään otteluista.
Olennaista on, että venäläisille annetaan yhä mahdollisuus pelata maaliskuun miesten MM-jatkokarsinnassa. Tilanne on absurdi, sillä Venäjän ensimmäinen vastustaja Puola ja mahdolliset vastustajat Ruotsi ja Tshekki ovat jo aiemmin kieltäytyneet pelaamasta venäläisiä vastaan.
Puola, Ruotsi ja Tshekki tyrmäsivät Fifan päätöksen sunnuntai-iltana.
Fifa yrittää päätöksellään kosiskella näitä maita pelaamaan jatkokarsintaa suunnitellusti. Vallitsevassa tilanteessa on vuorenvarmaa, että Puola, Ruotsi ja Tshekki eivät päätöksiään pyörrä, eikä otteluita pelata. Aikooko Fifa siis antaa venäläisille vapaalipun talven MM-kisoihin Qatariin?
Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino tunnetaan läheisistä suhteistaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Tuskin Infantino kuitenkaan uskoo nyt julkaistujen rajoitteiden vaikuttavan kansallisiin jalkapalloliittoihin. Siksi Fifan tiedotteessa mainitaan, ettei Venäjän sulkemista kaikista kilpailuista ole poissuljettu.
Mitään muuta vaihtoehtoa Fifalla ei ole, sillä MM-kisoihin ei enää olisi montaa tulijaa. Fifan päätöksen myötä boikottiin liittynee muitakin jalkapalloliittoja alati kasvavalla vauhdilla.
Esimerkiksi Englannin jalkapalloliitto linjasi myöhään sunnuntai-iltana, ettei se aio pelata Venäjää vastaan minkään tason otteluita. Suomen Palloliitto teki vastaavan päätöksen maanantaina.
Toisaalta kun kyse on Fifasta, mikään ei yllätä. MM-kisojen pelaaminen ihmisoikeuksia polkevassa Qatarissa orjatyönä teetetyillä stadioneilla on jo itsessään asia, jota ei olisi koskaan pitänyt sallia. Qatarille muuten myönnettiin kisat samanaikaisesti kuin edelliselle MM-isännälle – Venäjälle.
Euroopan jalkapalloliitto Uefa on reagoinut Venäjän sotatoimiin terävämmin. Mestarien liigan finaali siirrettiin Pietarista Pariisiin, ja liitto yrittää mediatietojen mukaan parhaillaan purkaa rahakasta sponsorisopimusta venäläisen kaasujätin Gazpromin kanssa. Venäläisiä seurajoukkueita Uefa ei ole sulkenut kilpailuistaan.
Yksi suurista kysymyksistä on, mitä Uefa tekee kesällä Englannissa pelattavien EM-kisojen suhteen. Venäjän on määrä pelata samassa lohkossa Ruotsin, Hollannin ja Sveitsin kanssa.
Juttua päivitetty kello 19.29: Päivitetty tiedolla Suomen Palloliiton päätöksestä olla toistaiseksi pelaamatta Venäjää vastaan minkään tason otteluita.
Lue myös: