Ukrainalaiset sisarukset Julia ja Olena Horodna kilpailevat ensimmäistä kertaa ampumahiihdon maailmancupissa, kun kiertue jatkuu Viron Otepäässä.
– Meidän velvollisuutemme on todistaa kaikille, että Ukraina on kansakunta, jota ei voi rikkoa. Ja taistelemme sen puolesta loppuun asti. Siksi edustamme Ukrainaa tänä monimutkaisena aikana, sisarukset kertovat Franceinfon yhteishaastattelussa.
20-vuotias Julia ja 17-vuotias Olena pakenivat reilu viikko sitten sotaa käyvästä Ukrainasta Puolaan. Samaan aikaan suurin osa heidän perheestään on yhä sodan runtelemassa Ukrainassa.
– Herään usein öisin ja olen huolissani perheestäni ja koko maastani, Julia Horodna sanoi Ruotsin yleisradioyhtiölle SVT:lle.
Keskittyminen urheiluun ei ole helppoa, kun tilanne kotimaassa on suorastaan katastrofaalinen. Venäjän hyökkäys on aiheuttanut suuria tuhoja Ukrainassa.
– Kaupunki, jossa asuimme ja harjoittelimme, joutui pommitukseen. Nyt kun katson sieltä tulevia kuvia, niin en enää edes tunnista koko aluetta. On tuskallista ja surullista nähdä, mitä maallemme on tapahtunut, Julia miettii.
Otepään maailmancup-taistoja voi seurata Ylen suorissa lähetyksissä. Kisaviikko alkaa torstaina, kun ohjelmassa on miesten pikakilpailu kello 15.30. Naisten pikakilpailu on vuorossa perjantaina kello 15.25. Lähetykset tulevat suorana TV2:ssa.
Lauantaina Otepäässä on vuorossa miesten yhteislähtö kello 13.55 ja naisten yhteislähtökilpailu kello 16.10. Kilpailut ovat nähtävissä suorana Yle Areenassa.
Sunnuntaina vuorossa on sekaviesti, jota pääsee seuraamaan suorana Yle Areenassa kello 13.25. Areenan suorien lähetysten lisäksi ampumahiihtoa seurataan lauantain ja sunnuntain aikana TV2:ssa ja Yle-palvelussa.