Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Selostustoivekonsertti tänään - Nemethin ME ja Asellin kolmen pisteen heitto

$
0
0

Suomen Seppo Hovinen oli heittänyt kesällä 1976 silloin käytössä oleella keihäsmallilla kuusi kertaa yli 90 metriä. Hän oli suuri suosikki, mutta shown varastikin avauskierroksella unkarilainen Miklos Nemeth.

- Nemethin ensimmäisen kierroksen maailmanennätysheitto oli shokki muille heittäjähirmuille, muistelee Juha Laitinen.

Laitinen oli tuolloin 15-vuotias radion kuuntelija.

- Heitto oli myös selostajille suorastaan shokki. Taustalta kuuluu voimasanoja, kirjoittaa Laitinen toivettaan esittäessään.

Rippileirille salakuljetettiin korvanappiradiot

Marko Asellin olympiahopea eri käänteineen on jäänyt usean penkkiurheilijan mieleen.

- Rippileirikesänä useampi poika oli salakuljettanut leirille korvanappiradiot, joiden kautta seurattiin olympialaisia, muistelee Janne Romppainen kesää 1996

Nuoret ehtivät jo nuolaista iltahartauden jälkeen, kun ennen Asellin finaalia radiosta kiiri Suomeen voitokas Asellin otteluselostus Pertti Tapolalta.

- Ilo huoneessa oli ylimmillään, kun Asell vei vastustajaansa kolme kertaa käsivarresta ja riepotteli ylivoimaisen pistevoiton, joka sai Tapolankin liki kyyneliin.

- Riemu vaihtui uudeksi odotukseksi, kun selvisi, että ensin olikin soitettu uusintana välieräkamppailu edelliseltä päivältä, taustoittaa Romppainen.

Oikean loppuottelun jälkeen rippikoululaiset olivat varmoja siitä, että Marko Asellin kohtalo ei ollut oikeudenmukainen, kun hän jäi hopealle.

- Niin elävästi onnistui Tapola kuvaamaan Asellin väännön Kuuban Ascuyta vastaan, että yön tullen ja vielä aamullakin olimme varmoja siitä, että suomalainen oli kärsinyt vääryyttä.

- Olimmehan lähes nähneet itse sen laajakaarisen heiton, josta hyvitettiin vain yhdellä pisteellä, muistelee Janne Romppainen Pertti Tapolan loihtimia näkymiä nuorten poikien verkkokalvoille.

Kuuntele ohjelman mainos tästä.

Sen selostuksen haluaisin kuulla toivekonsertti Urheiluillassa Yle Puheessa maanantaina 3.10.2016 klo 18.03-20.00


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>