Hiihdon Suomen cupin kilpailut Rukan mäkisessä maastossa olivat naisissa Krista Pärmäkosken ja miehissä Iivo Niskasen ylivoimaa. Suomen olympiamitalistit osoittivat mainion kevätvireensä ja olivat reilusti edellä maajoukkuetovereitaan.
Pärmäkoski kukisti naisten 15 kilometrin vapaan hiihtotavan matkalla kakkoseksi jääneen Kerttu Niskasen selkeästi. Pärmäkoski löi Niskasen 54,4 sekunnilla, hiihtäen loppuun saakka kovaa ja tehden näin pohja-ajan 36.56,0.
Pärmäkoski totesi, ettei meno tuntunut yhtä hyvältä, mitä kello lopulta näytti. Olympiamitalisti oli joka tapauksessa hyvällä tuulella maalialueella.
– Eilinen heisse liebe siivitti hyvään vauhtiin, Pärmäkoski vitsaili Yle Urheilun haastattelussa maalialueella, viitaten alppimaiden jälkiruokaan.
– Vähän tuo pakkanen silti teki tästä matkasta raskaamman, kokonaisuus oli aika tasaista puristusta.
"Vähän tämä kaikki meno yllättää"
Suomen cupin kokonaiskilpailussa kolmanneksi noussut Pärmäkoski sanoi odottavansa SM-hiihtoja ja haluavansa antaa niissä vielä kaikkensa. Pärmäkosken mukaan edessä on jännittäviä matkoja pienin eroin.
Nyt hän matkaa takaisin Etelä-Suomeen harjoittelemaan. Pärmäkoski on päässyt kovaan vireeseen keväällä, huolimatta jatkuvasti ympäri Suomen ajelustaan.
– Vähän tämä kaikki meno yllättää, sillä olen tullut tiettyihin kisoihin todella huonosti harjoitelleena. Tässä on myös tullut aika paljon autossa istumista. Haluan silti näissäkin väleissä mennä kotiin käymään, sillä tänä vuonna sieltä on ollut jo paljon pois.
– Tämän päivän hiihdolla en esimerkiksi olisi olympiamitalia saanut, mutta onneksi peruskuntoni on hyvä ja tallella, mikä sitten kantaa hyvin, hän pohti.
Kerttu Niskanen oli kisan jälkeen hyvillä mielin, toisesta sijastaan huolimatta.
– Koitin pitää kisan vauhdikkaana ja tasaisena alusta saakka, mutta Krista meni tänään menojaan. Siihen en pystynyt missään vaiheessa vastaamaan, hän sanoi.
Myös Niskanen ennätti katsoa jo hieman tulevaan Rovaniemen SM-hiihtoihin.
– Näillä näkymin Krista menee myös Rovaniemellä menojaan, mutta kaikista muista sijoista ainakin kamppaillaan todella lujaa. Oikeasti ihan kaikki on jaossa, hän totesi leikkisästi.
Iivo jätti vetoavut antamatta
Iivo Niskanen nappasi ennakko-odotusten mukaisesti voiton miesten 30 kilometrin matkalla Rukalla.
Läpi kilpailun vauhdikkaasti hiihtäneen Niskasen voittoajaksi tuli lopulta 1.09,05. Eroa toiseksi nousevaan Remi Lindholmiin tuli lopulta vajaat kaksi minuuttia, yhteensä 1.50,7.
– Se oli ihan tasaista kyytiä. Ajattelin, että kun tuon Vuorelan "Maken" saan kiinni, niin hiihtelen siinä tuon viimeisen viitosen. Oli ihan hyvä päivä tänään, Niskanen mietti.
Kolmanneksi hiihti Lauri Lepistö, jolle kolmas sija oli tärkeä Suomen cupin kokonaiskilpailuun katsoen, sillä kärkikaksikon kilpakumppani Joni Mäki jäi seitsemänneksi.
Neljänneksi kisassa tullut Markus Vuorela sen sijaan esitti Iivolle kainon pyynnön matkan varrella.
– Kysyin siinä matkalla, että "et viitsisi vetää podiumille minua", niin Iivo vastasi, että "vedä vaan itse", Vuorela naureskeli haastattelussa.
– En siinä lähtenyt vetämään vaan aurailin, halusin hänen antaa hiihtää hänen sijoistaan muita poikia vastaan, etten sotke kenenkään kamppailua. En tiedä miten lopulta kävi, Iivo sanoi muiden väännöstä.
Vuorela sai lopulta hieman vetoapua Joni Mäeltä. Hänellä kuitenkin kävi saman tien pieni vahinko, joka vesitti haaveita palkintopallisijoituksesta.
– Siinä kun Joni lähti pyynnöstä vetämään, niin sukseni haukkasi penkkaan kiinni ja jäin samalla siitä hänen peesistään. En tiedä toki olisinko muutenkaan siinä, mutta sellainen pieni harmitus tuohon loppuun, Vuorela kertoi.
Kotimainen hiihtokausi jatkuu vielä ensiviikonloppuna Ounasvaaran SM-kisoissa.
Naisten ja miesten Suomen cupien kärkiviisikot
Naisten Suomen cupin yksilökilpailun kokonaistilanne Rukan jälkeen, top 5: 1. Jasmi Joensuu, 427 pistettä
- Katri Lylynperä, 340
- Krista Pärmäkoski, 300
- Jasmin Kähärä, 255
- Josefiina Böök, 241
Miesten Suomen cupin yksilökilpailun kokonaistilanne, top 5: 1. Lauri Lepistö, 400 pistettä
- Joni Mäki, 396
- Miro Karppanen, 264
- Lauri Vuorinen, 248
- Ristomatti Hakola, 200
Lue myös: