Naisten Superpesiksen kestomenestyjiin kuuluvan jyväskyläläisen Kirittärien seurajohtaja Petri Kaijansinkko jättää tehtävänsä, seura tiedottaa.
Kirittärien puheenjohtaja Henna Virkkusen mukaan kyseessä on Kaijansinkon oma ratkaisu.
Kaijansinkko myönsi viime joulukuussa syyllistyneensä seksuaaliseen häirintään vuonna 2014. Tapaus tuli ilmi, kun Urheilulehti kertoi viime joulukuussa tunnetun pesäpallovalmentajan syyllistyneen nuoren pelaajan seksuaaliseen häirintään vuonna 2014.
Kaijansinkko sai myöhemmin töitä Jyväskylän Kirittäristä, joka oli tietoinen hänen menneisyydestään. Kaijansinkko vapautettiin kohun jälkeen valmennus- ja pelinjohtotehtävistä. Vielä joulukuussa oli epäselvää, voiko Kaijansinkko jatkaa kuitenkin seurajohtajana, sillä tästä tehtävästä hänet vapautettiin vain toistaiseksi.
Pesäpalloliitto aloitti Kaijansinkon tekemästä seksuaalista häirinnästä selvityksen joulukuussa. Selvitys ja kurinpitoasian käsittely on edelleen kesken.
– Kurinpitomenettelystä johtuen kulunut talvi on ollut raskas, ja varmasti joukkueellekin poikkeuksellinen. Haluan nyt katsoa omalta osaltani eteenpäin, ja antaa joukkueelle ja ennen kaikkea pelaajille työrauhan tulevan kauden lähestyessä, Kaijansinkko kertoi seuran tiedotteessa.
Kaijansinkko kiittää tiedotteessa Kirittärien pelaajia, valmennustiimejä, toimihenkilöitä, johtokuntaa ja talkooväkeä yhteisistä vuosista.
Puheenjohtaja Yle Urheilulle: Kaijansinkko irtisanoutui torstaina
Kirittärien puheenjohtaja Virkkunen sanoo Yle Urheilulle, että seuran kannalta tilanne ei ollut muuttunut. Seura odotti edelleen, kuten se joulukuussa tiedotti, Pesäpalloliiton selvityksen valmistumista ennen kuin Kaijansinkon jatkosta seurajohtajana päätetään.
– Suekin (Suomen urheilun eettinen keskus) osuus tutkinnasta on valmis. Sen Suek on luovuttanut Pesäpalloliitolle. Me emme ole saaneet selvityksestä mitään tarkempia tietoja, emme sisällöstä emmekä tarkemmasta käsittelyn aikataulusta, Virkkunen kertoo.
Kirittäret ei ole tutkinnan osapuoli, mutta seura on antanut Virkkusen mukaan omat lausuntonsa niin Pesäpalloliitolle kuin Suekille. Pesäpalloliitto päätti vuodenvaihteessa esiselvityksen perusteella pyytää Suekia tutkimaan tapauksen, minkä lisäksi se aloitti asiassa kurinpitomenettelyn. Kaijansinkko on peli- ja toimitsijakiellossa, kunnes tapaus on käsitelty.
Ilta-Sanomat uutisoi viime joulukuussa, että myös toinen, tapahtumien aikaan nuori pelaaja, väittää joutuneensa Kaijansinkon häirinnän uhriksi länsirannikkolaisseurassa vuosina 2008–2011.
– Pesäpalloliitto käynnisti selvityksen julkisuudessa olleiden tapausten johdosta. Ne olivat 2014 ja toinen taisi olla 2011, eli ne tapaukset, jotka olivat tuolloin joulukuussa julkisuudessa, Virkkunen sanoo selvityksen syistä.
Pesäpalloliitto tiedotti tammikuussa, että se on pyytänyt Suekia tutkimaan julkisuudessa esillä olleita tietoja pelinjohtajan epäasiallisesta käyttäytymisestä ja että toimeksiannon tarkoituksena on selvittää tapahtumia, niiden laajuutta ja asian aiempaa käsittelyä.
Kaijansinkko ilmoitti irtisanoutumisestaan eilen, kertoo Virkkunen.
Kirittärien joukkue on tällä hetkellä Espanjassa leireilemässä ja valmistautumassa toukokuun puolivälissä alkavaan kauteen.
Kirittäret kertoo laittavansa seurajohtajan tehtävän avoimeen hakuun. Väliaikaisesti tehtävää hoitaa johtokunnan jäsen Marjut Sibenberg.
Kaijansinkko on voittanut urallaan lukuisia SM-mitaleja, nykyisessä pestissään Kirittärien kakkospelinjohtajana kolme SM-kultaa. Hän toimi Superpesiksen toimitusjohtajana vuosina 2011–2012. Kaijasinkko oli osallisena pesäpallon vuoden 1998 sopupeliskandaalissa ja hänet tuomittiin lyhyeen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Lue lisää:
SUEK tutkii pesäpallon häirintätapauksen – tapaus etenee myös Pesäpalloliiton kurinpitoon