Lauri Markkasen edustama Cleveland Cavaliers pelaa myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa runkosarjan viimeisen ottelunsa hallitsevaa mestaria Milwaukee Bucksia vastaan. Vastus on kova, sillä Bucks on itäisessä konferenssissa toisella sijalla. Toisaalta, Milwaukee saattaa lepuuttaa tähtipelaajiaan.
Cleveland pelaa varmuudella pudotuspelikarsinnoissa. Cleveland on tällä hetkellä itäisessä konferensissa kahdeksannella sijalla, jolloin sillä olisi kaksi ottelupalloa varmistaa paikkansa yhdellä voitolla pudotuspeleihin.
Cleveland voi kuitenkin pudota vielä yhdeksänneksi tai kymmenenneksi, jolloin sen pitäisi voittaa molemmat pudotuspelikarsintojen ottelut.
Grafiikka päivitetty kello 21.50: Seitsemänneksi ja kahdeksanneksi sijoittuneiden ottelun voittaja kohtaa pudotuspeleissä konferenssissa toiseksi sijoittuneen joukkueen.
Tämän hetken taulukkosijoitusten mukaan Cleveland kohtaisi pudotuspelikarsintojen ensimmäisessä ottelussa Brooklyn Netsin, ja tuon ottelun voittamalla Markkasen joukkue etenisi pudotuspeleihin. Tappiollakin se saisi vielä uuden mahdollisuuden sijoilta 9–10 tulevan ottelun voittajaa vastaan.
Itäisen konferenssin pudotuspelikarsintoihin jäävät joukkueet ovat selvillä, sillä Clevelandin ja Brooklyn Netsin lisäksi Atlanta Hawks ja Charlotte Hornets ovat varmuudella karsinnoissa.
Brooklyn kohtaa viimeisessä ottelussaan Indiana Pacersin, Hornets Washington Wizardsin ja Atlanta Houston Rocketsin. Clevelandilla on ennakkoon kaikista kovin vastustaja viimeisellä kierroksella, sillä kolmen muun joukkueen vastustajat ovat NBA:n tyvipään joukkueita.
Ottelut alkavat sunnuntaina Suomen aikaa kello 22.30.
Lue myös: