HIFK ja Kiekko-Espoo varmistivat paikkansa jääkiekon Naisten Liigan finaaleissa sunnuntaina. Kumpikin joukkue kukisti vastustajansa välierissä puhtaalla pelillä otteluvoitoin 3–0.
HIFK eteni finaaliin historiansa ensimmäisen kerran voittamalla ottelun Kärppiä vastaan selvästi maalein 3–0. Helsinkiläisten sankariksi nousi 44-vuotias konkarihyökkääjä Karoliina Rantamäki, joka viimeisteli joukkueelleen kaksi maalia.
– Kaikki pelit olivat tiukkoja ja ne olisivat voineet kääntyä miten tahansa. Jääkiekossa kaikki on pienestä kiinni, mutta pidimme kuitenkin joka pelissä omasta hyvästä pelistämme kiinni, Rantamäki kommentoi Yle Urheilulle.
Rantamäki vei HIFK:n avauserän lopulla johtoon Michaela Pejzlovan ja Julia Liikalan esityöstä. Toisessa erässä Rantamäki onnistui puolestaan ylivoimalla. Tällä kertaa syöttäjiksi merkittiin Johanna Kemppainen ja Athena Locatelli.
Rantamäki iloitsi, että ketju sai pelinsä toimimaan kolmannessa ottelussa aiempaa paremmin.
– Ensimmäinen maali oli todella hyvä suorahyökkäys. Michaela toi hyvin alueelle ja löysi minut maalin tolpalta. Toisessa maalissa Kemppainen toi kiekon hyvin ylivoimalla alueelle. Hän laukoi ja pääsin viimeistelemään riparista, Rantamäki kuvaili.

Kiekko-Espoo varmasti finaaliin
Päivän toisessa ottelussa hallitseva mestari Kiekko-Espoo voitti TPS:n peräti maalein 7–1. Espoolaisten tehokkain oli Elisa Holopainen, joka viiimeistlei pisteet 2+2=4. Puolustaja Nelli Laitinen keräsi puolestaan kolme syöttöpistettä.

TPS oli tuloksessa kiinni vielä ottelun puolivälissä, kun Holopainen vei illan toisellaan Kiekko-Espoon 2–1-johtoon. Toisen erän lopussa espoolaiset pääsivät kuitenkin kolmen maalin karkumatkalle, kun Tea Villilä ja Nea Katajämäki onnistuivat reilun minuutin sisällä toisistaan.
Päätöserässä Kiekko-Espoo teki jälleen kaksi maalia noin minuutin sisällä, ja viimeisteli loppulukemiksi 7–1 kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä.
Kiekko-Espoo on EVU:n kasvatti Rantamäelle tuttu seura, sillä hän aloitti joukkueessa uransa naisten SM-sarjassa vuonna 1992–1993. Rantamäki pelasi Kiekko-Espoossa ja sittemmin Bluesissa aina kevääseen 2007 saakka, minkä jälkeen hän siirtyi 12 kauden ajaksi Venäjälle. Viimeiset kolme kautta Rantamäki on pelannut HIFK:ssa.
– Vuosista Espoossa on toisaalta jo aika pitkä aika. Ei tajuakaan, kuinka kauan olen pelannut jääkiekkoa, Rantamäki totesi.
Finaalit alkavat ensi viikon sunnuntaina.
– Meidän pitää keskittyä omaan hyvään ja vahvaan kamppailupelaamiseen sekä viisikkopelaamiseen. Sitä kautta ja niillä eväillä, Rantamäki linjasi.
Lue myös: