Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19906

Formulakin tahdittaa menoliikennettä selostustoivekonsertissa

$
0
0

Erik Bernhard Haaman kaipaa tunnelmia reilun 18 vuoden takaa Suzukan radalta.

- Formulalegenda, Suomen Mika Häkkinen maailmanmestariksi vuonna 1998, esittää Erik toiveensa.

Ylen radioväki oli tuolloin siirtynyt seuraamaan ratkaisua Häkkisen ensimmäisen sponsorin liiketiloihin Vantaalle ja tunnelma oli korkealla.

- Formula oli pienenä minun lempiurheiluohjelmani, jota seurasin. Siihen aikaan oli Mika Häkkinen ennen Kimi Räikköstä. Kimi Räikkönenkin oli myös lempiseurattavani, mutta tämä Mika Häkkinen oli vaan julkisuudessa paljon puhutumpi aihe aikoinaan, Erik taustoittaa.

Kinnusen haastattelu Tommilta hukassa

Jo seitsemän vuotta ennen Häkkisen formulakultaa Suomi sai niin ikään Japanista iloisia keihäsuutisia. Kimmo Kinnunen ja Seppo Räty heittivät kaksoisvoiton Tokion MM-kisoissa.

- Kimmo Kinnusen voittohaastattelu, 1991 Tokio, esittää Tommi Hakonen ajatuksensa iltapäivän lähetykseen.

Tompalle kelpaisi myös Kinnusen kiitospuhe hetkeltä, jolloin keihäsmestari valittiin vuoden urheilijaksi.

- MM-kisan jälkeistä haastattelua ei ole saatavilla mistään, palaa Hakonen ykköstoiveeseensa.

Painikimaraakin tarjolla

Paini on ollut merkittävä voima suomalaisessa urheilussa läpi vuosikymmenten. Paini on ollut myös yksi kulmakivistä kuudessa ensimmäisessä selostustoivekonsertissa.

Tänään kolmituntiseen mahtuu myös painitoiveiden kimara, jossa esillä ovat napakasti Tapio Sipilä, Harri Koskela, Mikael Lindgren, Marko Asell ja Juha Ahokas.

- Juha Ahokkaan Aleksander Karelinista Barcelonassa nappaama piste olisi kiva kuulla juhannuksen selostustoivekonsertissa, ehdottaa Harri Piironen.

Seitsemäs Sen selostuksen haluaisin kuulla -toivekonsertti Yle Puheessa to 22.6. klo 15.05-18 ja uusinta pe 23.6.2017 klo 18-21.

Lue myös:

Juha Tapiokin selostaa toivekonsertissa torstaina


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19906

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>