Ilmajokinen ei jättänyt mitään sattuman varaan vaan hallitsi mattotapahtumia Puolan Patryk Kaminskia vastaan heti ensisekunneista saakka.
- Kaveri hätiköi ja yritti jotain, mä otin kiinni kaveriin ja vein mattoon, siitä kaksi pinnaa. Nostin, heitin neljä pinnaa, jonka jälkeen mä vein sen uudelleen mattoon pystystä, josta tulee kaksi pinnaa. Se oli ylivoimainen pistevoitto, Mäenpää kertasi mitaliotteluaan piste pisteeltä.
- Oli paljon paineita mutta kun astui areenalle ja kuuli kaikkien mylvimisen, niin siinä se lähti pois, onnellinen mitalisti tunnusti.
Ensimmäisten onnittelijoiden joukossa oli MM-painien toinen suomalaismitalisti Arvi Savolainen, Tampereen messukeskuksessa ilakoitiin hetken aikaa miehekkään kovaäänisesti.
Kolmaskin pronssi oli Suomelle vahvasti tulossa. 84-kiloisissa Ilmajoen Toni Metsomäki johti lupaavasti Valko-Venäjän Mikita Klimovichia vastaan. Kahden minuutin loppukiri käänsi Metsomäen 9-4-johdon ja vei vastustajan palkintokorokkeelle pistein 12-9.
- Kaveri oli parempi. Oli hyvä aloitus, mutta se ei riittänyt. Totta kai kun viidellä pisteellä johtaa, pitää vähän ruveta varmistelemaan jo mutta ei onnistunut tällä kertaa, pettynyt Metsomäki kertasi.
- Joku konsti pitää olla, millä 9-4-johto pidetään, harmittaa kyllä tosi paljon, junioreiden vastuuvalmentaja Jarkko Ala-Huikku manasi.
Mikko Peltokankaan pronssiottelusta valmentajan näkemys oli, että parempi yksinkertaisesti voitti. Peltokangas joutui taipumaan Venäjän Miakhdi Iakhiaeville mutta jos suomalaisten kisasaldoa katsoo, tappiot eivät kokonaisuutta varjosta.
- Ei se kaukana ole puhua jättipotista, kun näin laajalla rintamalla menestyttiin, Ala-Huikku iloitsi.
Sari Sirkkiä-Jarva