Helsingin Jokereilla on lokakuun loppuun asti aikaa täyttää jääkiekon SM-liigan lisenssin ehdot, jos seura mielii liigaan vuoden päästä syksyllä.
Pääomistaja Jari Kurri kertoo Yle Urheilulle käyneensä neuvotteluja SM-liigan puheenjohtajan Heikki Hiltusen kanssa, mutta seurojen kanssa Kurri ei ole käynyt keskusteluja.
– Tässä on paljon töitä edessä. Lokakuun viimeiseen päivään mennessä lisenssiehtojen täytyy meidän puolelta olla valmiina. Nyt kun olemme saaneet suunnitelmamme ulos, alamme tekemään töitä sen eteen, että olemme liigakelpoisia, Kurri sanoo.
Yksi suurista kysymyksistä liigalisenssin kannalta on, missä Jokerit kotiottelunsa pelaa. Ilmalassa sijaitsevassa hallissa seura ei voi pelata, ellei hallin venäläisessä omistuspohjassa tapahdu muutoksia. Toistaiseksi halli on pakotteiden vuoksi suljettuna.
Kurri vahvistaa Jokereiden vaihtoehdoiksi Helsingin jäähallin Nordenskiöldinkadulla sekä Espoon areenan Tapiolan urheilupuistossa.
– Meillä täytyy olla erilaisia skenaarioita ja miettiä vaihtoehtoja. Toivotaan, että tähän halliin löytyy ratkaisu. Kaikkien toivomus on, että meillä olisi oma kotihalli. On selvää, että "Nordis" ja Espoo ovat ne kaksi muuta vaihtoehtoa, Kurri kertoo.

Jokerit kertoi keskiviikkona tiedotteessaan, ettei seuran edustusjoukkue pelaa ensi kaudella missään sarjassa. Tällä hetkellä joukkueella ei käytännössä ole pelaajia eikä valmentajia.
– Kaikki sopimuksemme on tehty KHL-ajatuksella, joten ne eivät ole voimassa. Sopimukset ovat tällä hetkellä työn alla, niistä käydään keskustelua jatkossa, Kurri sanoo.
Jokerit siirtyi viime viikolla täysin Kurrin omistukseen. Seura kertoi keskiviikon tiedotteessaan, että Kurrin rinnalle etsitään uusia omistajia
– Olemme vasta nyt päässeet työstämään asiaa. Uskon, että lähiaikoina keskusteluja alkaa tulemaan. Tällä hetkellä ei ole mitään konkreettista, Kurri sanoo.
Kurriin ja Jokereihin on viime vuosina kohdistunut runsaasti kritiikkiä. Keskustelunaiheeksi on noussut, voiko venäläisomistuksessa Jokereita johtanut ja KHL:n hallituksessa istunut Kurri pysyä uskottavana seuran johtajana ja keulakuvana mahdollisella uudella taipaleella SM-liigassa.
Kurri pitää itselleen tärkeimpänä asiana, että pystyy luomaan Jokereille jatkumoa tulevaisuuteen.
– Aika näyttää, millä tavalla se tulee rakentumaan. Oma luonne on sellainen, etten pidä itseäni minään keulakuvana. Tietenkin historia Jokereissa on se, että on ollut Aimo Mäkinen ja Hjallis Harkimo omalla tavallaan keulakuvina. Tunnen itse, että pelaajat ovat niitä keulakuvia, mutta tietenkin tämä henkilöityy tällä hetkellä myös minuun, Kurri kommentoi.
Lue myös: