Suomen parhaisiin alppihiihtäjiin lukeutuva Rosa Pohjolainen joutuu pitkälle paussille vakavan polvivamman takia. Levillä harjoituksissa poikki napsahtanut polven ristiside korjataan leikkauksella 5. toukokuuta.
Rinteiden ilopillerinä tunnettu 18-vuotias hyvinkääläinen myöntää, että loukkaantuminen ja edessä siintävä noin yhdeksän kuukauden kilpailutauko on vetänyt mielen matalaksi.
– On se ikävä takaisku. Olen kuitenkin vasta 18-vuotias ja tämä on minulle jo toinen iso loukkaantuminen. Kyllä se ottaa koville ja harmittaa. Ensi kaudella olisin saanut hyvät starttinumerot ja paikan iskeä, kun viime kaudella tuli tulosta, Pohjolainen kertoo puhelimitse.
Polvivammat ovat alppihiihdossa yleisiä. Pohjolaiselle loukkaantuminen on jo toinen reilun vuoden sisään. Tammikuussa 2021 hän kaatui harjoituksissa ja hänen polvensa eturistiside ja kierukka vaurioituivat.

Maaliskuussa 2022 Pohjolainen väänsi polvensa Euroopan nuorten talviolympiafestivaalien paripujottelussa Vuokatissa, mutta magneettikuvien perusteella arvioitiin, että vamma paranisi itsestään levolla.
Polvi ei ollutkaan pienen tauon jälkeen niin hyvässä kunnossa kuin Pohjolainen oli kuvitellut. Ristiside napsahti kuukautta myöhemmin poikki normaalissa harjoituskäännöksessä Levillä.
Pohjolainen: Tulevaisuus huolestuttaa ja mietityttää
Pohjolaisen mukaan hän voi palata suksille noin kuusi kuukautta leikkauksen jälkeen eli marraskuussa.
– Siihen vielä kolmisen kuukautta lisää, että saa laskemisesta kiinni. Siinä vaiheessa alkaakin maailmancupin ja Euroopan cupin kaudet olla jo taputeltuna. Valitettavasti ensi kausi menee siis minulta ohi, Pohjolainen harmittelee ja jatkaa:
– Valitettavasti nämä kuuluvat lajin luonteeseen. Harvoin näitä pystyy kuitenkaan hirveän hyvin välttämään. Kuntoutumisprosessi on pitkä. Lähdetään liikkeelle perusjutuista ja kokeillaan kävelyä. Sitten yritetään saada voimaa ja hermotusta takaisin.
Edellisestä polvivammastaan Pohjolainen kuntoutui uransa parhaaseen vireeseen ja nappasi 14:nnen sijan maailmancupin pujottelusta Schladmingissa. Uran ensimmäinen olympialasku Pekingissä päättyi keskeytykseen. Ennen loukkaantumistaan Pohjolainen voitti pujottelun EYOF-kultaa maaliskuussa Vuokatissa.

Pohjolaisen tulevaisuutta alppihiihtäjänä on povattu kirkkaaksi, mutta vakavat loukkaantumiset ovat langettaneet uran päälle synkkiä pilviä.
– Kyllä se huolestuttaa ja mietityttää, miten käy tulevaisuudessa. Yritän selvitä tästä ja toivotaan parempaa jatkossa, Pohjolainen sanoo.
Lukiolainen yrittää löytää suunnitelmien äkillisestä muutoksesta myös jotain myönteistä.
– Ainakin saan koulun hoidettua ja lakin päähän ensi keväänä. Kyllä se syö, kun on poissa suksilta pitkään. Mutta ehkä se tekee kesällä ihan hyvää, kun saa vähän happea.
Lue myös:
"Huippufiilikset!" – Rosa Pohjolaiselle uransa paras maailmancup-sijoitus