Yle näyttää viikonloppuna runsaasti NHL:n pudotuspelejä. Lauantaina ohjelmassa ovat klo 20.00 Washington–Florida ja klo 23.30 Nashville–Colorado. Sunnuntaina vuorossa on Boston–Carolina klo 19.15 lähtien. Suorat lähetykset TV2:ssa, Areenassa ja Yle-sovelluksessa.
Raleigh'ssa moni ei ollut uskoa silmiään Carolinan ja Bostonin pudotuspelien ensimmäisen kierroksen toisen ottelun avauserässä. Carolinan ykkösvahti Frederik Andersen oli jo aiemmin joutunut sairastuvalle ja ensimmäisen erän kahdeksannella minuutilla kakkosvahti Antti Raanta jäi jään pintaan makaamaan saatuaan osuman päähänsä kiekontavoittelutilanteessa.
Bostonin tshekkitaituri David Pastrnak osui kädellään Raantaa maskiin, minkä jälkeen Raanta poistui kaukalosta eikä palannut.
Carolina laittoi maaliin 22-vuotiaan venäläistulokkaan Pjotr Kotshetkovin, jolla on NHL:n runkosarjasta kolmen ottelun kokemus. Pudotuspeleissä tämä ei ollut pelannut minuuttiakaan. Kotshetkov pelasi loistavasti, kuten pelasi ottelun lopulta selkeästi 5–2-lukemin voittanut Carolina kollektiivinakin.
Pelin jälkeen moni pohdiskeli kuitenkin kuumeisesti Antti Raannan tilaa. Yle Urheilu tavoitti raumalaisvahdin Bostonista torstaina.
– Pastrnak veti koukulla leukaan ja huuli aukesi. Tietenkin jouduin myös menemään sen jälkeen läpi aivotärähdysprotokollat. Tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä. Seuraava peli riippuu siitä, miltä huomenna tuntuu. Posin kautta tässä mennään, Raanta kertoi.
Pastrnakin törmäys Raantaan alla olevan videon alussa.
Raanta siis selvisi säikähdyksellä, mutta ei ehtinyt enää palata peliin.
– Ensin paikkailtiin, minkä jälkeen tuli erätauko ja otin kamatkin pois. Sitten tehtiin kaikki protokollan mukaiset testit. Aika kauan siinä kaikkinensa meni. Olisiko ollut toisen erän puoliväli, kun alettiin olla valmiina. He halusivat tehdä kaikki mahdolliset testit.
Huojentavin tieto lieni se, ettei Raanta saanut tilanteessa aivotärähdystä.
– Tein tosiaan testit ja sieltä annettiin vihreää valoa, että aivotärähdystä ei ole.
Tilanne herätti myös keskustelua siitä, oliko Pastrnakille tuomittu kahden minuutin jäähy riittävä rangaistus tilanteessa, jossa kenttäpelaaja täysin tarpeettomasti osuu maalivahtia päähän. Raanta itse suhtautui tilanteeseen vailla sen suurempaa tunnekuohua.
– Oliko siinä sitten "Pastalla" itsesuojelua, kun nosti käden, mutta hieman jälkijunassa se käden ojennus tuntui tulevan. Paha näitä on kauheasti kommentoida, koska aina välillä voi kolahtaa, kun lähtee pelaamaan kiekkoa. Omasta mielestä itse pelasin sen tilanteen ihan oikein enkä lähtenyt kauheasti pois omalta alueelta. Mielipiteitä on puolesta ja vastaan.
– Eikä itselle ihan ensimmäisenä tule mieleen, että Pastrnak olisi pelaaja, joka lähtee jahtaamaan maalivahtia tuossa, Raanta jatkoi.

Raanta kävi torstaiaamuna Raleigh'ssa luistelemassa ennen kuin joukkue lensi sarjan kolmanteen otteluun Bostoniin. Vaikka varmuutta pelaamisesta ei vielä ole, ilmassa on hyviä merkkejä.
– Nyt mennään hotellille ja sitten puhutaan fysioterapeuttien ja tohtorien kansa. Aamulla katsotaan sitten vointi, ettei ole tullut mitään takapakkia. Aamutreenit ja sitten tiedetään, onko mies taas pelikunnossa, hyväntuulinen Lukko-kasvatti päätti.
Lue lisää:
Suomalaisvahti Antti Raanta kolattiin NHL:ssä – Sebastian Aho iski kahdesti, Jesse Puljujärvi kerran
Kommentti: Ville Husso rakentaa huimaa tarinaa – yllättävät suomalaisvahdit tähdistöissä