Ylen seuraavat tv-ottelut nähdään sunnuntaina 22.5. Tampa Bayn ja Floridan välinen kamppailu näytetään TV2:ssa klo 20.15. Heti pelin päätyttyä siirrytään ottelun New York Rangers–Carolina pariin.
Carolina Hurricanes onnistui tiukassa paikassa ja selvitti seitsemään peliin venyneen NHL:n pudotuspelien avauskierroksen ottelusarjan. Kaksi kertaa lähivuosina Boston Bruinsia vastaan pudotuspeleissä pettynyt Hurricanes sai vihdoin revanssinsa.
Isojen pelien miehenä tunnettu Teuvo Teräväinen oli jälleen vahvalla pelipäällä, kun panokset olivat kovimmat. Suomalaishyökkääjä keräsi tehot 1+1, kun Carolina vei seiskapelin nimiinsä.
– Oli tämä tosi tärkeä voitto meille. Nimenomaan Bostonin voittaminen oli mielessä jokaisella, joka oli mukana häviämässä heille kahdesti aiemmin. Ne tappiot antoivat meille lisää kipinää, se on selvä asia, Teräväinen myhäilee.
Tätä Teräväinen on tehnyt NHL:ssä usein – noussut esiin, kun joukkue on sitä eniten kaivannut.
Jo ensimmäisellä kokonaisella NHL-kaudellaan Chicagossa helsinkiläishyökkääjä nousi esiin Stanley Cupin loppuotteluissa. Ensimmäisen finaalin kolmannessa erässä Teräväinen iski ottelun 1–1:een vain reilut kuusi minuuttia ennen loppusummeria. Kaksi minuuttia myöhemmin suomalaistulokas alusti Antoine Vermetten iskemän voitto-osuman.
Kolmea päivää myöhemmin Teräväinen iski tappio-ottelussa Chicagon 2–1-johtomaalin. Kriittisessä viidennessä finaalissa Tampassa Teräväinen alusti Chicagolle tärkeän avausmaalin. Blackhawks voitti ottelun ja paria päivää myöhemmin nosteli kannua kotijäällään.
Chicagon tulokassensaatio oli lopulta koko loppuottelusarjan tehokkain hyökkääjä neljällä tehopisteellään.

Carolinan kausi oli katkolla keväällä 2019 kuudennessa ottelussa Washingtonia vastaan. Se oli tappiolla otteluakin 1–2, kunnes esiin astui vähemmän yllättäen punainen kasikutonen: 2–2. Se oli tappiolla myös seurannutta seiskapeliä 1–3 siihen asti, kun Teräväinen käynnisti jatkoaikavoittoon päättyneen kirin maalillaan.
Kun seuraavalla kierroksella sarja New York Islandersia vastaan piti paketoida kolmen voiton jälkeen, Teräväinen iski ensimmäiseen 22 minuuttiin tehot 1+1. Vuosi sitten Teräväinen kirjasi kakkoskierroksella Tampaa vastaan tehot 1+1 mukaan lukien alustuksen jatkoaikamaaliin Carolinan sarjan ainoassa voitto-ottelussa.
Teräväisen jo Chicagon vuosilta tunteva Antti Raanta ei yllättynyt, kun Teräväinen iski viikonloppuna tärkeässä paikassa kiekon maaliin.
– Pudotuspelipelaaminen on usein sitä, että mitä yksinkertaisemmin tekee asioita, sen paremmin menee. Teuvo pelaa varmasti, mutta on samaan aikaan virtuoosi, joka pystyy luomaan tilanteita välillä tyhjästäkin. Joskus itse vain katsoo, että miten hän tuonkin näki. Sieltä tulee syöttöjä, joita toiset eivät edes ajattele tai yritä, Raanta naurahtaa.

Harva mieltää nimenomaan syöttötaidostaan tunnettua Teräväistä maalintekijäksi, mutta tiukoissa paikoissa tämä on osoittanut kykynsä myös kylmään viimeistelyyn. Esimerkiksi keväällä 2019 Teräväinen teki 15 pudotuspeliotteluun seitsemän maalia.
– Teukka pystyy tekemään laukauksellaan tuhoa. Olen välillä sanonutkin Teuvolle, että kannattaisiko laukoa hieman enemmänkin, Raanta sanoo.
– Parasta silti on, että Teuvo tekee paljon asioita oikein, eikä yritä väkisin tehdä jotakin erikoista. Mutta kun paikka tulee ja panokset ovat kovat, Teukka on parhaimmillaan.
Junnukisoista esimakua
Myös mestariluotsi Karri Kivi tietää, mistä Raanta puhuu. Ässät Suomen ja Nuoret Leijonat maailmanmestariksi valmentanut Kivi teki Teräväisestä alle 20-vuotiaiden kultajoukkueen kapteenin talven 2014 MM-turnauksen alla sen jälkeen, kun Olli Määttä oli suunnannut NHL:ään.
Loppu on suomalaista jääkiekkohistoriaa. Turnauksen pistepörssin voittanut Teräväinen kirjautti välierässä Kanadaa vastaan tililleen tehot 2+1. Finaalissa tämä syötti jokaisen Suomen kolmesta maalista mukaan lukien Rasmus Ristolaisen iskemän kultaisen jatkoaikaosuman.
– Teuvossa on artistisuutta. Hän on tyypillinen kolmen pisteen heittäjä, että kun ottelu pitää ratkaista pari sekuntia ennen loppua, hän haluaa ottaa sen heiton. Hän haluaa vastuun hartioilleen. Kilpailu Teuvossa on kauhealla tasolla ja pää tehty huippu-urheilua varten. Paineensieto on käsittämättömällä tasolla, Kivi kehuu.

Teräväisen tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole pelkästään pisteistä. Ratkaisevat maalit ja syötöt ovat enemminkin seurausta kokonaisvaltaisen pelaamisen tasalaatuisuudesta. Teräväisen monipuolisuudesta kertoo sekin, että tämä pelaa Carolinassa paljon ylivoiman lisäksi myös alivoimalla.
– On kuvaavaa, että Teuvo oli meidän paras alivoimapelaaja, vaikka oli vielä nuori ja luonteeltaan artisti. Terävä pelipää ja luovuus ylivoimalla näkyy siinä, miten hän osaa pelata myös alivoimaa. Teuvo tuli jossakin vaiheessa turnausta sanomaan, että voisi pelata enemmänkin, Kivi muistelee.
– Sanoin, että sinä olet meidän ykkössentteri, joka pelaa ykkösylivoimassa, ykkösalivoimassa ja olemme vasta alkusarjassa, emme voi alkaa varastaa tässä vaiheessa, kun turnausta on näin paljon jäljellä, Kivi jatkaa nauraen.

Teräväisen pöytään tuoma johtajuus on hiljaista laatua.
– Teukan äiti oli hauskuuttanut mediaa turnauksen jälkeen ihmettelemällä, miten Teuvosta on tehty kapteeni. Teuvo oli todella hyvä kapteeni. Hän oli peleissä ihan ykkösäijä, mutta myös harjoituksissa aivan helvetin hyvä. Hänessä on paljon samaa kuin Eemeli Suomessa. He eivät puhu kuin Runeberg, mutta hommat ja vastuut hoituvat aina.
"Pyrin vain pelaamaan hyvin"
Hiljaista laatua on myös se, kun Teräväinen itse puhuu onnistumisistaan. Napakan armottomasta itsekritiikistä tunnettu Teräväinen ei ole ihmistyyppi, joka nauttisi melun pitämisestä ympärillään. Oman uran kohokohdat henkilökohtaisten onnistumisten osalta Teräväinen niputtaa lyhyen ytimekkäästi.
– Vaikea vertailla, mutta ainakin junnukisoissa syöttö Saku Mäenalasen maaliin heti Ruotsin tasoituksen jälkeen oli aika iso juttu. Stanley Cupin finaaleissa sain ensimmäiseen peliin pari onnistumista ja eipä niitä sitten muita taida juuri ollakaan, Teräväinen heittää omaan lakoniseen tapaansa.
Teräväinen itse ei usko maalien perässä juoksemiseen.
– Maalit ja pisteet tulee, jos on tullakseen. Pyrin vain pelaamaan hyvin. Kyllä se kiekko sitten pomppaa siihen lapaan oikeaan aikaan, kun tekee jäällä oikeita asioita. Pitää tiedostaa panokset ja olla palavereissa hereillä, että tietää, mitä kentällä saa ja ei saa tehdä. Meilläkin se on aika tarkkaa. Samaan aikaan täytyy olla kuitenkin rento.

Seuraavaksi Carolinan ja Teräväisen tielle tulee New York Rangers, joka lähtee sekä materiaalin että pelitavallisten asioiden kautta sarjaan selkeänä altavastaajana.
– Meillä on eväät vahingoittaa heitä. Kokoonpanossamme on syvyyttä ja pelitavan kautta meitä vastaan on vaikeaa pelata. Käsillä on kuitenkin uusi sarja ja vaikea näitä on koskaan ennakoida. Sarja lähtee aina johonkin suuntaan ja kehittyy siitä. Mennään sinne ja jätetään jäälle kaikki.
Jos Carolina poistuu tästäkin sarjasta voittajana, ainakin yhden suomalaisen nousua esiin kriittisillä hetkillä on hyvä syy odotella.
Lue myös:
Näin NHL:n pudotuspelit jatkuvat – Yle näyttää huippuotteluita sunnuntaina