Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueella on MM-kisojen lohkovoitto omissa käsissä tiistaina Kari Jalosen valmentamaa Tshekkiä vastaan. Leijonien kanssa kärkipaikasta kamppailee Ruotsi, joka on yhden ottelun vähemmän pelanneena neljän pisteen päässä.
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue voitti MM-kisojen alkulohkon toiseksi viimeisessä ottelussa Itävallan 3–0. Yle Urheilun asiantuntija Juha Juujärvi nosti esiin kolme poimintaa Leijonien tilanteesta.
1. Leijonilla on paketti kasassa
Juujärven mukaan Leijonat osoitti Itävaltaa vastaan jälleen kurinalaisuutensa. Suomen paketti pysyy hyvin kasassa ja peli on jäähytöntä. Pelaajat myös ovat sitoutuneet pelitapaan, puolustuspeliin ja pelin rytmittämiseen.
– Suomi pelasi yhdeksään päivään kuudennen pelin. Joukkueella oli mahdollisuus lähteä rallattelemaan, mutta Suomi pelasi todella fiksusti ja kypsästi. He tekivät vain sen, mikä palveli joukkuetta ja mitä tarvittiin. Ehkä jopa tylsän kliinisesti, Juujärvi tiivisti.
Leijonat on voittanut kliinisellä pelillään alkulohkon kuudesta ottelustaan viisi puhtaasti varsinaisella peliajalla. Ainoa tappio on voittomaalikilpailussa Ruotsille.

2. Miten valmis Leijonat on kovatempoiseen jääkiekkoon?
Juujärven mukaan Leijonat on osoittanut alkusarjassa, että joukkuetta on vaikea voittaa taktisesti viisikkopelissä. Yksi kysymysmerkki Leijonien peliin kuitenkin liittyy.
– Emme ole saaneet juuri ollenkaan vastauksia, kuinka valmis Leijonat on kovatempoiseen reagointipelaamiseen. Toivottavasti Tshekki-pelistä tulee selkeästi kovatempoisempi, eikä se mene liian taktiseksi miekkailuksi, Juujärvi sanoo.
Juujärven mukaan onkin kysymysmerkki, miten Leijonat pystyy pelaamaan hyvällä tasolla kovemmassa temmossa. Alkusarjan aikana sellaista tarjosi ainoastaan Ruotsi, mutta pudotuspeleissä tällainenkin joukkue voi asettua vastaan toisesta lohkosta.
– Se on minusta kysymysmerkki, johon on varmasti pyritty vastaamaan sillä, että peruspelaaminen on kristallinkirkasta, jolloin reagointipeliin olisi paremmat valmiudet. Suomi on valinnut äärimmäisen kokeneen joukkueen, joka ei hätkähtäisi painetilanteessa, kovassa temmossa ja takaa-ajotilanteessa.

3. Maalinteon tehokkuus
Juujärven mukaan maalinteon tehokkuudessa ja huippupaikkojen luomisessa on vielä parannettavaa.
– Se oli erittäin hyvä asia, että (Teemu) Hartikainen sai todella vahvalla pelillä kaksi syöttöpistetä, vaikka hän ei vielä maalinteossa onnistunut. Kakkosketjuun Toni Rajala – Valtteri Filppula -kaksikolle onnistumset, mutta maalintekopeliin tarvitaan kuitenkin monipuolisuutta, Juujärvi sanoo.
Juujärven mukaan Suomella on mahdollisuus kasvattaa vielä maalimääriään ylivoimalla, maalineduspelaamisella sekä ennen kaikkea terävyydellä vastahyökkäyksissä.
– Yleensä maalipaikkoja luodaan parhaiten nopealla pelaamisella riiston jälkeen. Kun hyökätään organisoitua viisikkoa, kuten Itävaltaa vastaan, se vaatii maalille murtautumista ja kiekottomien pelaajien vahvempaa työtä maalin edessä.

Leijonat pelaa seuraavan kerran tiistaina Tshekkiä vastaan. Ottelu alkaa kello 20.20.
Lue myös:
Kommentti: Jääkiekon MM-kisojen päänäyttämöltä puuttuu yksi merkittävä asia