Mietitäänpä, minkälainen palloilukansa Tshekki on. Onko se intohimoinen, tunteella elävä, peliin täysillä heittäytyvä kansa?
Kyllä.
Entä minkälaisia tshekkiläiset palloilujoukkueet ovat? Ovatko ne varovaisia, virheitä vältteleviä ja varmistelevia?
Eivät ole.
Entä joukkuelajien yksilöt? Mistä he Tshekin riveissä syttyvät? Taidosta, vastustajan hassuttamisesta, näyttävistä suorituksista. Niistä he imevät energiansa.
Voisiko kuvitella, että Tshekin jääkiekkomaajoukkue pystyy tarvittaessa pelaamaan inhorealistista ja passiivista jääkiekkoa, jossa sitoudutaan toteuttamaan tiivistä, kurinalaista pelisuunnitelmaa, josta yksikään ei saa poiketa koko ottelun aikana?
Vaikealta tuntuu.
Voin vain kuvitella, kuinka vaikealta Tshekin päävalmentajasta Kari Jalosesta tuntuu. Tiistaina Leijonien ja Tshekin välinen ottelu oli – viiden minuutin pätkää lukuun ottamatta – Jalosen ryhmälle pelkkää via dolorosaa.
Avauserässä Tshekillä ei ollut yhtään maalipaikkaa. Joukkueen peli näytti niin sekavalta ja aneemiselta, jopa pelokkaalta, ettei todeksi meinannut uskoa. Ja kun omiin ropisi heti kaksi maalia, näkyi turhautuminen Tampereen areenan ylälehtereille asti.
David Pastrnakin, NHL:stä tulleen tähden kehonkieli kertoi kaiken. Hän seisoskeli välillä punaviivan tuntumassa kuin eksyneenä. Ei tiennyt minne pitäisi mennä, mitä pitäisi tehdä. Ja hän ei ollut tuntemustensa kanssa yksin.
Toisen erän alussa Tshekki sai suonenvedon. Se pyöritti yhtäjaksoisesti Suomen päädyssä kiekkoa. Peli näytti hetken aikaa, niinpä niin, tshekkiläiseltä. Viiden minuutin kiekollisen hurmoksen jälkeen meno katkesi.
Leijonien puolella kaikki toimi taas kuin se vanhanajan junan vessa. Luukku auki, hoidetaan homma, luukku kiinni. Suomen ylivoimaisuus oli häkellyttävää. Yllättävää se ei ollut, sillä Tshekki yrittää opetella juuri niitä keinoja, joihin Leijonien menestys nojaa. Suomi on jo pelitapaopinnot suorittanut, Tshekki vasta aloittanut.
Ne ovat nuo edellä mainitut määreet, jotka eivät tunnu istuvan slaavilaiseen mentaliteettiin. Ainakaan vielä. Jukka Jalosen ryhmä takoo tulosta sapluunalla, joka saattaa olla muille maille mahdoton kopioitavaksi.
Kari Jalonen on huippuvalmentaja. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä. Hän on kykynsä todistanut aikoja sitten, niin seura- kuin maajoukkuetasolla. Mutta miten ihmeessä Jalonen kuvittelee pystyvänsä muuttamaan Tshekin joukkueeksi, joka pelaa jotain aivan muuta kuin heidän dna:staan löytyvää jääkiekkoa?
Paine Jalosta kohtaan on ollut MM-kisojen aikana kovaa. Sikäläinen lehdistö painaa päälle, samoin fanit. Kuten Ismo Lehkonen MM-torikokouksessa sanoi, Jalosen tuoma pelitapa menee kaupaksi Tshekissä vain, jos joukkue voittaa. Nyt kauppa ei käy.
Jalonen nimitettiin Tshekin päävalmentajaksi vain pari kuukautta ennen MM-kisoja. Hänen sopimuksensa ulottuu kevääseen 2024 asti. Jalosen tehtävä on nostaa maineikas kiekkomaa takaisin kansainvälisen lätkän huipulle.
Parissa kuukaudessa edes Jalosen tasoinen taikuri ei ole voinut saada ihmeitä aikaan. Pitkä projekti on vasta nytkähtänyt liikkeelle. Riittääkö Tshekin jääkiekkoliitossa kärsivällisyys, jos maan ensimmäisen ulkomaalaisen päävalmentajan johdolla tulosta ei synny, eikä pelitapa miellytä?
Nyt näyttää vaikealta. Todella vaikealta.
Lue myös:
Leijonat kohtaa MM-kisojen puolivälierissä Slovakian – ottelu pelataan torstaina kello 20.20
Tyly esitys! Leijonat jyräsi Kari Jalosen Tshekin ja marssi lohkovoittoon jääkiekon MM-kisoissa