Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Mitalikakku maistui EM-pronssimitalistille – "Olympiakulta on suuri unelma ja tavoite, johon kaikki mun tekeminen tähtää"

$
0
0

Miesten ensimmäistä painin arvokisamitalia juhlineen Elias Kuosmasen puhelin on piipannut viime päivinä ahkeraan.

– Melkoinen härdelli on ollut. Tuhat viestiä on aika lähellä, jos kaikki laskee yhteen. Kyllä se on ollut ihan hemmetin hieno niitä lukea. Kaikkiin en ole vielä päässyt vastaamaan, mutta vastaan henkilökohtaisesti kunhan kerkiän, EM-mitalisti lupaa.

Aivan heti viesteihin Kuosmanen ei ehdi vastamaan, sillä kotitalo on ollut tänään täynnä onnittelijoita. Pronssimitalia on virallisten tahojen lisäksi saapunut juhlistamaan niin perhe, sukulaiset kuin myös ystävät. Seitsemän vuotta Eliaksen tuntenut Pasi Raatikainen kuvailee tuoretta pronssimitalistia ennen kaikkea luotettavaksi. Luottoa oli myös siihen, että mitali tulee kotiin.

– Totta kai jännitti Eliaksen puolesta, mutta luotin siihen, että voitto tulee kotiin, kertoo vuodesta 2016 asti Kuosmasta valmentanut Sauli Heinonen.

22-vuotias Kuosmanen paini toissapäivänä Kaspijkissa, Venäjällä Suomelle pronssia. Mitali on Suomen miesten ensimmäinen arvokisamitali neljään vuoteen. Edellisen kerran mitalikahveja juotiin vuonna 2014, kun Rami Hietanen sai EM-hopeaa 85 kilon sarjassa.

Suurena yllätyksenä Kuosmasen EM-mitalia ei voi pitää. Vuonna 2012 hän voitti alle 17-vuotiaiden maailmanmestaruuden. Viime vuonna Kuosmanen otti MM- sekä EM-hopeaa alle 23-vuotiaiden kisoista. Odotuksia Kuosmaseen on ladattu jo pidemmän aikaa. Valmentaja Heinosen mukaan Kuosmasesta löytyy reserviä täyttämään odotukset.

– Pronssimitali kertoo, että kaverilla on resurssia tiukan paikan tullen ottaa virheet korjattuna.

Tavoitteena mitali kaikissa tulevissa arvokisoissa

Seuraavaksi Kuosmanen tavoittelee menestystä jo parin viikon päästä sotilaiden MM-kisoissa Moskovassa. Uran kannalta isoimmat haaveet ovat pidemmällä. Syksyllä painitaan MM-kisat Unkarissa ja Tokion kesäolympialaiset ovat tähtäimessä parin vuoden päässä.

– Mulla on tavoitteena tästä hetkestä olympialaisiin asti päästä jokaisissa arvokisoissa mitaleille. Olympiakulta on suuri unelma ja tavoite, johon kaikki tekemiseni tähtää.

Sen verran Kuosmanen on itselleen antanut siimaa, että Tokiosta ei vielä tarvitse tulla kultamitali kaulassa.

– Olen sanonut, että Tokiosta otan mitalin ja seuraavista olympialaisista se on kultaa. Kulta on kyllä mahdollinen myös jo Tokiosta, mutta realistisena näen päätähtäimen seuraavissa kesäkisoissa.

Valmentaja pitää nuorukaisen tavoitteita täysin realistisina.

– Eliaksella on kaikki mahdolliset mihin vaan olympiavoitosta alkaen. Toki se vaatii myös onnea ja terveyttä ja että asiat menevät valmennuksellisesti oikein.

Veljekset pitävät pronssimitalistin jalat tukevasti maassa

Kuosmasten koko perhe jännitti pronssipainia. Eliaksen isoveli Joona katsoi kisaa veljesten isovanhempien luona.

– Kyllä siinä mietti, että voi vitsi kääntyykö tämä nyt huonosti. Mutta kyllä koko ajan oli usko Elkkuun, että kyllä se tulee sieltä.

Myös äiti Elina luotti 4-vuotiaasta asti painineeseen poikaansa, jota hän kuvailee lempeäksi.

– Kovan lajin edustajaksi hän on lempeä ja määrätietoinen, kuvailee äiti Elina Kuosmanen.

Veljekset pitävät huolen, että jalat pronsimitalistilla pysyvät jatkossakin tiukasti maassa.

– Oon aina sanonut, että se on mulle veli-hopea. Vähän pitää aina palauttaa maan pinnalle. Onhan se hyvä broidi ja luotettava ja sillä on jalat maassa, isoveli Joona Kuosmanen sanoo.

– Ärsytän Eliasta tarkoituksella aina välillä. Mainitsen esimerkiksi, ettei toi pronssi oo mitään, että kyllä se olympiakulta pitää vielä hakea, että sitten mä oon ylpeä, Joel sanoo.

Veljesten nahistelut jäävät sanailuksi, sillä painimaan Joona ja Joel eivät enää näillä vuosin Eliaksen kanssa ryhdy.

– Jos jotain pitää väitellä tai nahistella, niin kyllä ne nykyään hoidetaan sanallisesti painin sijaan, Joona nauraa.

– Ei enää uskalla, toteaa Joel.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>