Suomen ja Kanadan välisen jääkiekon MM-finaalin ruotsalaisen päätuomariparin toiminta on kirvoittanut ottelun jälkeen paljon keskustelua kansainvälisen jääkiekkoyhteisön parissa.
SM-liigan erotuomarivalmentaja ja entinen tuomarilegenda Jari "Japa" Levonen puolustaa Mikael Nordin ja Linus Öhlundin suoritusta tiukassa paikassa.
– Kaksikko pärjäsi ihan hyvin kovassa ottelussa, miehekäs suoritus. Jos mietitään niitä paria kampitusjäähyä, niin ne olivat kyllä linjassa. Aika lailla kaverit antoivat pelata. Jäällä pitää joka tapauksessa tehdä ratkaisu nopeasti, Levonen sanoo.
Levosen mukaan jokaisesta pelistä nousee aina erinäisiä tuomaritoimintaan liittyviä tilanteita esille. Sunnuntain MM-finaalissa puhuttaneet tilanteet sattuivat tällä kertaa olemaan "aika isoja tilanteita".
Tämä Kanadan jäähy meni väärin
Kanadalaisen Cole Sillingerin Miro Heiskaseen kohdistuva korkea maila olisi kuitenkin pitänyt jättää vihelmättä. Sillinger osui mailallaan Heiskasen mailaan, joka osui suomalaista naamaan. Sillinger sai siis jäähyn korkeasta mailasta, kun Heiskanen löi itseään kasvoihin omalla mailallaan.
– Viereinen tuomari oli huonosti sijoittunut ja keskialueella kaukana oleva päätuomari nosti käden ylös. Näissä tilanteissa täytyy olla aivan satavarma ennen jäähyn antamista.

Suomen alkusarjan ottelussa vastaavanlainen tilanne tarkistettiin videolta ja rangaistus kumottiin tarkistuksen jälkeen. Levonen jäi ihmettelemään, minkä takia alkusarjassa tilanne tarkistettiin videolta ja tällä kertaa ei.
– Nyt tilanne kääntyi Suomen eduksi. Välillä päätös on puolesta ja välillä vastaan, mutta yleensä pitkässä juoksussa tuomiot menevät tasan, Levonen linjaa.
Suomi pääsi tilanteen jälkeen kahden miehen ylivoimalle, jonka Leijonat hyödynsi. Mikael Granlund tasoitti ottelun 1–1:een, minkä jälkeen Suomi teki vielä kaksi maalia päätöserässä.
Päätöserän loppuhetket hämmensivät
Toinen lapsus tuomareille sattui Levosen mukaan kolmannen erän lopussa. Kanadan 2–3-kavennusmaalia ei olisi pitänyt Levosen mielestä hyväksyä. Osumaa edelsi pahannäköinen tilanne, kun Kanadan Josh Anderson lanasi Suomen Heiskasen oikeaa maalitolppaa päin.
– Ilman muuta olisi pitänyt poikittainen maila viheltää pois ja hylätä maali. Heiskanen olisi voinut lyödä naamansa maalikehikkoon ja loukkaantua vakavasti.
Andersonille ei annettu rangaistusta, mutta kiekko meni hetkeä myöhemmin maaliin.
Tilanteessa oli epäselvää myös, liikkuiko maali pois paikaltaan, kun Heiskanen kaatui tolppaa päin.

Kanadalaiset tuulettivat tärkeää tasoitusta, kun tapahtui kummia. Ensin erotuomari Mikael Nordin ilmoitti Suomen valmentajan haastaneen maalin ja kuulutti yleisölle, että maali on hylätty.
Heti kuulutuksen jälkeen Nordin meni tuomariston kanssa tarkistamaan tilanteen videolta. Lopulta maali hyväksyttiin.
Epäselväksi jäi, haastoiko Suomi jäähyn vai ei. Epäonnistuneesta haastosta olisi pitänyt tuomita Leijonille rangaistus. Näin ei tapahtunut.
Levonen ei pysty kommentoimaan videotarkastusepisodia sen tarkemmin, koska hänellä ei ole faktatietoa siitä, mitä tapahtui ja millä perusteella tuomarit tekivät ratkaisunsa.
Filmasiko Björninen?
Suomen voittomaali syntyi jatkoerässä ylivoimalla. Leijonat sai ylivoiman tilanteesta, joka kuumensi tunteet Kanadan leirissä. Thomas Chabot sai koukkaamisjäähyn tilanteessa, jossa Hannes Björninen kaatui.
– Laitoin kuitenkin mailani sinne ja asetin itseni siihen tilanteeseen. Luulen, että kaikki ovat samaa mieltä, että hän vähän filmasi, Kanadan kapteeni Chabot totesi.

Levosen mukaan tuomio meni oikein, vaikka suomalaishyökkääjä saattoikin vähän tehostaa kaatumistaan.
– Chabotin maila on Björnisen jalkojen välissä. Hän ottaa vauhdin pois Björniseltä, Levonen sanoo.
– Björnisen kaatuminen on sellainen, että voi keskustella, onko se sukeltaminen vai ei. Toisaalta rike tapahtui ennen kuin hän kaatui.
Björninen kommentoi puolestaan tilannetta Helsingin Sanomille. Hän piti tilannetta täysin normaalina.
– Yritettiin liikkua paljon, saada ristiliikettä ja paikanvaihtoa. Vastustajan maila jäi jalkojen väliin, ei siinä ollut mitään ihmeempää. Ei ollut mitään tehtävissä. Ihan normaali tilanne, Björninen sanoi HS:lle.
Lue myös:
Tältä näytti Leijonien sankarivahdin ja vaimon herkkä hetki – kymmenen parasta kuvaa pelien pelistä