Syksyksi Saksan Bundesliigaan ovat starttaamassa Ilmajoen Kisailijoiden seuratoverukset Konsta Mäenpää ja Matias Lipasti sekä Ylä-Tikkurilan Kipinän Tuomas Lahti.
Kevään EM-pronssimies, 130-kiloisissa painiva Mäenpää sai sopimuksen ASV Mainz -seuraan. Hänellä on runkosarjassa 4–5 ottelua ja sitten mahdolliset mitaliottelut.
– Minua kysyttiin Bundesliigaan jo vuonna 2019. Se johtui kai siitä, että voitin sarjani Saksan gp:ssä. Leikkausoperaatioitteni takia Saksa jäi minulta tuolloin, Mäenpää kertoo.
Kuinka isosta palkkiosta on nyt kyse?
– Rahaa saan sen verran, että kannattaa lähteä, Mäenpää sanoo.
77 kilon sarjassa painiva Lipasti on Mäenpäätä avoimempi painipalkkioiden suhteen.
– Jos kaikki menee hyvin, niin tulee tuhansia euroja painirahaa. Se on kyllä tervetullutta tähän konkurssiin, Lipasti murjaisee.
Ottelutuntuma taattu
SC Siegfried Kleinostheimin riveissä painiva Lipasti muistuttaa, että Saksaan mennään ensisijaisesti kovien matsien ja ottelutuntuman takia. Lipasti painii ainakin alkusarjaa, enimmillään kuusi ottelua.
– Minua pyydettiin Bundesliigaan ensi kerran vuonna 2017. Painin tuolloin 66-kiloisissa, ja siviilipainoni oli paljon enemmän, joten se olisi ollut silloin jatkuvaa painojen kanssa vekslaamista. Nyt on syytä todeta, mitä Bundesliiga oikein on, liigan ensikertalainen Lipasti selvittää.
Myös Mäenpää muistuttaa matsien merkityksestä.
– Painijan pitää painia, niin yksinkertaista se on, Mäenpää sanoo.
Selkävaivoistaan kuntoutuva 130-kiloisten Lahti edustaa Bundesliigassa RC CWS Düren-Merken -seuraa.
Lue lisää:
Konsta Mäenpäälle painin EM-pronssia! Suomelle jättipotti, myös Arvi Savolainen varmisti mitalin