Suomen jalkapallomaajoukkueiden kesän ottelut ja naisten EM-kisat nähdään Ylen kanavilla. Katso Huuhkajien otteluohjelma täältä.
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue kärsi Kansojen liigassa toisen perättäisen tappionsa. Bosnia-Hertsegovina voitti kotonaan Zenicassa tapahtumarikkaan kamppailun 3–2. Tähtihyökkääjä Edin Dzeko teki Bosnian maaleista kaksi. Yle Urheilun asiantuntijat Miika Nuutinen ja Markus Halsti nostivat ottelusta ja Kansojen liigan kesäkuun rypistyksestä kolme olennaista asiaa.
1) Puolustuksen ongelmat jatkuivat
Huuhkajien oman alueen puolustaminen nosti kysymyksiä jo lauantain Romania-ottelun jälkeen ja samat kysymykset roikkuivat ilmassa myös Bosnian tehtailtua kolme maalia Suomen verkkoon.
– Iso kuva on se, että nyt nähdyt pelit ovat tavallaan erilaista jalkapalloa kuin Markku Kanervan aikana on totuttu näkemään. Molemmissa päissä tapahtuu enemmän, Nuutinen sanoo.
Esimerkiksi Dzekon viimeistelemässä voittomaalissa Suomen toppareista Richard Jensen valui todella syvälle ja peitti osittain Lukas Hradeckyn näkökenttää. Pallo osui Dzekon laukauksesta vielä Jensenin eteen sijoittuneen Miro Tenhon jalkaan ja siitä maaliin.
– Tuollaisessa toppareiden ja maalivahtien yhteistoiminnassa Suomi on ollut aikaisemmin hyvä ja onnistunut syömään maaliodottamaa peitoilla ja blokeilla siten, että maalista ikään kuin naulataan osa kiinni, Nuutinen kuvailee.
– Asia vaatii organisointia, mutta myös pelaajien välistä synergiaa. He tarvitsevat yhteisiä kokemuksia, jotta voivat löytää vuorovaikutuksen keskenään.

Viime syksynä Huuhkajissa lopettaneet Paulus Arajuuri ja Joona Toivio muodostivat vuosikausia maajoukkueen toppariparin. Otteluruuhkan ja loukkaantumisten vuoksi Suomi käytti kesäkuun neljässä pelissä peräti kuutta eri topparia, jotka eivät kaikki olleet pelanneet aiemmin yhdessä. Silläkin on entisen Huuhkaja-topparin Markus Halstin mukaan merkityksensä.
– Totta kai se asia on nostettava esiin. Jos otetaan esimerkiksi Tenho, niin ei siihen ole helppoa tulla sisään, kun vierellä on uusia pelaajia ja ylipäänsä Huuhkajat on prosessissa, missä puhutaan aktiivisemmasta pelistä.
2) Lingman vakuutti
Näkyvin uusi pelaaja Huuhkajien joukkueessa kesäkuun otteluissa oli vahvasti keskikentällä Montenegroa ja vieraissa Bosniaa vastaan esiintynyt Lucas Lingman, 24. Helsingborgin keskikenttäpelaaja teki syöttövalikoimallaan asiantuntijoihin vaikutuksen.
– Katsoin hänen peliään todella positiivisesti. Hän on selkeästi aikuistunut siitä, mitä hän oli vielä vuosi pari sitten. Olen itse tiennyt hänen pallollisen osaamisena ja oli hienoa nähdä kurinalaisuus ja se, miten hän pystyy pitämään palloa ja antamaan oikea-aikaisia syöttöjä, Halsti sanoo viime kauden joukkuekaveristaan HJK:sta.
– Hänen vasen jalkansa on x-factor, siitä ei aina tiedä, mitä tapahtuu. Hän oli silmissäni ehdottomasti isoin onnistuja.

Nuutinen näkee Lingmanin ja viime syksynä maajoukkueeseen nousseen Urho Nissilän kaltaisten pelaajien sisääntulon luonnollisena osana Huuhkajien pelillistä muutosta.
– Lingman ja Nissilä ovat vahvasti pallollisia pelaajia. Ei ole arkipäivää, että Suomi vierailee Romaniassa tai Bosniassa ja hallitsee palloa 60-prosenttisesti pakottaen kotijoukkueet matalaan blokkiin. Nämä pelaajavalinnat tukevat sitä. Lingmania ja Glen Kamara ovat pallollisesti niin hyvä kaksikko, että Suomi pystyy hallitsemaan pelejä itseään kovempiakin maita vastaan, Nuutinen sanoo.
Bosnia-ottelun onnistujiin kuului myös Benjamin Källman, 23, joka on palannut maajoukkueeseen muutaman vuoden tauon jälkeen. Taidokas maali ja maalisyöttö olivat Zenicassa Interin pelaajalta kova työnäyte.
– Hän tekee älyttömästi duunia. On tosi tärkeää, että maajoukkueeseen saadaan uusia onnistujia Teemu Pukin ja Joel Pohjanpalon taakse, Halsti sanoo.
3) Valittua tietä pitää kulkea jatkossakin
Bosnia pääsee Kansojen liigan lohkon syyskuun ratkaisuotteluihin piikkipaikalta voiton myötä. Kun Montenegro löi Romanian vieraissa yllättäen 3–0, on Huuhkajat lohkovoiton kannalta hankalassa tilanteessa. Eroa Bosniaan on nyt neljä ja Montenegroon kolme pistettä.
Seuraavaksi edessä oleva Romania-ottelu syyskuussa on äärimmäisen tärkeä, sillä tappio voisi luistaa Suomen lähelle putoamista C-liigaan. Nuutisen mukaan nyt valittua pelillistä tietä on tulospaineesta huolimatta jatkettava.
– Minä odotan, että Huuhkajat jatkaa tällä samalla tavalla. Näistä otteluista on saatu paljon tietoa ja monta kipukohtaa. Nyt ei pidä muuttaa kaikkea, vaan lähteä kehittämään valittuja asioita paremmaksi. Uskon siihen, että tämä on näille pelaajille oikea tie. Pelaajat täytyy saada vain toimimaan paremmin yhdessä, Nuutinen toteaa.
Poikkeuksellinen neljän ottelun rupeama pakotti joukkueet suuriinkin kokoonpanomuutoksiin, mikä loi valmennukselle ja myös pelaajille omanlaisensa haasteen. Suomen ryhmästä kaikki pelaajat saivat peliminuutteja kolmosmaalivahti Carljohan Erikssonia lukuun ottamatta.
Lohkon ratkaisupelit ovat edessä syyskuussa. Huuhkajat kohtaa ensin Romanian Helsingissä ja sitten Montenegron vieraskentällä Podgoricassa.
– Toivon mukaan kahteen viimeiseen peliin saadaan kaikki parhaat kentälle. Nyt perataan data, katsotaan missä on parantamisen varaa ja jatketaan samalla tiellä, Halsti sanoo.
Kohokohdat Suomen jalkapallomaajoukkueiden otteluista löydät Yle Areenasta täältä.
Lue myös:
Huuhkajille kirvelevä 2–3-tappio Bosnia-Hertsegovinan vieraana – Yle seurasi hetki hetkeltä