Petra: Siitä on nyt kymmenen vuotta. Meillä oli Kuortaneella tyttöjen niin sanottu maajoukkueleiri.
Tiesimme, että joku virolainen tulee meille vetämään treenejä. Sieltä se sitten tuli pukuhuoneesta pomppien ja energiaa täynnä. Katsoimme siinä, että mikäs se tuo mies on.
Ahto puheli treeneissä suomea, viroa ja englantia sekaisin, mutta intoa oli sitäkin enemmän.
Ahto: Se ryhmä oli erittäin hyvä. Siinä oli mielenkiintoista seurata, että kuka nuorista urheilijoista haluaa erottua joukosta. Joukossa oli positiivisella tavalla hyvä kilpailutilanne.
Minulta on kysytty monta kertaa, että millainen Petra oli silloin, kun ensimmäisen kerran tapasimme. Olen varmaan aina antanut erilaisen vastauksen.
Petra halusi erottua. Painijana hän oli erityisesti nopeusominaisuuksiltaan erilainen kuin muut. Tiiviimpi yhteistyömme alkoi varmaan siinä vuosien 2009 ja 2010 taitteessa, kun Petra tavoitteli paikkaa nuorten kesäolympialaisissa.
Petra: Silloin Ahto alkoi katsoa harjoitusohjelmien perään ja tuli myös useana viikonloppuna käymään Lappajärvellä vetämässä treenejä. Ahto antoi paljon vinkkejä ja neuvoja, ja ennen kaikkea laittoi omaa vapaa-aikaansa minun kehittymiseni eteen. Siitä se yhteistyö sitten alkoi.
Kaikki likoon Kuortaneella
Petra: Luottamus Ahtoon kasvoi ensimmäisistä leirityksistä lähtien. Kokeilimme jatkuvasti kaikkea uutta ja erilaista. Pienenä tyttönä uskoin, että kyllähän tuo varmasti tietää, mitä se tekee.
Ahto teki suuren päätöksen vuonna 2013, kun hänkin muutti Kuortaneelle. Itse muutin tuolloin Lappajärveltä sinne lukion viimeiseksi vuodeksi. Silloin kaikki laitettiin ihan viimeistään likoon.
Olosuhteet harjoittelulle ovat Kuortaneella hyvät, ja sinne tulee vastustajia myös ulkomailta. Siksi näin pienellä maallakin on mahdollisuus pärjätä.
Ahto: Suomessa mahdollisuudet ovat kuitenkin aina rajalliset. Esimerkiksi harjoitusvastustajia varten on lähdettävä leireille myös ulkomaille.
Petran kasvun ja kehityksen huomasi parhaiten juuri näillä ensimmäisillä leireillä. Pitkät ajat ja matkat Venäjällä kasvattivat työmoraalia ja avarsivat hänen ajatuksiaan sekä maailmaansa.
Siellä hän myös ymmärsi, että urheilussa ei ole kyse vain harjoittelusta, vaan siihen kuuluvat myös asiat salin ulkopuolella, olit sitten Kiinassa tai Siperiassa. Nuorelle urheilijalle leiritysten idea oli juuri rutiinien opettelemisessa.
Petrallahan on aina ollut tavoitteita ja unelmia. Uskon silti, että käännekohta uralla tapahtui, kun hän vain 17-vuotiaana tavoitteli paikkaa Lontoon olympialaisissa.
Se paikka ei jäänyt kauaksi. Petra hävisi vain niukasti painijalle, joka saavutti Lontoossa pronssia. Silloin hän pääsi myös olympiakomitean valmennustuen piiriin, mikä oli todella tärkeää.
Perheriitoja
Ahto: Minulla on aina valmentajana oltava vastaukset siihen, miksi mitäkin liikettä harjoituksissa tehdään. Olen aina sanonut Petralle, että jos sinulla eri mielipide tästä, niin osoita teoilla perusteluni vääräksi.
Jos näin teet, niin myönnän virheeni, jos taas et, niin virhe on sinun.
Petra: Olemme molemmat kovapäisiä, emmekä halua antaa periksi. Juuri siksi tarvitaan perusteluja, Ahton tai minun. Sitä kautta löydämme sen oikean suunnan. Monesti olen joutunut toteamaan, että se olin minä, joka oli väärässä.
On kuitenkin hyvä, kun voimme käydä rakentavia keskusteluja kovasanaisemminkin. Luottamus on kuitenkin molemminpuolista.
Ahto: Minulle on ollut tärkeää, että koskaan ei jäisi kaivelemaan se, mitä ei tullut tehtyä tai sanottua. Sen vuoksi puhumme asioista, virheistäkin, suoraan. En ole koskaan ottanut itseeni, mikäli urheilija kyseenalaistaa joitakin asioita. Sitä urheilijan kuuluukin tehdä. Täydellistä valmentajaa tai ihmistä ei ole olemassa.
Paini on niin monipuolinen ja tekninen laji, että urheilijan on pystyttävä menestyäkseen ajattelemaan myös itse. Samalla niitä ajatuksia on myös kunnioitettava. Urheilijalle on annettava mahdollisuus kyseenalaistaa asioita.
Petra myös kuuntelee minua, vaikka samaan aikaan hän kyseenalaistaisi ohjeitani. Konfliktimme ovat aina hyvin lyhyitä, vähän kuin pieniä perheriitoja, joiden jälkeen asiat ovat taas hyvin. Emme kaivele niitä enää uudestaan esiin.
Tiedämme molemmat, että kaikki tekevät virheitä, niin minä kuin hänkin.
Oma tila
Ahto: Petran menestyksen syy ei ole koskaan ollut harjoitusten huippusuorituksissa. Yhdessä asiassa Petra on kuitenkin erityisen lahjakas. Se liittyy tekniikan oppimiseen, ymmärtämiseen ja sen kehittämiseen. Siihen hän uppoutuu täysin. Petrasta huomaa, että tekniikkaharjoitukset ovat hänelle niitä parhaita harjoituksia.
Suunnittelemme asioita aina vuodeksi kerrallaan ja rytmitämme viikot sen mukaan. Leiritysten ulkopuolella harjoittelemme yhdessä maanantaina ja tiistaina, mutta keskiviikkona Petra treenaa itsenäisesti. Sitten jatkamme taas pari päivää yhdessä.
Rion pettymyksen jälkeen meidän oli pysähdyttävä. Oli mietittävä, mitä uutta keksisimme yhdessä. Petra Olli
Viikonloput ovat vapaita. Silloin Petralla on aikaa kavereille ja levolle. Tämä on ollut tapamme aina. Petralle sopii se, että hän pääsee kotiin, eikä asu vain opistolla.
Näiden mainittujen suunnitelmien sisällä teemme kuitenkin jatkuvasti muutoksia itse harjoitteluun. Joskus näen jo kesken harjoitteen, että nyt on tehtävä jokin muutos, jotta harjoituksesta tulee hyvä.
Välillä Petra tulee treeneihin tuskastuneena tai tuskastuu kesken harjoituksen. En ole varmasti se pätevin ihminen näissä tilanteissa. Harjoituksissa ei ole toki usein aikaakaan keskustella siitä, miksi olotila on sellainen kuin on. Petran kohdalla ei ole myöskään yhtä yksittäistä metodia, joka aina toimisi.
Huonoja päiviä tulee väistämättä. Onneksi Petra osaa myös sanoa suoraan, kun hänelle riittää – että nyt on tehtävä jotain muuta. Silloin hänelle on annettava tilaa.
Me molemmat tarvitsemme sitä omaa tilaa ja aikaa, etenkin pitkien leirijaksojen jälkeen. Joskus riittää päivä, joskus kolme, toisinaan taas jopa kuukausi.
Rion jälkeen tauko oli pidempi. Se kesti kolmisen kuukautta.
Tauko
Petra: Ahto on aina jaksanut kannustaa, meni sitten hyvin tai huonosti. Meillä toimivat kemiat myös molskin ulkopuolella.
Rion pettymyksen jälkeen meidän oli pysähdyttävä. Oli mietittävä, mitä uutta keksisimme yhdessä. Olimme tehneet jo niin monta vuotta töitä keskenämme.
Tauon aikana Ahto teki hyvän peliliikkeen ja hommasi mukaan toisen valmentajan, Maksim Molonovin, jonka kanssa olemme nyt tehneet kaksi vuotta yhteistyötä.
Ensin sanoin, että en halua ketään toista tähän väliin. Ahto kuitenkin sanoi, että hän tarvitsee, ja että Maksim olisi tosi hyvä kaveri siihen. Totesin vain siihen, että selvä, olen sinun tukenasi, koska olet ollut aina minun – katsotaan, mihin se sitten johtaa.
Ja menestykseenhän se on johtanut. Meillä on nyt hyvä porukka kasassa.
Menestyjät molskilla
Ahto: Petra ei ole koskaan ollut huippu nimenomaan treenaamisessa. Kyse ei ole siitä, ettei hän harjoittelisi todella päämäärätietoisesti. Petran luonteeseen ja vahvuuteen vain kuuluu, että hän saa parhaan irti vasta kilpailutilanteessa.
Sama on toistunut monen monta kertaa. Leireillä homma on saattanut näyttää nihkeältä, mutta arvokisoissa Petra onkin sitten aivan eri ihminen.
Petrasta ei voi silti sanoa, että hän muuttaisi siellä käytöstään. Petralle on tärkeää olla rento kaikissa tilanteissa, vaikka olisi tiedossa, että seuraavana päivänä taistellaan maailmanmestaruudesta. Hän osaa itse hallita mielialaansa. Petra luottaa tähän itse, ja minä taas luotan Petraan.
Puhumme ennen otteluita vain lyhyesti. Tärkeintä on, että Petra saa jo lämmittelyissä hyvän fiiliksen. Petralla on oma tyylinsä, jolla hän valmistautuu otteluihin. En ole hänen aikuisurallaan puuttunut siihen juurikaan.
Haluamme pitää asiat ennen ottelua ja sen jälkeen mahdollisimman yksinkertaisena. Voimme hetken tuuletella voittoa, mutta siitä on nopeasti siirrettävä ajatukset seuraavaan matsiin.
Petra: Olen puhunut Ahton panikoimisesta molskin reunalla, mutta se on vähän väärin ymmärretty sana. Ahto elää vain niin tunteella otteluissa mukana. Itse olen taas aina yrittänyt olla rauhallinen myös matolla.
Ahto kun huutaa, kannustaa ja antaa neuvoja, niin siellä molskilla ei ikinä tarvitse olla yksin. Otamme myös aina katsekontaktin tiukoilla hetkillä, kun pitää tehdä vaikka videohaastoja. Sen näkee silloin jo ilmeestä, että tarvitaanko sitä vai ei.
Matka on kesken
Ahto: Alussa olin valmentajana ihan aloittelija, oppipoika, ja Petra oli urheilijana oppityttö. Siinä oli itsellänikin hakemista, että mikä on oikein ja mikä on väärin.
Olen varsinkin viime vuosina paljon analysoinut ja miettinyt sitä, mitä olen valmentajana saavuttanut, ja sitä, osaanko edes opettaa urheilijoita. Näiden vuosien aikana olen oppinut koko ajan lisää valmentamisesta.
Olemme kokeilleet Petran kanssa kaikkea, mitä painissa voi vain kokeilla, niin vääriä kuin oikeitakin asioita. Oleellista on, että päämäärämme on ollut aina yhteinen.
Petra: Ahtosta on nähnyt alusta asti, miten suuri into ja halu hänellä on kasvattaa omaa osaamistaan. Hän on vuosien varrella kehittynyt entistä enemmän. Samalla olen itsekin kasvanut, ja minun on pitänyt ajatella myös omilla aivoilla. On otettu yhteenkin, mutta se kuuluu urheilijan kasvutarinaan.
Ahto: Petraa ajaa eteenpäin se, että hän haluaa saada oman parhaansa esiin kovimmassa paikassa. Hänen ajatuksensa eivät ole vain mitaleissa ja siinä, että tuo tulos on nyt pakko saavuttaa.
Menestys ei ole muuttanut Petraa. Emme ole edes erityisesti pysähtyneet yhdessä iloitsemaan itse saavutuksista, vaan molempien katseet ovat jatkuvasti eteenpäin. Maailmanmestaruudenkin jälkeen palasimme aika nopeasti takaisin harjoituksiin.
Minulle tuottaa eniten iloa se, että pystyn luomaan Petralle sellaisia harjoituksia, jotka kehittävät häntä ja joita hän tulee innolla tekemään.
Petra: Ahtolla on suuri sydän. Hän on iloinen kaveri, josta kaikki tykkäävät. Ahtosta näen, että paini on hänelle henki ja elämä. Ihailen sitä.
Ahto on oikea Viron lahja Suomen painille, jota arvostetaan myös maailmalla. Hän ei tee työtä mitaleiden vuoksi, vaan siksi, että haluaa kehittää minua painijana.
Tiedämme, että paini on meille molemmille intohimo ja rakas laji. Siinä menestyäksemme tarvitsemme toinen toistamme. Siksi löydämme aina sen kultaisen keskitien.
Onhan se myös mielenkiintoista, kun Ahto on virolainen ja minä suomalainen. Ennen kaikkea olemme silti kaksi ihmistä, joilla on kovat ja samat päämäärät.
Matka niitä kohti on vielä kesken. Minulla on vielä potentiaalia paljon, paljon parempaan.
Lue myös:
Pettymykset kasvattivat Petra Ollista maailmanmestarin – kultamitali kirkastaa monta karvasta hetkeä
Dokumentti paljastaa rajun lajivalinnan tehneen Petra Ollin rankan ja yksinäisen leirielämän