Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19753

Petra Olli iloitsi EM-pronssimitalin tuoneesta suorituksestaan: "Oli kyllä ristuksen hieno liike"

$
0
0

Välieräpettymyksestä toipunut Petra Olli nousi loppuhetkillä ja venyi pronssille naisten 65-kiloisten sarjassa painin EM-kisoissa Bukarestissa. Olli kukisti pronssiottelussa Ruotsin Henna Johanssonin niukasti korkea-arvoisemman suorituksen turvin.

– Viimeksi hän heitteli minua treenileirillä todella kovaa, joten tiesin, että tiukkaa tulee. Ja tiukista tiukin voitto loppujen lopuksi tulikin viimeisillä sekunneilla 2–2, Olli sanoi Yle Urheilulle pronssiottelun jälkeen.

Ollin kahden pisteen arvoinen suoritus keräsi häneltä itseltäänkin kehuja.

– Oli kyllä ristuksen hieno liike. Tuota on jauhettu jo ennen MM-kisoja. Se oli täysin ajoitettu oikein, toiselle puolelle hämäys ja toisella jalalla kamppaus ja käsi pois ja kaksi pistettä.

Myös valmentajat saivat Ollilta ylistystä.

Ahtolle (Raska) ja Maksimille (Molonov) taas kiitos. Vaikka minä en aina usko, että pystyn noita liikkeitä tekemään, niin he uskovat, että treeniä, treeniä, niitä tarvitaan tärkeässä paikassa. Jälleen kerran koutsit olivat oikeassa.

Viime vuoden EM-kultamitalisti oli välierän jälkeen todella pettynyt jäädessään finaalin ulkopuolelle, mutta osasi jo iloita pronssimitalista.

– Tähän kelpaa loppujen lopuksi päättää tämä turnaus.

Kehutun liikkeen ja pronssiottelun viime hetket näet jutun kuvaa klikkaamalla.

Lue myös:

Mahtava nousu! Petra Olli nappasi EM-pronssia

Petra Olli paini tiukassa ottelussa EM-pronssille


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19753

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>