Suomen Painiliitto on nimennyt joukkueen kuukauden päästä Kazakstanin pääkaupungissa Nur-Sultanissa käytäviin MM-kilpailuihin. Kreikkalais-roomalaisen painin 97 kilon sarjassa paikka on yhä auki, sillä Elias Kuosmanen ja Arvi Savolainen painivat kisapaikasta katsastusottelussa.
Katsastusottelu käydään Kuortaneella kuun vaihteessa järjestettävän kansainvälisen leirin yhteydessä. Helsingin Hakaa edustava Elias Kuosmanen, 23, on kaksinkertainen EM-pronssimitalisti. Lahden Ahkeran painija Arvi Savolainen, 20, juhli maaliskuussa alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruutta. Viime vuonna Savolainen voitti maailmanmestaruuden alle 20-vuotiaissa.
Painiliiton puheenjohtajan Tuomo Karilan mukaan katsastus saatetaan järjestää paras kolmesta -systeemillä. Kaksikolla ei ole tänä vuonna ollut vielä keskinäistä ottelua.
– Meillä on positiivinen ongelma. Meillä on kaksi todella hyvää, tasaväkistä painijaa. Tämä oli tiukka päätös. Selkeää paremmuutta näiden kahden välille ei ole syntynyt, kun molemmat ovat niin hyviä. Itse koen, että tämä oli paras urheilullinen ratkaisu, että painimalla löydetään paremmuus, Karila sanoo Yle Urheilulle.
Kuosmanen ja Savolainen olivat alkukuusta mukana Saksan gp:ssä Dortmundissa. Kumpikin painija hävisi omat välieränsä, joten molempien sijoitukseksi tuli kolmas. Painiliitto ei halunnut lähteä nimeämään kumpaakaan MM-kisoihin, kun selkeää paremmuutta ei Saksassakaan selvinnyt.
– Karsinnan jälkeen kellään ei ole nokan koputtelemista ja kumpikin painija tietää sen, että tuetaan toista, jos toinen saa paikan, Karila toteaa.
Kevään EM-kisoissa Romaniassa Suomea edusti 97 kilon sarjassa Kuosmanen, joka voitti pronssia.
Kaikkien suomalaisten sarjoissa on jaossa suorat maapaikat ensi vuoden Tokion olympialaisiin kuudelle parhaalle painijalle.
Yle välittää painin MM-kisat kanavillaan.
Suomen joukkue painin MM-kisoihin 14.–22.9.2019:
Naiset:
62 kg: Petra Olli, Lappajärven Veikot
Miehet:
Vapaapaini:
86 kg: Ville Heino, Porin Paini-Miehet
125 kg: Jere Heino, Porin Paini-Miehet
Kreikkalais-roomalainen paini:
60 kg: Lauri Mähönen, Lapin Veikot
77 kg: Niko Erkkola, Ilmajoen Kisailijat
87 kg: Rami Hietaniemi, Nurmon Jymy
130 kg: Konsta Mäenpää, Ilmajoen Kisailijat
97 kg:n sarjan edustaja valitaan katsastusottelun jälkeen.
Juttua täydennetty kello 22.11: Lisätty Tuomo Karilan kommentit.
Lue myös:
Konsta Mäenpää painin valopilkku Dortmundissa – kuusi suomalaista mitaliotteluihin
Arvi Savolainen jälleen kultavireessä – paini alle 23-vuotiaiden Euroopan mestariksi