Suomen mitalitoivoihin Tokion olympialaisissa kuuluvan Petra Ollin tilanne herättää kummastusta. Olli ei ole kilpaillut yhdeksään kuukauteen, mutta on näillä näkymin kuitenkin lähdössä helmikuun EM-kisoihin.
EM-kisoihin osallistuminen on lähes pakollista, koska Euroopan olympiakarsintoihin ei ole asiaa, jos maalla ei ole EM-kisoissa edustajaa Ollin painoluokassa.
Ollin valmentaja Ahto Raska vahvistaa Yle Urheilulle, että Olli on ilmoittautunut EM-kisoihin 65 kilon sarjaan. EM-mitaleista kamppaillaan 10.2.-16.2. Roomassa.
Ollilla ei ole vielä olympiapaikkaa Tokioon ja vain viisi viikkoa myöhemmin odottavat Euroopan olympiakarsinnat, joissa Ollin on määrä painia 62 kilon sarjassa.
Raska ei kuitenkaan näe painonpudotuksessa suurempaa dramatiikkaa. Itse asiassa hän näkisi suuremmaksi riskiksi sen, jos Petran paino pudotettaisiin jo EM-kisoihin.
– Petran paino on pidetty lähellä 65 kiloa. Jos paino pudotettaisiin 62:een jo EM-kisoihin, palautuminen veisi aikaa kaksi viikkoa. Siihen jäisi todella lyhyt aika ennen olympiakarsintoja, Raska taustoitti Yle Urheilulle.
"On turhaa katsoa taaksejääneitä aikoja"
Petra Ollin oli tarkoitus palata kilpailuihin aiemmin tammikuussa painitussa Rooman rankingturnauksessa. Olli vetäytyi Roomasta henkilökohtaisiin syihin vedoten.
Poisjäänti Roomasta herätti suurta hämmennystä, mutta uutta kerrottavaa ei ole vieläkään.
– Olen ollut koko viikon Italiassa, emme ole Petran kanssa keskustelleet asioista. Näen Petran varmaankin nyt viikonvaihteessa painittavissa SM-kilpailuissa, Raska kertoi.
Raska kuittasi lyhyesti kysymyksen siitä, miten suuria uhkakuvia Ollin pitkä kilpailutauko nostaa tiellä kohti Tokiota.
– On turhaa katsoa jo taaksejääneitä aikoja. Ainoa tie kohti olympialaisia on katsoa eteenpäin, Raska painottaa.
Euroopan olympiakarsinnat painitaan 19.3.-22.3. Budapestissa.
Lue lisää: