Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19793

"Kavereilla on jonkin verran painoetua, mutta minulla on yllätysmomentti"– olympiaunelmaa yhä jahtaava Arvi Savolainen painii raskaassa sarjassa 20 kiloa painavampia vastaan

$
0
0

Painija Arvi Savolainen on nimetty helmikuussa painittavien EM-kilpailujen raskaaseen sarjaan Suomen edustajaksi. Savolaisen oma sarja on 97 kiloa, mutta edustapaikka meni jo aiemmin Elias Kuosmaselle. Kuosmanen kukisti Savolaisen tammikuun Rooman karsintaturnauksessa.

Savolainen paini ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna raskaassa sarjassa Jyväskylän SM-kilpailuissa, jossa hän nappasi voiton. Savolainen ei aio yrittää nostaa painoaan EM-kisoihin, vaan harjoittelee ja valmistautuu normaalisti, niin kuin kaikkiin turnauksiin tähän asti. Hän ei myöskään aio siirtyä raskaaseen sarjaan pysyvästi, vaan visiitti isompien miesten karkeloihin tulee olemaan vain EM-kisojen mittainen.

– Painoluokka ei vaihdu lopullisesti vaan vain väliaikaisesti. Olen vielä 97 kilon sarjan painija, Savolainen sanoo.

EM-kilpailuista haetaan kovia otteluita

EM-kilpailuissa ei ole tarjolla olympiapaikkoja, mutta painija haluaa raskaasta sarjasta kovatasoisia otteluita.

– Kun kilpailuihin lähdetään, niin sieltä haluaisi mukaan jotain matkamuistoja. EM-kisoissa se tarkoittaa mitalia, mutta keskitytään nyt otteluun kerrallaan, Savolainen sanoo.

Yle Urheilu tavoitti myös maajoukkuevalmentaja Marko Yli-Hannukselan, joka kommentoi Savolaisen mahdollisuuksia.

– En nyt puhu voitosta, mutta mielestäni Savolaisella on hyvät mahdollisuudet kelpo sijoitukseen. Arvi saa EM-kisoista hyvää ottelukokemusta ja aikuisten arvokisakokemusta, Yli-Hannuksela kertoo.

Savolainen on Yli-Hannukselan kanssa samoilla linjoilla ja uskoo menestymismahdollisuuksiinsa.

– Kavereilla on jonkin verran painoetua. Minulla on kuitenkin yllätysmomentti, ja näen että minulla on hyvät mahdollisuudet. Lähden tavoittelemaan menestystä, Savolainen kertoo.

Raskaampaan sarjaan siirtyminen ei tule olemaan helppoa ja loukkaantumisriski on olemassa. Vastassa on yli 20 kiloa painavampia urheilijoita. Marko Yli-Hannukselan mukaan riskeistä on keskusteltu Savolaisen kanssa.

– Arvin kanssa on asiasta keskusteltu ja päätös kisoihin lähtemisestä oli viime kädessä urheilijalla itsellään, Yli-Hannuksela sanoo.

Tavoitteena edelleen olympialaiset

Elias Kuosmanen on Savolaiselle tuttu kilpakumppani, sillä kovaa tulosta painimolskilla tehnyt kaksikko kamppaili läpi syksyn keskenään siitä, kumpi heistä pääsee jahtaamaan paikkaa Tokion olympialaisiin. Kuosmanen voitti kaksikon edellisen kohtaamisen Rooman karsintaturnauksessa ja on tällä hetkellä valinnoissa niskan päällä. Hänet valittiin maaliskuun puolivälissä miteltävään Euroopan olympiakarsintaturnaukseen 97 kilon sarjaan Suomen edustajaksi. Käytännössä Kuosmanen voi napata olympiakarsintaturnauksesta painoluokan maapaikan Tokioon.

Savolainen ei silti ole luovuttanut.

– Kyllä olympialaiset vielä kauden päätavoitteena siintävät, eikä niitä ole vielä täysin hylätty, Savolainen miettii.

Euroopan karsintaturnauksen jälkeen suomalaisilla on vielä mahdollista hankkia olympiapaikka maailman olympiakarsintaturnauksesta huhti-toukokuun vaihteessa. Painiliiton puheenjohtaja Tuomo Karila selvitti asiaa Yle Urheilulle tammikuun puolivälin jälkeen.

– Euroopan olympiakarsinnan jälkeen – riippuen, onko saavutettu olympiapaikka tai ei – päätetään se, kuka lähtee maailman olympiakarsintaan, Karila linjasi.

Maajoukkuevalmentaja Marko Yli-Hannukselan mukaan Savolaisella on yhä mahdollisuus taistella olympiapaikasta.

– Jos Kuosmanen ottaa paikan ensimmäisestä olympiakarsinnasta, niin mahdollisesti Arvi viedään maailman karsintaturnaukseen hakemaan Suomelle olympiapaikkaa raskaasta sarjasta, Yli-Hannuksela sanoo.

Lue myös:

Arvi Savolainen siirtyi omasta sarjastaan 130-kiloisten Suomen mestariksi: "Kyllä se käsissä tuntuu"

Painiliitto iski sinetin: Elias Kuosmanen lähtee taistelemaan olympiapaikasta

Kommentti: Elias Kuosmanen osoitti kypsyyttä Suomen huippukaksikon kohtaamisessa, mutta uskaltaako hän jättää EM-kisat väliin kevään päätähtäimen takia?


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19793

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>