Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19793

Elias Kuosmanen joutui olympiavoittajan pyöritykseen – kohtalona jälleen EM-pronssiottelu

$
0
0

Elias Kuosmanen on hävinnyt 97-kiloisten sarjan välieränsä kreikkalais-roomalaisen painin EM-kisoissa armenialaista Artur Aleksanjania vastaan. Hallitseva olympiavoittaja oli suomalaista parempi pistein 8–1.

Kuosmanen aloitti tasaväkisesti Aleksanjania vastaan, mutta sai mattokomennuksen, joka koitui suomalaisen kohtaloksi. Aleksanjan vyörytti Kuosmasta yhdellä istumalla peräti kuuden lisäpisteen arvoisesti.

Kuosmanen sai armenialaisen passivoiduttua oman mahdollisuutensa, kun Aleksanjan komennettiin mattoon, mutta suomalainen ei saanut sitä hyödynnettyä.

EM-pronssia puolustava Kuosmanen oli ottelussa altavastaaja, sillä Aleksanjan on Rion olympiavoiton lisäksi moninkertainen EM- ja MM-voittaja.

Kuosmanen kukisti ensimmäisillä kierroksilla Ukrainan Oleksandr Shyshmanin 4–4 viimeisen pistesuorituksen turvin ja Georgian Revazi Nadareishvilin 4–0. Kuosmanen etenee nyt keskiviikkoiseen EM-pronssiotteluun. Hän on voittanut EM-pronssia 2018 ja 2019.

Illan aikana EM-paineissa mitellään vielä 55-, 63-, 77-, 87- ja 130-kiloisten loppukilpailut. Siellä Arvi Savolainen mittelee EM-pronssista 130-kiloisissa. Kello 18.55 Yle Areenassa alkavaa lähetystä voi seurata tästä.

Lue myös:

Arvi Savolainen sai kylmää kyytiä EM-välierässään – etenee EM-pronssiotteluun raskaassa sarjassa: "Lähdetään tappelemaan"


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19793

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>