Maailmanmestari Petra Olli palaa torstaina kymmenen kuukauden kisatauolta painin kilpamatolle. Olli kilpailee painin EM-kisoissa Roomassa 65-kiloisten sarjassa. Vastaan ensimmäisellä kierroksella asettuu viime vuoden mestari azerbaidzanilainen Elis Manolova, jolle Olli taipui vuosi sitten.
– Ei täällä ole kuin voitettavaa. Toivon, että kisat lähtee hyvin rullaamaan. Manolovan kanssa voitot ovat 1–1. Hän on taktisesti hyvä painija, minun pitää painija omilla vahvuuksillani. Kovaan paikkaan joutuu heti, Olli pohtii Yle Urheilulle.
Odotukset ja toiveet Ollin kisaamisesta ovat kovat, sillä Olli on saalistanut aikuisten arvokisoista MM-kullan ja MM-hopean lisäksi kaksi Euroopan mestaruutta ja kaksi EM-pronssia.
– Jännittää jo. Toivotaan, ettei tule löysät housuihin heti ensimmäisessä ottelussa, mutta pitäisi tässä rutiinia olla, Olli letkauttaa.
”Ei ole ihan putkeen mennyt”
Olli, 25, on viime ajat ollut näkymättömissä, ikään kuin salaperäisyyden sumuverhon takana. Hän jäi muun muassa tammikuussa pois Rooman gp-kilpailuista henkilökohtaisten syiden takia. Olli ei halua kommentoida vieläkään, miksi jäi Rooman kisasta pois.
Olli on harjoitellut alkuvuoden Suomessa, mutta joulukuussa suomalainen testasi painimolskia Kiinan leirillä. Olli sai maistaa siellä hieman erilaisia harjoittelumetodeja.
– Kiinassa oli kolmen tunnin painitreenejä, ja venäläisten valmentajien mielestä mikään ei mennyt hyvin. Mutta täytyy sanoa, että ei ole ihan putkeen mennyt viime aikoina. Hyvä asia on, että olen päässyt harjoittelemaan, mutta mikään optimitilanne ei ole, koska en ole kisannut vuoteen.
Painiliitosta luottoa löytyy
Painiliiton puheenjohtaja Tuomo Karila ei epäile silti hetkeäkään, etteikö toistuvasti osaamistaan näyttänyt Olli pystyisi taas urotekoihin.
– Luotan Petraan kuin vuoreen. Ymmärrän toki sen, että osa painin seuraajista on ollut vähän varpaillaan syystä, että Petra aloittaa painikautensa vasta nyt, suoraan EM-kisoista, Karila sanoi.
Olympiavuonna kaikki muut urheilutapahtumat ovat alisteiset olympialaisille, sillä viiden renkaat kisat saavat osakseen täyden keskittymisen ja seurannan. Lajissa kuin lajissa katsotaan jo kesään ja Tokioon.
– Rooman EM-kisoissa olen seurannut mielihyvin etenkin Elias Kuosmasen ja Arvi Savolaisen hurjaa taistelutahtoa. Tiedostan toki samalla myös sen, että Suomen painilta puuttuu toistaiseksi olympiapaikka. Sitä ei ole vielä Petralla, eikä sitä ole myöskään miespainijoilla, Karila totesi.
Olympiakarsinnat maaliskuussa
Karila pakkaa reilun kuukauden kuluttua lääkärin työvälineensä ja lähtee painin Euroopan olympiakarsintoihin Unkarin Budapestiin joukkueenjohtajaksi ja suomalaisten lääkäriksi. Siellä Olli painii 62-kiloisissa.
– Luotan siihen, että Petra ja kumppanit pystyvät siellä painimaan sarjoissaan finaaliin ja sitä kautta Tokioon.
– Petralle, kuten monelle muulle terävimmän kaartin painijalle, nämä Rooman EM-kisat ovat eräällä lailla välikisat. Petra ja kumppanit halajavat täysin sydämin olympialaisiin, Karila korosti.
Painiliiton puheenjohtajan mielestä Suomen painin pitkällinen menestystarina olympialaisissa on siunaus, ei taakka. Karila on varma, että Suomi on mukana tulevissa olympialaisissa myös painissa.
Painin EM-kisoja voi jännittää Areenan ja TV2:n välityksellä.
Muokattu juttua ja otsikkoa. Lisätty Ollin kommentit kello 19.25.
Lue myös:
Elias Kuosmanen taipui EM-pronssiottelussa – katso tallenne Yle Areenasta
Elias Kuosmanen joutui olympiavoittajan pyöritykseen – kohtalona jälleen EM-pronssiottelu