Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Petra Ollilta rehellinen tilitys elämänsä raadollisesta puolesta – yllättäen uransa lopettanut mestaripainija väsyi yksinäisyyteen: "Aina itku silmässä leirille"

$
0
0

Petra Olli yllätti suomalaisen urheilukansan totaalisesti helmikuun lopulla. 25-vuotias painija ilmoitti, että ura päättyy välittömästi.

Vuoden 2018 maailmanmestari ja kuusinkertainen arvokisamitalisti kertoi tiedotteen välityksellä, ettei polte lajia kohtaan ollut enää ennallaan. Hän oli taipunut aiemminhelmikuussa Rooman EM-kisojen pronssiottelussa ja jäänyt viidenneksi.

EM-kisojen jälkeen kaikki oli kuitenkin selvää. Ura on ohi.

– Viimeisissä EM-kisoissa huomasin, etten syttynyt samaan tahtiin. Vaikka kaikki näytti hyvältä, jotain puuttui. Kun palasin kotiin ja katsoin peiliin, tiesin, että se on nyt tässä, Petra Olli sanoo Yle Urheilulle noin kaksi kuukautta lopettamisuutisen jälkeen.

Lopettamispäätös oli Ollille kova paikka. Hän ei pystynyt antamaan aiheesta haastatteluita, kun uutinen tuli julki.

Nyt haastatteluun suostunut Olli sanoo, että päätöksen tekeminen oli hänelle helpotus. Vaikka kukaan ei ollut häntä koskaan pakottanut leireille tai kilpailemaan, hän tiesi, ettei hetkeen ole pakko lähteä minnekään. Harteilta putosi iso taakka.

Vielä oli kuitenkin käytävä asioita läpi muiden kanssa, ja se hieman pelotti lappajärveläistä.

– Tiesin, että se on sokki ihmisille, jotka ovat lukeneet mediasta tästä touhusta, eivätkä ole olleet mukana päivittäisessä tekemisessä. Varmasti moni mietti, että mitäs hemmettiä, Olli on 25-vuotias maailmanmestari ja nythän ne kultavuodet ovat vielä edessä, hän sanoo.

Lopettamispäätös oli kuitenkin kypsynyt jo pidemmän aikaa.

– 2019 EM-kisoista tuli pronssia, eikä sekään loppujen lopuksi sytyttänyt. Se vuosi oli vaikeaa aikaa. Kisoja ja leirejä jäi väliin ja puhti tekemiseen hiipui pikkuhiljaa. Ajattelin, että onkohan tämä enää oikein, kun pitää melkein aina lähteä itku silmässä leirille, vaikkei haluaisi.

Olli kuitenkin halusi käsitellä asioita rauhassa ja varmistaa, ettei kyse olisi vain parin viikon tai kuukauden alakuloisesta jaksosta painin suhteen.

Hän antoi itselleen aikaa, ja yritti ajatella toiveikkaasti kaiken muuttuvan paremmaksi. Merkkejä motivaation hiipumisesta oli kuitenkinollut nähtävissä pitkään, sillä jo vuonna 2018 voitetun Budapestin MM-kullan jälkeen Ollilla otti aikansa palata harjoittelemaan.

– Kävin kovaa henkistä painia viimeiset kaksi vuotta, mutta sitten kun kisoja ja leirejä jäi väliin, oli pakko myöntää rehellisesti ympärillä oleville, etten ole täydellä sydämellä enää mukana.

– Yksi suurimpia unelmia oli olla maailman paras. Kun unelma oli saavutettu, tuntui, että takki on tyhjä.

Väsyi yksinäisyyteen

Olli on pohtinut näin jälkikäteen myös syvemmin syitä sille, miksi liekki kilpapainia kohtaan sammui. Hän nostaa esille leirielämän ja siihen liittyvän yksinäisyyden.

Vielä ennen Rio de Janeiron olympialaisia Olli leireili Tiina Ylisen ja Sarianne Savolan kanssa, ja sai viimeisinä vuosina tukea Viron naispainija Epp Mäeltä.

Hän koki kuitenkin yksinäisyyttä.

Leirielämä ahdisti. Hän halusi enemmänkin kotiin tuttuihin maisemiin, mutta kiersi sen sijaan Mongoliassa, Siperiassa ja Venäjällä. Ulkomailla kaikki olivat hänelle ystävällisiä, mutta hän koki itsensä silti ulkopuoliseksi. Olli osasi vain muutamia sanoja paikallisilla kielillä, eikä voinut siten keskustella muiden leiriläisten kanssa.

– Väsyin siihen yksinäisyyteen ja yksinoloon. Vaikka pohjalaiset ovatkin hiljaisia, niin tarvitsemme sosiaalisia kontakteja, Olli sanoo.

Olli myös nostaa esille, ettei hänelle löytynyt Suomesta riittävän hyvää harjoitusvastusta.

– On karu fakta, että meillä ei ole senioritasolla naispainijaa, joka pystyisi menestymään tai kiertämään leirejä yhtä kovalla tasolla.

Sisukkaaksi ja periksiantamattomaksi kuvailtu Olli kokee, että lopettaminen oli oikea päätös. Hän ei halunnut jäädä vuosiksi jäähdyttelemään ja harmittelemaan, että paini ottaa paljon, muttei anna paljoakaan.

– Välillä on ollut haikeaa, on itketty ja naurettu, mutta nyt on hyvä fiilis, että olen vapaa siitä taakasta, Olli sanoo.

Petra Olli
Olli voitti maailmanmestaruden Budapestissa vuonna 2018.Getty Images

Olli palasi molskille

Viimeisen kuukauden Olli on viettänyt miesystävänsä Indrek Vassusin luona Virossa. Huippu-urheiluun väsähtänyt pohjalainen on löytänyt hiljalleen liikunnan riemun uudestaan.

Lenkkipoluilla juossut Olli on myös käynyt sparraamassa Tokion olympialaisiin valmistautuvaa Epp Mäeä.

– Onhan se hauskaa tällaisena ex-urheilijana saada tällainen huippu-urheilijoille tarkoitettava mahdollisuus. Saa käyttää huippupaikkoja, Olli sanoo ja kertoo jo kyllästyneensä juoksemiseen.

– Kun astuin molskille, niin oli kuin kotiin olisi tullut. Paikat oli vähän kankeina, mutta kyllä ne puikit ja jalkoihin menot tuli. Mikään ei ole unohtunut.

Ollin päivät ovat täyttyneet opiskelusta, sillä hän aloitti vastikään myynnin ja markkinoinnin etäopinnot koulutuskeskus Sedussa. Aiemmasta opiskelukerrasta on jo tovi aikaa, sillä Olli valmistui ylioppilaaksi vuonna 2014.

Tulevaisuus avoinna

Olli on pohtinut suuntaavansa kaupalliselle puolelle, mutta hänellä ei ole vielä tarkkaa kuvaa tulevaisuuden suunnitelmistaan. Se on kuitenkin varmaa, että kilpaileminen jatkuu jossain määrin tulevaisuudessa.

Oli kyseessä sitten Lappajärven piirikunnalliset kilpailut tai muut vastaavat, Ollilta löytyy edelleen kilpailuhenkeä. Hän myös haluaa pitää itsensä kunnossa, jotta hän voi nousta käsi pystyssä voittajana ainakin takapihansa rantapainikisoista.

– Täytyy pitää itsensä kunnossa, etteivät pikkuveljet pääse hyppimään silmille, Olli virnistää.

Kun Ollilta kysytään, onko olemassa minkäänlaista takaporttia paluulle, hän hymyilee vastatessaan.

– Toisaalta nyt kun Tokio siirtyi, niin jos tässä nyt vuoden lepäilisi ja sitten lähtisi olympiakarsintoihin... No sen voin luvata, että minua ei siellä nähdä. Muut hoitavat paikat Tokioon. Ollin kilpailu-ura painin puolella oli tässä, Olli päättää.

Petra Ollia haastatteli Vesa-Matti Savinen

Lue myös:

Petra Olli pohtii jatkavansa painin parissa – kuvailee sosiaalisessa mediassa raskasta viikkoaan: "Olen valvonut öitä miettien"

Petra Olli nousi kovalla työllä maailman parhaaksi naispainijaksi – asiantuntija hehkuttaa suomalaisen epätodennäköistä temppua

Kommentti: Petra Ollin lopettamispäätös on poikkeuksellinen uutinen – menestyneen urheilijan perustelut vaativat aikamoista pokkaa

Tunteikas valmentaja kehui Petra Ollin rohkeutta ja muistutti erikoisesta uran kohokohdasta – finaalitappio oli yksi upeimmista hetkistä


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>