Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19793

Ensi kauden kalenteri julki – Jyväskylän MM-ralli ajetaan elokuun ensimmäisenä viikonloppuna

$
0
0

Kansainvälinen autoliitto FIA on julkistanut ensi kauden MM-rallikalenterin. Suomen MM-ralli palaa tutulle paikalleen elokuun alkuun: Jyväskylässä ajetaan 4.-7. elokuuta.

Kausi alkaa Monte Carlosta (20.-23.1.) ja päättyy Japaniin (10.-13.11.). Kalenteri käsittää 13 osakilpailua, joista yhden järjestäjämaa on vielä vahvistamatta.

Uusi-Seelanti palaa MM-kalenteriin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tänä vuonna väliin jäänyt Ruotsin ralli palaa sekin kalenteriin uudessa paikassa, pohjoisemmassa Uumajan liepeillä.

– Uudessa-Seelannissa on yhdet maailman parhaimmista ralliteistä. On tietysti tärkeää, että Suomi ja Viro ovat mukana. Mielenkiintoista on myös, millaiset tiet Uumajassa ovat, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kommentoi kalenteria tuoreeltaan.

– Pohjois-Irlanti oli siinä vähän kysymysmerkillä. Siitä meillä ei ole käsitystä, mitä sen kanssa käy. Aika näyttää, Latvala totesi ja viittasi mahdollisesti elokuun toiseen kisaan, jonka järjestäjämaata ei vielä vahvistettu.

Viimeksi vuonna 2010 ajetun Japanin rallin piti palata kalenteriin jo tälle kaudelle, mutta kisa peruuntui koronapandemian takia. Ensi vuonna kausi olisi kuitenkin tarkoitus päättää nousevan auringon maassa.

Suomessa ajettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti kaksi MM-rallia. Helmikuussa Rovaniemi korvasi lumipulasta kärsineen Ruotsin kisakalenterissa. Jyväskylässä ajettiin 70-vuotistunnelmissa poikkeuksellisesti vasta lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Juuri ennen tämän vuoden kisaa AKK Sports allekirjoitti kaksivuotisen jatkosopimuksen Jyväskylän paikasta MM-kalenterissa. Keski-Suomen sorateillä ajetaan MM-rallia siis myös vuonna 2023.

MM-sarja juhlii 50-vuotista taivaltaan ensi kaudella. Sarjaan on luvassa isoja muutoksia, kun nykyiset WRC-tykit korvataan hybridiautoilla.

Kauden 2022 osakilpailut

20.-23.1. Monte Carlo
24.-27.2. Ruotsi
21.-24.4. Kroatia
19.-22.5. Portugali
2.-5.6. Italia
23.-26.6. Kenia
14.-17.7. Viro
4.-7.8. Suomi (Jyväskylä)
18.-21.8. TBC (kisapaikka vahvistamatta)
8.-11.9. Kreikka
29.9.-2.10. Uusi-Seelanti
20.-23.10. Espanja
10.-13.11. Japani

Lue myös:

Esapekka Lappi ajaa näillä näkymin enemmän kisoja kuin Ogier – "En näe mitään syytä, miksi emme voisi ajaa voitosta joissain kisoissa"

Kaikkien aikojen nopeimpien MM-ralliautojen aikakausi Keski-Suomen sorateillä päättyy tänään – Kalle Rovanperää mietityttää yksi asia kohutussa muutoksessa


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19793

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>