Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Olympiakomitean Vapaavuori sai mitä toivoi, mutta isoin kysymys on vielä edessä: "Nyt tarvittaisiin päätöksiä, ettei tulisi enää samanlaista show'ta"

$
0
0

Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori on tällä hetkellä helpottunut, vaikka yksi iso kysymys hiertää edessä.

Marinin hallitus perui perjantaina Veikkaus-kiistaan liittyvät, muun muassa kulttuuriin ja liikuntaan suunnitellut leikkaukset.

– Alun perin oli selvää, että mikäli Veikkauksen heikentyneestä tulonmuodostuksesta seuranneita leikkauksia perutaan ja puretaan, ne pitää kohdistua kaikkiin edunsaajiin, Vapaavuori kommentoi Yle Urheilulle hallituksen perjantain päätöksestä.

– Liikunnan ja urheilun asema on ihan yhtä lailla arvokas kuin kulttuurin, tieteen, taiteen ja nuorisotyön.

Vapaavuoren mielestä leikkauksiin liittynyt prosessi oli "hyvin poikkeuksellinen".

"Nyt tarvittaisiin päätöksiä"

Liikunnan rahoituksen pysyvä malli on silti vielä täysin auki, kun rahapelituotoista tuleva rahavirta on tyrehtymässä. Pysyvää ratkaisua rahoitukseen ei ole vielä tehty, nyt vain ensi vuoden rahoitus on sovittu.

Vapaavuoren mielestä liikunnan ja urheilun rahoitus pitäisi tulla kokonaan valtion budjetista.

– Tuntuu siltä, että se on oikein ja loogisin vaihtoehto. Sieltä liikuntaa ja urheilua rahoitettaisiin kuin mitä tahansa muuta yhteiskunnallista toimintaa, mitä pidetään tärkeänä.

Vapaavuori toivoo, että uusi malli otettaisiin voimaan vuonna 2023 tai 2024.

– Nyt tarvittaisiin päätöksiä, ettei tulisi enää samanlaista show'ta, Vapaavuori viittaa viime päivien tilanteeseen.

Vapaavuoren mukaan liikunnan rahoitus on Suomessa kohtuullisella tolalla. Puheenjohtajan mukaan koronakriisi on tuonut silti rahoitukseen jopa lisätarvetta, kun urheilu on ollut paikoin säpissä ja liikuntaseurojen harrastajamäärät ovat vähentyneet.

Vapaavuoren mielestä olennaista ei ole juuri nyt, paljon rahaa tulisi lisää.

– Olennaista on signaali, miten tämä yhteiskunta suhtautuu urheiluun. Ymmärretäänkö, mikä merkitys sillä on terveydelle, mielenterveydelle sekä lasten kasvulle ja kehitykselle.

Lue myös:

Marin: Hallituksen Veikkaus-kiista on sovittu, edunsaajien leikkaukset perutaan "sataprosenttisesti"

Liikunnan ja urheilun rahoitus pienenemässä eniten vuosiin – Vapaavuori vaatii leikkausten perumista


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>