Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19793

Suomi lähtee kokeneella joukkueella salibandyn MM-kultajahtiin Uppsalaan – mukana viisi ensikertalaista

$
0
0

Salibandyn naisten maailmanmestaruudesta pelataan Uppsalassa Ruotsissa 27.11.–5.12. kuudentoista maan turnauksessa. Suomen joukkue on pitkälti sama kuin edellisissä MM-kisoissa Sveitsissä vuonna 2019, kun kotiintuomisina oli MM-pronssia.

– Oli pitkä yö, joka venyi aamuun asti, päävalmentaja Lasse Kurronen kertoo valintojen viimeistelystä Lempäälän toissa viikon EuroFloorball Tour -turnauksen jälkeen.

Suomi voitti Lempäälän turnauksessa vain Tshekin, jonka Suomi kaatoi myös Sveitsin MM-pronssipelissä. Ruotsi latoi taululle tylyt voittolukemat 10–2. Kurronen on palannut ottelun tapahtumiin joukkuetta kootessaan.

– Ruotsi-ottelu katsottiin vielä pariin kertaan läpi ja mietittiin pari päivää. Nyt oli spekulaatioissa muutama pelaaja enemmän kuin kaksi vuotta sitten, ja se teki valinnoista haastavampia. Lähtökohtana oli alusta asti, että mukaan tulee korkeintaan viisi ensikertalaista, kun edellisissä kisoissa Neuchatelissa oli tilanteen pakosta vähän liikaakin, Kurronen perustelee valintojaan liiton tiedotteessa.

MM-ensikertalaisina joukkueeseen nimettiin puolustajat Elli Kylmäluoma, Iida Mettälä ja Daniela Westerlund sekä hyökkääjät Hanna Niemelä ja Laura Rantanen. Kokonaisuutena joukkue on koottu pitäen silmällä vastaan tulevia ryhmiä.

– Mietittiin, ketkä pelaajat ovat mitäkin vastustajaa vastaan hyödyllisiä, ja lopputuloksena oli paras kokonaisuus. Nyt ryhmässä on ensikertalaisia, on kokeneita pelaajia, on tulosta tekeviä pelaajia, ja joukkuetta roolitetaan vahvasti. Osalla on isompi rooli alkuosassa kisaviikkoa ja osalla taas loppupeleissä.

– Viime kisoista oppineena valmennus päätyi näihin viiteen uuteen nimeen ja uusistakin Rantanen ja Westerlund ovat olleet monissa projekteissa mukana, kisoissa vaan ei. En heitä siis niin kokemattomiksi kutsuisi, Yle Urheilun asiantuntija Katri Luomaniemi sanoo.

Hän ymmärtää Kurrosen hakeneen ryhmälle selvää roolitusta, joka pääosin avautuu jo nimilistaa katsomalla.

– Kakkoskentän rooli on vähän arvoitus. Kolmoskentän roolista osaan sen verran sanoa, että siinä on tarkoitus olla paljon jalkaa. Heidän on tarkoitus ymmärtääkseni karvata rohkeammin ja korkeammalta kuin muiden kenttien. Taustalla on se, että äärimmäisen kova ykköskenttä pääsisi mahdollisimman usein pallollisena aloittamaan omat vaihtonsa, Luomaniemi arvelee.

Kisavirettä haetaan lämmöstä

MM-kilpailut alkavat marraskuun lopussa. Ennen kisojen alkua pelaajat virittelevät kuntoaan vielä kansallisissa sarjoissa, MM-kisamatkalle joukkue lähtee lämpöleirin kautta.

– Lämpöleiri tulee erityisen hyvään saumaan otteluruuhkan jälkeen, ja leirillä ohjelmaa on viime kerrasta tiivistetty. On lisätty harjoituksia ja yhteistä ohjelmaa.

Suomella on turnaukseen vain kultainen tavoite, vaikka kotijoukkueena pelaava Ruotsi on ennakkosuosikki ja hallinnut lajia jo vuosia. Ruotsi on voittanut seitsemän viimeisintä mestaruutta ja Suomen edellisestä MM-kullasta on aikaa jo 20 vuotta.

– Se on totta kai selvä tavoite, jonka joukkue on itselleen määritellyt. Se vaatii meiltä hyvän onnistumisen, mutta jos pysytään terveinä, pelisuunnitelma toteutuu ja ollaan turnauksen viimeisenä viikonloppuna parhaimmillamme, kaikki on mahdollista, päävalmentaja Lasse Kurronen tiivistää lähtökohdan.

Uppsalaan matkaava joukkue

Maalivahdit

Krista Nieminen

Tiltu Siltanen

Puolustajat

Silja Eskelinen

My Kippilä

Elli Kylmäluoma

Inka Lampinen

Laura Manninen

Iida Mettälä

Daniela Westerlund

Hyökkääjät

Johanna Homi

Meri-Helmi Höynälä

Oona Kauppi

Veera Kauppi

Sofia Leino

Hanna Niemelä

Sanni Nieminen

Sara Piispa

Laura Rantanen

Jenna Saario

Ella Sundström

MM-alkulohkot:

A: Latvia, Sveitsi, Tshekki ja Puola
B: Saksa, Slovakia, Suomi ja Ruotsi
C: Italia, Tanska, Thaimaa ja Yhdysvallat
D: Norja, Singapore, Venäjä ja Viro

Suomen ottelut ja jatko-ottelut Uppsalassa:
La 27.11. klo 20.00 Saksa–Suomi
Su 28.11. klo 19.15 Slovakia–Suomi
Ti 30.11. klo 17.55 Suomi–Ruotsi
To 2.12. klo 16.15 Puolivälierä
La 4.12. klo 20.55 Välierä
Su 5.12. klo 14.00 Pronssiottelu
Su 5.12. klo 17.30 Loppuottelu

Yle näyttää kisat suorana kanavillaan.

Päivitetty kello 14.05, lisätty asiantuntijan kommentit.

Lue myös:

Oona ja Veera Kaupin hirmuvire jatkuu – Thorengruppen latoi jälleen taululle kaksinumeroiset lukemat

Suomen naisten salibandymaajoukkue voitti vain kerran kotiturnauksessaan – Ruotsi riepotteli päätöspelissä Suomea

Ruotsi on tarjoillut salibandynaisille kitkeriä muistoja – kuuden vuoden tappioputki katkesi sopivasti ennen MM-kisoja: "Se on meidän vuoromme nyt!"


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19793

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>