Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

KooKoon kultakypärä Antonen sai luistimen terästä leukaansa – kuvat osoittavat, kuinka lähellä vakava loukkaantuminen oli

$
0
0

Ässien ja KooKoon kamppailu oli vauhdikas taistelu, jossa suurimmaksi puheenaiheeksi nousi ikävä tapahtuma. KooKoon kultakypärä Joose Antonen sai luistimesta viillon kasvoihinsa. Hän lähti tilanteen jälkeen heti pukukoppiin pyyhe poskellaan, ja jäällä oli myös verta. Tilanteesta selvittiin kuitenkin ilmeisesti säikähdyksellä.

– Onneksi luistin ei osunut ihan kaulaan vaan ennemmin leuan alueelle. Siellä oli iso vekki. Ihan hyvissä voimin hän pukukopissa oli, KooKoon päävalmentaja Olli Salo sanoi.

KooKoon Joose Antonen sai luistimesta viillon kasvoihinsa Ässät-ottelussa.
Joose Antosen onneksi luistin osui vain leukaan, eikä kaulaan.Tomi Hänninen

Ässät oli hävinnyt ennen peliä viisi kamppailua peräkkäin. Nyt Ässät sai katkaistua tuon putken jatkoaikavoitolla, peli päättyi 4–3. Porilaisten sankari oli kaksi maalia tehnyt puolustaja Nikolas Matinpalo. Maalit olivat hänelle kauden ensimmäiset tehopisteet.

– Junioriuralla olen sarjapeleissä tehnyt edellisen kerran kaksi maalia ottelussa. Tämä oli meille todella tärkeä tulos. Vastustaja tuli lopussa tasoihin ja usko oli taas koetuksella, mutta vihdoin saimme sen ansaitun voiton, Matinpalo sanoi.

Joose Antonen joutui jättämään ottelun kesken, kun sai luistimen viillon leukaansa.
KooKoon kultakypärä Joose Antonen joutui jättämään ottelun kesken.Tomi Hänninen

Lue myös:

Sarjakärki TPS löi JYPin maali-ilottelussa – Ässät yllätti sarjakakkonen KooKoon


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>