Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Therese Johaug sai maukkaan revanssin, Krista Pärmäkosken vauhti ei riittänyt kärkitaistoon

$
0
0

Ruotsin Frida Karlsson on kukistanut tällä kaudella Norjan Therese Johaugin jo kaksi kertaa, mutta Davosin 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa Johaug oli liian kova pala purtavaksi.

Johaug johti kisaa alusta loppuun asti ja vaikka Karlsson pystyi kiristämään vauhtiaan hyvin toisella kierroksella, ei se riittänyt voittotaistoon. Johaug kukisti Karlssonin 17,1 sekunnilla ja kaksikon väliin kiilasi vielä Yhdysvaltojen Jessie Diggins.

Krista Pärmäkoski palasi Davosissa tositoimiin jätettyään Lillehammerin maailmancupin viikonlopun väliin sairastelun takia. Pärmäkoski ei valmistautunut korkealla kilpailemiseen totutulla tavalla, vaan saapui kisapaikalle vasta torstaina. Hän ei myöskään tehnyt kovaa harjoitusta ennen kisaa, vaan lauantain sprinttikilpailu sai toimia hänelle aukaisuna.

Pärmäkoskelta ei löytynyt 10 kilometrin kisaan parasta iskua ja hän oli lopputuloksissa 16:s. Hän hävisi Johaugille 53,1 sekuntia. Kerttu Niskanen ehti maaliin niukasti ennen Pärmäkoskea ja hän oli parhaana suomalaisena kisan 15:s. Riitta-Liisa Roponen ylsi myös maailmancupin pisteille ollen 27:s.

– Ilman muuta suomalaisten tulos on pettymys. Yllättävän paljon jäätiin koko joukkueena siitä, mihin on totuttu Davosissa ja mitä tämän kauden hiihdot olisivat antaneet odottaa, Yle Urheilun asiantuntija sanoi Urheilustudiossa.

Davosin osakilpailun piti antaa osviittaa Pekingin olympialaisia varten, sillä Davosin kilpailut hiihdetään 1 500–1 600 metrin korkeudessa. Pekingin kisat hiihdetään vieläkin korkeammalla. Piirainen ei ole huolissaan naisten kärkihiihtäjistä eli Pärmäkoskesta ja Niskasesta.

– He ovat uransa aikana olleet niin paljon korkealla ja niitä hyviä korkean kisoja on tullut paljon. Niskanen jopa hiihtää suhteessa muihin paremmin korkealla kuin meren pinnan tasolla, siinä mielin en ole huolissani, Piirainen sanoi.

Päivitys kello 16.18: Lisätty Yle Urheilun asiantuntija Jussi Piiraisen kommentit.

Lue myös:

Norjalaistykin ylivoima sai valmentajankin hämmästelemään: "Hän pilasi kilpailun" – joukkuetoveri Kläbolle tuli kiire seuraamaan F1-kisaa

Norjalaiset jyräsivät kaksoisvoittoon, Remi Lindholm jälleen oivassa vireessä

Iivo Niskanen sivussa Davosin maailmancupista "terveydellisistä syistä" – "Emme riskeeraa tässä vaiheessa kautta mitään"


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>